Bönthöö bönthöö: Tahko Oktoberfest – kylmää ja pimeää

Jo kymmenettä kertaa järjestetty Tahko Oktoberfest oli uusinut viimevuotisen nahkansa, mutta se ei olisi kannattanut. Työntekijät värjöttelivät kylmässä ja pimeässä teltassa talvivaatteet päällä, ja asiakkaat vetäytyivät naapurin Piazza-yökerhoon etsimään lämpöä – sekä lempeä. Parin taksikuskin mukaan yllättävän moni jätti myös illan kesken viileän tunnelman takia.

Perjantai

Kylmyyden ja pimeyden huomasi heti perjantaina, kun Kanavan Panimon (minä olin siis tänäkin vuonna osa Kanavan rosteria) pakettiauto kurvasi Oktoberfest-teltan eteen, siihen Sokos Hotelin sekä Piazzan väliselle parkkipaikalle. Olimme jo muutenkin hieman myöhässä aikataulusta, joten valon puute ei ainakaan nopeuttanut tiskin pystytystä. Puhelimen taskulampusta oli onneksi edes jotain hyötyä sorminäppäryyttä vaativissa hommissa.

Naurettavaa oli myös se, että tiskimme alkuperäinen sijainti oli keskellä telttaa sijainneen house bandin esiintymislavan takana. Siis TAKANA. Miten sinne kukaan olisi eksynyt? Onneksi kevyellä uhkailuilla pääsimme RPS Brewingin sekä jotain saksalaista vehnäolutta myyneen tiskin väliin.

RPS oli siis tänä vuonna ”se toinen” pienpanimo Kanavan ohella. Viime vuonna paikalla oli Alberga, mutta nyt suosittiin oman kaupungin poikia.

Viime vuoden Tahko Spa -majoituksesta ei ollut tietoakaan, sillä yöpuumme sijaitsi parin kilometrin päässä tapahtumateltasta. Se siis tarkoitti sitä, että ennen työvuoroa ei ehtinyt käydä siistiytymässä, vaan työvaatteet oli vaihdettava— paikan päällä. Ja työvaatteiden päälle toiset vaatteet. Ja pipo. Ja hanskat. Silti oli vielä kylmä.

Hieman yli kuusi olimme saaneet kioskin pystyyn ja olut valui hanoista, joten olimme valmiit vastaanottamaan janoisia asiakkaita… Joita ei oikeastaan ikinä tullut. Myös edellisenä vuonna ovien aukeamisen jälkeen pari tuntia oli hiljaisempaa, mutta kahdeksalta myynti alkoi vetää. Ei nyt.

Muutama tuoppi siellä, toinen mokoma täällä. Mutta siinäpä se oikeastaan. Lippuja oli myyty noin 700, mutta kuten sanottua, ihmiset viihtyivät yökerhon uumenissa, eivätkä halunneet tulla kylmään telttaan juomaan pienpanimo-olutta Olvin logolla varustetuista lötköistä muovimukeista. Tarjolla olisi ollut toki myös Olvin litraisia kahvatuoppeja (5€ pantti), mutta Kanavan tiskiltä niitä ei ainakaan myyty yhtään. Enkä ainakaan itse sellaisiin myöskään myynyt täytettä.

Pienpanimo-oluet maksoivat Oktoberfesteillä 8€/0,5l. Tänä vuonna oli mahdollista myydä myös pieniä annoksia (4,5€/0,25l), mutta niitä taisi mennä kaupaksi ehkä kaksi lasillista.

Kun ohjelma päälavalla alkoi, niin se näkyi pienenä piristyksenä myynneissä. Paino sanalla pieni. Mato Valtonen tykitteli ensin jonkin bilebändin kera loppuun kaluttuja hittejä ja illan päätti Ressu Redfordin 35-vuotisjuhlakiertue. All the Best Girls sai Kanavan tiskinkin vähän heilumaan!

Valomerkin oli tarkoitus tulla puoli kahdelta, mutta heti Ressun lopetettua urakkansa noin yhden aikaan, myös tapahtuma sulki virallisesti ovensa. Arvokkaimmat tavarat siis autoon,— yökerhon VIP-tilaan kiskomaan kuohuviiniä ja taksilla majoitukseen. Öitä.

Lauantai

Taksilla liikuttiin myös heti aamutuimaan, sillä hotelliaamiainen odotti jo meitä. Ravintoa elimistöön, loiventava lonkero kaupasta mukaan ja hetkeksi takaisin kämpälle makoilemaan.

Oktoberfestin ovet aukesivat kuudelta myös lauantaina, joten oli hyvää aikaa ajella ympäri Tahkovuorta ja tutustua hieman paremmin alueeseen.

Huipulla ei tällä kertaa tuullut, sillä Panoraman terassi nautiskeli auringosta. Ihmisiä oli — yllättävän paljon liikenteessä ja sisällä trubaduuri luritteli pöhnäisten juhlijoiden korviin sulosointujaan. Tai no, sulosointuja ja sulosointuja.

