Klassikkokapakka: Viisi Penniä
Töölön tulliin, valtaväylä Mannerheimintielle vuonna 1956 perustettu Viisi Penniä on yksi pisimpään samalla nimellä ja samalla paikalla toimineista olutravintoloista Suomessa.
Töölön tulliin, valtaväylä Mannerheimintielle vuonna 1956 perustettu Viisi Penniä on yksi pisimpään samalla nimellä ja samalla paikalla toimineista olutravintoloista Suomessa.
Beer Hunter’s on köllötellyt Porin Antinkadun ja Gallen-Kallelankadun kulmassa jo vuodesta 1998. Se on tehnyt näiden vuosien aikana itsestään elintärkeän osan Suomen olutkulttuuria.
Hyytävä tarina helteen keskellä. Klassikkokapakka-sarjan esittelyssä Oulun Oluthuone Leskinen.
Helsinkiin avataan seitsemän suomalaisen pienpanimon ja yhden maahantuojan yhteinen taproom.
Hervannassa, noin kahdeksan kilometrin päässä Tampereen keskustasta sijaitsee Tampereen sykkivin olutsydän. 25 000 asukkaan lähiön keskeltä löytyy melkoinen kruununjalokivi, Pub Kultainen Apina.
Vuonna 1996 Pitkäsillan kainaloon perustettu Sillansuu on Savonlinnan SE kohde, kun oluthammasta alkaa Saimaan rannalla kolottamaan.
Olutposti haastatteli videolle OlutHuone Kuikan ravintolapäällikkö Petri Loposta ja OlutHuone Ratamon ravintolapäällikkö Vessu Juvosta. Millainen oli ravintolamaailma aikoinaan ja millainen se on nyt?
Tarjolla on kattava valikoima oluita, sekä lukuisa joukko panimoita, joihin on tilaisuus perehtyä paikan päällä pintaa syvemmältä. Oluthuoneet juhlivat samalla 30-vuotista historiansa!