Drinkkimusamies Juhani Kansi ja artisticocktailit
Musiikkitoimittaja Juhani Kansi päätti ottaa uuden suunnan artistien kanssa ja teki cocktaileja artistien inspiroimana haastattelutilanteisiin.
Think outside the box on jo kulunut sanontana, mutta ajatus sen takana ei ole vanhentunut päivääkään. Musiikkitoimittajana 1990-luvulla toiminut Juhani Kansi sai kuningasidean ja päätti viedä intohimoisen drinkkiharrastuksensa seuraavalle tasolle. Työssään hän tapasi paljon artisteja ja muita julkisuuden henkilöitä ja jonkinlainen laajempi interaktio kiinnostavimpien tähtien kanssa kiinnosti jo ammatillisessakin mielessä. Bulkkihaastatteluissa, joissa useampi toimittaja kysyi lyhyessä ajassa haastateltavalta samat kysymykset, oli liukuhihnatyön tuntua ja vastaukset olivat samaa luokkaa. Kansi himosi jotain mielenkiintoisempaa.
Katso alta kaikki rokkaridrinkit video ja reseptit:
”Vuosien 1995-1997 välillä kehitin ja toimeenpanin konseptin tavata diggailemiani artisteja rennommissa merkeissä. Toimittajana olin tehnyt paljon haastatteluja ja tunsin sen maailman. En ole koskaan metsästänyt nimikirjoituksia, mutta innostuin ajatuksena artistin nimikkodrinkistä, jonka tekisin artistille tapaamisen yhteydessä ja jonka kohde toivottavasti hyväksyisi signeerauksellaan. Nimmari tulisi sivutuotteena ja syntyisi kohtaaminen, joka olisi jotain muuta kuin normi meet & greet -tilaisuus”, kertoo Kansi.
Idea otti tuulta alleen ja hioutui, kunnes tuli aika ryhtyä tositoimiin. Puulaakitähdillä varovasti aloittaminen ei sopinut miehen ajatusmaailmaan, joten avausdrinkin piti olla tarpeeksi hyvä nimekkäälle tähdelle. Kun Tom Jonesin kiertue ylsi Suomeen 1995 ja megahitti If I Only Knew soi jääkiekon maailmanmestaruuden voittaneiden Leijonien maalikoosteessa, palaset loksahtivat paikoilleen.
”Ensimmäinen oma sekoitukseni oli Tom Jones -drinkki yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä. Jones oli lapsuuteni sankari. Äitini katsoi usein mustavalkotelevisiosta Tom Jones -showta. Minä kurkin alkovin verhon takaa kun Walesin tiikeri pinkaisi lavalle tiukassa puvussaan, repäisi rusetin kaulastaan ja karjaisi biisin käyntiin. Meno oli huikea ja naiset kirkuivat. Wow! Soul, gospel, kantri, iskelmä, rock and roll. Jones hallitsi kaikki tyylit suvereenisti. Siihen päälle huikea karisma ja lavaesiintyminen. Tuo hetki antoi suunnan musiikki-innostukselleni ja myöhemmin uralle sen parissa”, kertoo Kansi innostuneena.
Tom Jones -cocktail
Nykyisin tuottaja-toimittajan pestissään Yle Musiikki -toimituksessa toimiva Kansi innostui drinkeistä 80-luvulla. Omaperäisen Päät-yhtyeen solistinakin 1980-1992 Joel Kairo taiteilijanimellä toiminut Kansi vaikuttui amerikkalaisten klassikkofilmien baarikohtauksista. Taiteilijanimi on peräisin klassikkodekkarista Maltan Haukka, Peter Lorren esittämältä gangsterilta. Korona-aika herätti Päät ja Joel Kairon jälleen henkiin ja syntyi uusi drinkki, KK60, bändikaveri Kimmo Kajaston syntymäpäivän juhlistukseksi. Päät EP julkaistiin pitkänäperjantaina, kesäkuussa julkaistaan single ja loppukesällä albumi.
