Hallituksen lakiesitys etämyynnistä muuttui
Hallituksen etämyyntiä koskevasta lakiehdotuksesta on poistettu maininnat, että etämyynnin salliminen heikentäisi Alkon monopolin asemaa sen jälkeen, kun Korkein oikeus(KKO) päätti, että alkoholin etämyynti on Suomessa sallittua.
Alkoholin etämyynti ulkomailta on nyt Suomessa laillista, näin päätti Korkein oikeus ennakkopäätöksessään syyskuussa, missä suomalainen henkilö oli vuosien 2014-2016 välillä myynyt Viroon rekisteröidyn yrityksensä kautta yli 235 000 litraa alkoholia Virosta Suomeen. Alkoholit oli luovutettu Suomeen tuoneelle kuljetusliikkeelle, joka ei ollut maksanut myyntiyritykselle kuljetuksista välityspalkkiota. KKO hylkäsi syytteet ja katsoi että alkoholin myynti oli tapahtunut Virossa, eikä mies ollut tuonut alkoholijuomia Suomeen tai myynyt niitä Suomessa alkoholilain vastaisesti.
Helsingin Sanomat kertoo, miten KKO:n päätöksen jälkeen hallitus on muuttanut olennaisesti uuden alkoholilain lakiesityksen tekstiä koskien Alkon asemaa. Viime viikolla eduskunnalle annetusta esityksestä on poistettu maininnat, että etämyynnin salliminen heikentäisi Alkon monopolin asemaa, kun vielä lausuntokierroksella olevassa lakiesityksessä löytyi mainintoja etämyynnin vaikutuksista Alkon asemaan.
Alkoholin etämyyntiä koskeva lakiesitys on ollut muodonmuutoksia ja riitaisuuksia täynnä ja on kokenut selkeän muodonmuutoksen historiansa aikana. Alkuperäisessä luonnoksessa oli mukana mietojen alkoholijuomien vaikuttajamarkkinoinnin kielto, joka katosi esityksestä sittemmin. Hallituspuolue kristillisdemokraatit riitauttivat esityksen, syy oli osaksi juuri lakiluonnoksessa analysoituun Alkon monopoliaseman heikkenemiseen. Kd jättikin lakiesitykseen eriävän mielipiteensä, he katsoivat että mm. uudessa lakiluonnoksessa oleva suomalaisia yrityksiä koskeva etämyynnin prosenttiraja tulisi ulottaa myös ulkomailta käsin toimiviin yrityksiin.
Itse hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallitus ei muuta Alkon kansanterveydellistä tehtävää ja asemaa.
Alkoholin kotiinkuljetuksen toimintamalli lakiluonnoksen mukaan
Alkoholin kuljettamiseen asiakkaille pitää olla toimituslupa, joka on yhtiöllä, joka hoitaa itse kuljetuksen. Alkoholitoimituksiin tarvitaan erillinen toimituspassi, jolla todennetaan alkoholilain tuntemus samaan tapaan kuin anniskelupassilla. Alkoholijuomien luovuttaminen ostajalle olisi sallittua kello 9–21 välisenä aikana tai Alkon aukioloaikojen puitteissa. Kuljetusyrityksen edustaja ei saa luovuttaa alkoholijuomia esimerkiksi alaikäiselle, päihtyneelle tai häiritsevästi käyttäytyvälle tai jos on syytä olettaa että alkoholijuomia välitetään eteenpäin.
Kuvat: pexels
Katso lisää:
Mietojen alkoholijuomien vaikuttajamarkkinointia ei ollakaan kieltämässä?