Kun minttukaakaot oli saatu särvittyä, suuntasimme takaisin alas, ylös, alas… Kimurantteja metsäteitä piisasi ennen kuin Pehkubaari löytyi keskeltä korpea.

Pehkubaari oli sanalla sanoen kulttuurishokki. Parkkipaikka oli täynnä takseja, piha oli täynnä tyhjiä alkoholipakkauksia ja Pehku oli täynnä ihmisiä. Ihmisiä, jotka juhlivat kuin maailmanlopun aulabaarissa. Jonkinasteinen eurodancen sekä suomi-iskelmän välimuoto pauhasi PA-kaapeista samalla kun juhlakansa tamppasi pöytien päällä. Ja kello oli kolme. Päivällä. After ski ilman sitä hiihto-osuutta.

Meidän menojalkamme eivät vielä kuitenkaan vipattaneet, joten suuntasimme takaisin Tahkon ”keskustaan” etsimään ruokaa. Syvärin Kunkun lista vaikutti nopean googlailun perusteella hyvältä, mutta kun pääsimme Syvärin rantaan, niin Kunkku kylpi Lou Began aiheuttamassa melusaasteessa, eikä ruokaakaan ollut yhtä hampurilaisateriaa lukuun ottamatta tarjolla.

Pizzeria Onni/Ravintola Rehti osoittautui kelpo paikaksi jo viime vuonna, joten sinne siis. Sierra Nevada Pale Ale ja jokirapu-chorizopizza pelasi mainiosti yhteen ja olo alkoi olla muutenkin melko muikea. Joskin väsymys painoi silmissä.

Ei ollut kuitenkaan aikaa nukkua, sillä työt kutsuivat. Tai ainakin kylmissään seisoskelu tiskin takana kutsui.

Ei asiakkaita, taaskaan.

Lauantain pääesiintyjä oli Irina ja lippuja oli huhujen mukaan myyty selvästi enemmän kuin perjantaina, hieman vajaa 1200. Odotimme siis edes hetkittäisiä myyntipiikkejä johonkin väliin, mutta hiljaista oli.

Muutamia tuoppeja saimme myytyä suoraan pöytiin ja ennen Hurriganes-tribuuttibändiä olutta meni hieman vikkelämmin kaupaksi, mutta muuten edettiin tasaisella säästöliekillä.

Myynnin kannalta huomionarvoista on, että virallisissa tuotelistauksissa ei oltu mainittu halaistua sanaa Kanavan tai RPS:n oluista. Ei myöskään Tahko Oktoberfestin nettisivuilla tai Facebook-tapahtumassa. Vaikea uskoa, että Olvin hallinnoimassa tapahtumassa moinen olisi vahinko.

Mitä jäi käteen?

Kylmästä ja pimeästä huolimatta kyseessä oli taas kerran hemmetin hauska työreissu. Paljon naurua ja paljon olutta (nämä taitavat tosin omassa elämässä olla sama asia).

Kanavan tuotteiden (tarjolla oli Paljas saari, Sulku sekä Toivo) lisäksi tuli tutustuttua — huolellisesti RPS:n kahteen olueen. Tropical State of Mind on kylmäuutetulla kahvilla, mangolla sekä agavella maustettu stout, joka maistui ihan hedelmäsalmiakilta. Kiva olut, joka tosin hieman kärsi ympäröivästä kylmyydestä. RPS:n ja Fat Lizardin The Lizardia tuli tuhottua litrakaupalla. Ei The Lizard mikään NEIPA ole, vaikka panimot muuta väittävätkin, sillä väri, kevyt karamellisuus tai suht tiukka katkerotaso eivät osu tyyliin. MUTTA, todella hieno IPA se on, ja ansainnut ehdottomasti Suomen paras olut -sarjavoittonsa.

Piipahdimme muuten sunnuntaina myös RPS:n tiluksilla Kuopiossa, mutta kahvittelun merkeissä. Toki tarjolla oli panimon oman paahtimon tuotetta.

Ach so! Tärkein meinasi unohtua. Viimevuotisen MC Güntherin rasistiset ”savolaisläpät” oli korvattu tänä vuonna Esko Eerikäisen juonnoilla. Halusin pitää Eerikäistä limaisena Scandinavian Hunks -nuljaskana, mutta hänhän paljastui oikein mukavaksi sälliksi. Onneksi takki sopii päälle toisinkin päin, joten pyörimään vaan.

Seuraavalla kerralla kannattaisi pihistellä jostain muusta kuin lämmityksestä tai valaistuksesta. Ehkä myös mattoa voisi levitellä sinne tänne, ettei alue näyttäisi parkkipaikalta. Mitä se toki on. Sinänsä pieniä juttuja, joista tulee helposti isoja juttuja.

Loppuun vielä Ein Prosit -kappale, joka laskelmieni mukaan kuultiin viikonlopun aikana 22 kertaa house bandin toimesta.— Oans, zwoa, drei, Gsuffa!