”Ostin ensimmäisen cocktailshakerini Thaimaanmatkalla Bangkokista 80-luvun lopulla. Sen jälkeen välineitä ja laseja on tullut keräiltyä sieltä täältä ympäri maailmaa. Inspiraation drinkkien sekoittamiseen sain vanhoista Hollywood-elokuvista, Humphrey Bogartilta sekä tietysti James Bond -filmeistä. Bondin vakiotilaus ”Vodka Martini – shaken, not stirred” oli kuin jäynä, sillä perinteisesti martini kuuluu sekoittaa, ei ravistella. Siitä se sitten alkoi. Leffavideoita edestakaisin kelaamalla ja Bogie opettajana, harjoittelin solmimaan myös smokkirusetin, joka kuului ”baarimestarin” asuuni. Luis Buñuelin kuivaakin kuivempi dry martini -resepti näytti tietä. Suosikkidrinkkini kautta uran on Manhattan. Se on drinkkinä yksinkertainen ja ryhdikäs, jota voi pienin maustein ja katkeroita vaihtamalla helposti varioida. Sitä ja sen versioita on tullut maisteltua usein myös matkoilla eri maissa. Kasvatan itse osan käyttämistäni yrteistä ja oman puutarhan tuoreilla mintunlehdillä saa aikaan vaikkapa raikkaan minttu GT:n”, kertoo Kansi.
”Drinkkimestarin” ura oli lyhyt, mutta intensiivinen.
”Ajatuksena oli, että minulla pitää olla jokin suhde kohteen musiikkiin, henkilökohtainen näkökulma. Juoman aineksien tuli symbolisesti tai tarinallisesti liittyä artistiin ja drinkin tulisi toki olla juotavissa. Juhlallisen hetken aikana valmistin drinkin, selostin ainesosien symboliikan ja tarjosin juoman kohteelle. Tarinaan liittyi ripaus itseironiaa ja usein myös huumoria artistia kohtaan. Toki olin pukeutunut tilaisuuteen juhlavasti ja ainekset, välineet ja lasit toin paikalle tweedpäällysteisessä Fender-kitarakotelon salkkuversiossa. Otimme samalla myös valokuvat, jonka jälkeen kohde sai oman kopionsa reseptistä ja signeerasi sen. Kehystin reseptilaput ja ripustin ne seinälle muistoiksi”, muistelee Kansi.
Tositoimiin Kansi pääsi saatuaan myöntävän vastauksen haastattelupyyntöön Tom Jonesin managerilta.
”Drinkin pohjana oli Walesin tiikerin karheaa karjuntaa kuvastava bourbonviski ja makuukamarikatsetta kuvastamaan valikoitui Amaretto di Saronno -mantelilikööri. Tämän lisäksi drinkkiin sekoitetaan jauhettua muskottipähkinää ja kuohukermaa. Jones todisti pikku ohjelmanumeroni keskittyneesti, kulautti nimikkojuomansa pyyhkien miehekkäästi kuohukermaa huuliltaan. Tarina kertoo hänen tilanneen Helsingin keikkansa jälkeen seurueellensa kyseisen drinkin hotellin baarissa. Aloitin huipulta”, kertoo Kansi.
Kulttuurin moniottelijana Kansi oli tottunut ravintoloissakävijä jo työnsä ja bändielämän puolesta. 1980-1990-luvun ilmapiiri ja valikoima oli vielä kaukana nykyisestä, mutta ulkomaiset tv-sarjat ja elokuvat ja monenlaisten eri kulttuurien kohtaaminen avarsivat nuoren miehen kokemusmaailmaa myös juomien suhteen. Alkoholi ei ole myöskään aina ongelmaton aihe.
”David Bowien manageri varoitti minua, että toipuvana addiktina ja alkoholistina, nykyisenä absolutistina Bowie ei juo alkoholia lainkaan. ”He’s had his share of it”, manageri kertoi, mutta hymyillen Bowie suostui uhriksi, kesti seremonian ja naureskeli symboliikalle. Sain hyväksynnän, signeerauksen ja kuvani, mutta drinkin jouduin nauttimaan itse. Itselleni merkittävä kohtaaminen toteutui syntymäpäivänäni Helsingin vanhan jäähallin backstagella konsertin yhteydessä. Bowien Changes -kappaleen mukaan nimetty drinkki alkoi vaaleasta rommista ja vaihtoi väriä rakennettaessa. Vihreän, sinisen ja valkoisen symboliikka löytyy suoraan Bowien biiseistä”, kertoo Kansi.
Jimi Tenor -drinkki sai juhlavat puitteet, kun se esiteltiin osana Jimin Tenorlandia-konserttia Helsingin juhlaviikkojen Huvila-teltan lavalla.
”Oli suuri kunnia saada esitellä drinkki juuri Huvilateltassa. Sen aikana ja sen lavalla ovat esiintyneet lähes kaikki maamme huippuartistit ja taitavasti kuratoitu kattaus maailman huippuja. Jimi Tenor -drinkin pohjana olivat vahvasti suomalainen Finlandia-vodka ja mannermainen cava. Sain reseptinimmarin ja kuvan ohella palkkioksi aidot Tenorwear-housut”, muistelee Kansi lämmöllä.
