Warsaw Beer Festivalilla näkyivät oluen kaikki kirjot
Warsaw Beer Festival on kahdesti vuodessa järjestettävä, puolalaiseen pienpanimo-olueen keskittyvä tapahtuma, jossa joka vuosi on satoja maistettavia oluita, joista näkyy hyvin puolalaisen pienpanimo-oluen nykyisyys ja tulevaisuuskin.

Funky Fluidin tiskillä oli monenlaista Ice Cream Souria, joita ei välttämättä hapanolueksi tunnista, niin paksun makeita ne olivat.
Tämä puolaksi Warszawski Festiwal Piwa- niminen, suurella Legia Varsova -jalkapallojoukkueen kotistadionilla kolmessa kerroksessa järjestettävä oluttapahtuma on vaikuttava yhdistelmä oluita ja ehdottomasti suositeltava, jos oluttapahtumista pitää.
Panimoita oli paikalla monta kymmentä, pääosin puolalaisia, muta tänä vuonna oluita esitteli myös mm. Englannin suurlähetystö ja CAMRA. Maistettavia oluita oli satoja, joten suurin ongelma olikin valinnan vaikeus.

Tapahtuman istuinpaikat ja ohjelma oli ulkoilmassa, stadionin keskellä.
Tänä vuonna tapahtuma täytti 21 vuotta, ja kattavan olutvalikoiman lisäksi tutustumisen arvoista oli laaja mead-valikoima. Tapahtumasta löytyi myös stadionin takapihalle pysäköitynä reippaasti erilaisia ruokarekkoja, lisäksi sauna, opastettuja olutkierroksia (tastingilla tai ilman), oluttyöpajoja, lauta-ja seurapelejä, retropelialue, jossa oli tarjolla klassisia PC-pelejä ja käsityöläismarkkinat.
Koska Puolalla on kaksikin ”omaa” oluttyyliä, savuisen mieto vehnäolut grodziskie ja paahteinen Baltic Porter, oli hyvä keskittyä maistamaan näiden erilaisia variaatioita, joita löytyi runsaasti.
Vaalea, prosenteiltaan kevyt grodziskie elää selkeästi uutta tulemistaan, ja tästä ”pohjoisen samppanjaksikin” kutsutusta oluesta löytyi runsaasti oluita eri panimoilta, sekä perusversiona, että hedelmillä maustettuna.
Erilaiset hedelmäoluet ovat muutenkin Puolassa kova sana varsinaisten hapanoluidenkin ulkopuolella, hedelmiä ja marjoja oli useassa oluttyylissä, niin IPAt, porterit, lagerit kuin imperial stoutit olivat saaneet hedelmäryydityksen. Puola on Euroopan suurin hedelmä- ja marjatuottaja, joten raaka-aineita maassa ainakin on, myös oluen maustamiseen. Toki hedelmiä oli myös eksoottiselta puolelta, mango tuntui olevan makuna hyvin monessa oluessa.
Hedelmillä maustetut oluet olivat usein suomalaiseen suuhun aika täyteläisiä ja makeita oluttyylistä riippumatta, selkeästi puolalainen makumaailma on hieman erilainen kuin suomalainen.
Paahteinen Baltic Porter oli myös laajasti festivaalitiskien valikoimissa ja siitä sai maistettua myös nyt Puolassa suosittuja nk. ”nitro”-versioita, jotka ovat hiilihapotettu Guinnessin tyyliin seoskaasulla, jossa on sekä typpeä että hiilidioksidia, joten oluen suutuntuma on kermainen ja vaahtokupla hyvin pieni. Tämä tuo esiin paahteisuuden eri lailla ja mahdollisesti käytetyt mausteet maistuvat myös enemmän. Paljon on myös tynnyrikypsytettyjä Baltic Portereita ja sekä tynnyrikypsytys että ”nitro-olut”tuntuivat olevan festivaalioluiden yleisttrendejäkin.
Puolalaiset ovat kiinnostuneita suomalaisesta sahdista, ja sitäkin löytyi muutama erilainen versio tapahtumasta, toki täytyy muistaa, että maku on hieman erilainen kuin Suomessa, vaikka yhdessä oli jopa käytetty suomalaista leivinhiivaa.

Tapahtumassa olutta sai ostettua kolmea kokoa.
Jäätislaus oli selkeästi iso trendi, vahvoja jäätislattuja oluita löytyi niin hapanoluista, sahdista, paahteisista imperial stouteista kuin jopa IPA-oluistakin. Muutenkin alkoholiprosentit jakautuivat laajalle alalle muutaman prosentin vahvuisista oluista vajaaseen kahteenkymppiin. Alkoholittomia oluita oli monella panimolla ja niitä selkeästi myös myytiin paljon.
Oluiden maustaminen oli yleistä, hedelmien ja marjojen lisäksi näkyi paljon erilaisia yrttioluita, sekä tulisilla mausteilla, kuten paprikalla tai piripirillä tyyditettyjä tuotteita.
Oma lukunsa olivat villihiivaoluet, joita löytyi sekä kevyenä, hieman limonadimaisena että tynnyrikypsytettyinä.

Appelsiineilla tuoremaustettua IPAa lasketaan tapahtuman omaan lasiin, joka oli erittäin kaunis ja epäkäytännöllinen ohuen lasimateriaalinsa takia.

Tapahtuman ikähaitari oli laaja, ja sukupuolijakauma lähenteli tasaa.

Puolalainen etikettitaide on täynnä värejä ja yksityiskohtia, monasti myös kimallusta….
Seuraava Warsaw Beer Festival järjestetään keväällä 2026.
Kuvat: Anikó Lehtinen
Katso myös: