Eräsmies: Panimo Kiiski – Das Boot 6%
Arvostelussa syksyn kausiolutta, mutta koska olen erilainen nuori juon sen siis talvella. Das boot on saksalaistyylinen ale jonka kiiski tarjoilee tyylilleen uskollisena puolenlitran lekasta.
Kuvaus panimon sivuilta:
Das Boot on Saksalaistyylinen maltainen ja täyteläinen, kevyesti humaloitu suodattamaton täysmallas pintahiivaolut. Mallaspohjassa on kunnioitettu keskieurooppalaisia tyylejä kasaten ne yhdeksi tasapainoiseksi mallasrungoksi. Mainio ruokaolut esimerkiksi saksalaisten makkaroiden kuten bratwurstin ja hapankaalin kera.
Ulkonäkö & Tuoksu:
Vaahto on ainakin tehty saksalaisia kunnioittaen taiten ja oikein. Tanakka vaahto pitää pintansa tuopissa pitkään juomisen alusta loppuun mikä on harvinaista nyky oluissa. Tuoksussa on karamellisoitua mallasta hunajaan kieputettuna. Tuoksussa saadaan esille myös kukkaisuutta apilan muodossa. Myöskin hiivan pystyy vaivatta haistamaan. Ulkonäössä on melkoisesti sameutta ja
väriltään se on enemmän tummanruskea kuin vaalea.
Maku:
Suutuntuma on keskipaksua tavaraa ja hiilihapotus on onnistunut. Maussa on melkoisesti hiivaa mikä tuo tähän vähän raa’an kotioluen meininkiä. Hiiva kyllä tuo myös hedelmäisiäkin elementtejä mikä vähän lisää oluen makupalettia. Mausta löytyy mukavasti rusinaa, pähkinää, hiukan puunkuorta ja aavistus ruohoa. Humalointi on yrttinen ja pippurinen ja katkerointi on keskinkertaista. Hyvin jännästi on olut tasapainottelee alussa olevan kuivuuden kanssa ja lopun makeuden kanssa.
Jos hiiva ei makuna haittaa niin tätä pystyy kyllä kolpakko tolkulla juomaan, makua on monipuolisesti ja runko on ryhdikäs ja vetisyyttä ei ole. Ammatillinen arvio on että vastoin yleistä kokemusta, tämä saattaisi hyötyä suodatuksesta tai ainakin kovalla kädellä tehdystä cold crashistä.
Tässä vielä aiheeseen liittyvä loppukevennys:— Das Beerboot
EBC: 22
EBU: 27
Kantavierre: 14
Mistä: Saatu panimo Kiiskeltä