Myös kansan syvempien rivien suosikit saivat omia nimikkodrinkkejään.
”Kikka Remix esiteltiin Ylen Radiomafian suorassa lähetyksessä osana kanavan Kikka-teemapäivää. Drinkissä piti tietty olla kuohuvaa ja muuta artistin teemaan sopivaa. Kikka-diggailu sai alkunsa kaverini Asko Kallosen kanssa järjestämällämme Kirjava satama -laivaristeilyklubilla, joka kesäsunnuntai-iltaisin starttasi Helsingin Kauppatorin rannasta artistivieraiden kera. Tehokkaana kulttuuripersoonana tunnettu Ile Vainio suositteli meille Kikkaa ja ajattelimme, että nyt tulee hauskaa ja erilaista. Keikka oli menestys ja Kikka valloitti koko klubiyleisön omistautuvalla ja heittäytyvällä esityksellään ja värikkäällä persoonallaan”, kertoo Kansi.
Joskus kohteeksi valikoitui, myös oma työkaveri.
”Edesmennyt Aki Sirkesalo oli hyvä ystävä ja kollega Ylen Rockradiosta. Opastin häntä radiouran alkuun ja teimme yhdessä monia ohjelmia. Taisinpa keksiä hänen bändilleen nimenkin; Giddyups. Akiboy -drinkissä piti olla giniä ja sillä juhlistimme hänen saamaansa Mielenrauhaa -albumin kultalevyä. Olin myös Akin häissä bestmanina, mutta yhteinen taipaleemme päättyi traagisesti ja niin surullisesti 2004. Olimme Akin vaimon kaason Katariina Lehtosen kanssa Akin muistokonsertin juontajina”, muistelee Kansi haikeana.
Myös huumorin mestarit saivat osansa. Alivaltiosihteeri hauskuutti Suomea radio-ohjelmillaan ja tv-esiintymisillään ja nosti kotikaupunkiaan Tamperetta esiin. Huumoriyhtyeenä aloittanut Simo Frangénin, Pasi Heikuran, Matti Toivosen ja Jyrki Liikan rillikvartetti viihtyi pukuineen pubissa ja drinkkiin tarvittiin ehtaa brittipubin tunnelmaa.
”Alivaltiosihteerit olivat tuttuja Radiomafiasta. Drinkki esiteltiin kirjajulkkareissa kustannusyhtiö Otavan tiloissa. Se rakentui herrasmiesten herrasmiesmäisen lempijuoman Jameson-viskin pohjalle. Nimmareiden ja kuvan ohella sain reseptiini Alivaltiosihteerin virallisen leiman ja Tampere-viirin”, naureskelee kansi.
Drinkkitaiturin virastaan eläköitynyt Kansi kuvailee omaa henkilökohtaista suhdettaan alkoholijuomiin nykyisin varsin neutraaliksi.
”Suhteeni juomiin on arkinen. En ole enää mitenkään erityisen aktiivinen harrastajana. Markettien olutvalikoimat ovat nykyisin niin laajoja ja helposti saatavilla, että on helppoa maistella aina eri oluita vapaa-ajalla. Suomalaista tule useimmiten maisteltua Fat Lizardin uutuuksia. Uskon, että drinkeillä on aina tulevaisuus, etenkin lyhyillä drinkeillä. Niissä maut kuin tiivistyvät ja syventyvät. Ainesosia voi makustella rauhassa nauttimisen aikana. Lyhyissä drinkeissä on myös juhlavuutta ja hetken huumaa. Myöhäisillan baarien GT: t ovat huijausta. Pitkä drinkki vesittyy helposti, kun heikot jäät sulavat. Jään tehtävä on viilentää, ei laimentaa aromeja. Amerikkalainen tapa tehdä kannullinen Martineja on suorastaan häväistystä. Myös juoman tuoksu, aromi on osa kokemusta ja siksi tuoreilla hedelmillä ja yrteillä on merkitystä. Äkkimakealla kirsikalla voi epäortodoksisesti kruunata vaikkapa Dry Martinin. Klassikkodrinkin nauttimisessa on historian siipien havinaa ja ajattomuutta, mutta konventioita pitää voida myös ravistella. Siksi Jimi Tenor -drinkki oli kohteensa mukaisesti ”shaken and stirred”, summaa Kansi.
Teksti Mikko Hentunen, kuvat Aniko Lehtinen ja Juhani Kansi arkisto
Artikkeli on julkaistu 2/23 Olutposti-lehdessä.
