Siideriposti Juomaposti
Sinebrychoff Juomaposti

Helppoa juotavaa: Olutdiplomatiaa Belgian kanssa

Opin hiljattain että Belgian suurlähettiläällä on tapana kutsua tasaisin väliajoin olutihmisiä illanviettoon suurlähetystöön. Tällä kertaa sain itsekin kutsun, joten päätin mennä edistämään olutdiplomaattisia suhteita tuohon Euroopan olutmekkaan.

Saavuttuani paikalle ihmetys olikin melkoinen, kun näin aluksi vain kotimaisten pienpanimojen tiskejä. Kaiken lisäksi suurin osa näistä oli säästellyt paukkuja Olut Expoon (jonka itse tulisin missaamaan) ja tullut suurlähetystöön maistattamaan vanhempia hyväksi havaittuja tuotteita. Ymmärrettävä lähtökohta ottaen huomioon että läheskään koko yleisö ei ollut kaltaisiani olutniiloja. Suurlähetystö on kuitenkin isommallekin juhlaväelle suhteellisen tilava ja pienen lisätutkiskelun jälkeen löysinkin monta pöydällistä belgioluita ja lähes yhtä monta kanssabloggaria. Suuntasin tietysti sille pöydälle jonka edessä parveili sillä hetkellä eniten bloggareita ja otin pöydän kiinnostavinta olutta – uutta erää— Rodenbach Alexanderista. Sain täyden 0,3l lasin. Täällä pitää siis olla varovaisempi kuin sahdinvalmistuksen SM-kisoissa jos haluaa pystyä maistelemaan edes puoli tusinaa olutta.

Tarjolla oli myös erittäin maistuvia pikkupurtavia sekä belgialaisia luostarijuustoja ja suklaata. Luonnollisesti näistä löytyi erittäin toimivia makupareja maan oluiden kanssa. Suklaa ja Alexander saa nyt erityismaininnan. Anikó Lehtinen ja Maria Markus jakoivat mainioissa puheissaan lisää vinkkejä, joita en tässä toista koska en niitä riittävän hyvin muista. Myös tuoreehko suurlähettiläs puhui ja kertoi siitä miten tämän perinteen säilyttäminen oli hänelle itsestäänselvyys.

Loppuillan sain pidettyä annoskoot maltillisena, joten ehdin maistelemaan useammankin oluen. Belgiviski jäi valitettavasti kokematta. Olisi vain pitänyt olla rohkeampi. Tärppinä tapahtumasta jäi mieleen lähinnä belgipanimo Het Nest, jonka tuotteita löytyy ilmeisesti lähinnä Tampereelta. Kaksi kokeiltua yltivät molemmat illan viiden kärkeen. Maahantuojalle en voi nyt antaa kunniaa koska nimi pääsi jo unohtumaan.

Oikein hieno ja fiini tapahtuma kaiken kaikkiaan. Farkuissa ja kauluspaidassa tunsi itsensä jopa alipukeutuneeksi. No, ehkä en ensi kerrallakaan vielä smokkivuokraamon kautta tule.

Belgian-Finnish beer evening top 5:

1.

Rodenbach Alexander— 4.1
– Edelleen erinomainen.
2.

Het Nest Dead Man’s Hand— 3.9
– Poikkeuksellisen kuiva mutta luonteikas imperial stout.
3.

Les 3 Fourquets Lupulus— 3.9
– Maistettu jo keväällä 2016 Ranskassa, mutta edelleen iskussa. Mainio blonde.
4.

Het Nest SchuppenAas— 3.9
– Lähempänä Orvalia kuin mikään muu ei-Orval mitä olen maistanut.
5.

Brunehaut Bio Triple Gluten Free— 3.7
– Maailman paras gluteeniton olut – arvonimi on tullut ihan syystä.