Uutta alkuoluiden maailmassa – Jatulintarha, vadelmalla ja salmiakilla maustettu olut
Pirkkalainen Panimo Himo on tehnyt yhteistyössä Helsingissä majaansa pitävän CoolHead Brew:n kanssa uuden aluevaltauksen leivinhiivalla valmistettujen alkuoluiden maailmassa. Himo X CoolHead Jatulintarha 7 % on salmiakilla ja vadelmalla maustettu alkuolut, jota saa maistaa CoolHead Brew:n järjestämässä Craft Beer Garden Festival:ssa Helsingin Viikissä 18-19.7.

Kuva Teemu Lahtinen/Panimo Himo.
Vadelmalla ja salmiakilla maustettua olutta on tehty yksi noin 150 litran erä.
– Nimi Jatulintarha -nimi tuli CoolHeadin Mirolta, ja liittyy vahvasti Craft Beer Garden Festivalin kauniiseen miljööseen. Ja sinne kollabo on toki tehtykin, eli ensi-ilta on festareilla. Molempina päivinä tarjolla perusversion kanssa. Tai ainakin niin kauan kuin olutta piisaa, Panimo Himon Teemu Lahtinen kertoo.
Jatulintarha – olut edustaa suomalaisten perinneoluiden uutta tulemista, missä perinteinen ja moderni olutperinne kohtaavat toisensa. Vaikka Jatulintarha on tehty leivinhiivalla kuten vaikka sahti, kyse ei ole sahdista, koska salmiakkia ja vadelmaa ei löydä sahdin suojatusta EU:n Aito perinteinen tuote -nimisuojasta, joka määrittelee sahdin valmistustavan. Sahti näin kuuluu tämän mukaan valmistaa perinteen mukaisista raaka-aineista, kuten tuoreleivinhiiva tai kerätty hiiva, katajanoksien käyttö varittamisessa ja ohra- sekä ruismaltaiden käyttö valmistuksessa. Humalan käyttö on sallittua, muuten sahdin maustaminen ei ole sallittua.
Jos olutta ja sahtia tarkastellaan historian kautta, niiden määritelmät ovat muuttuneet useasti aikojen kuluessa ja sahdilla on on viitattu eri aikoina ja eri puolilla maata erilaisiin mallasjuomiin. Kirjallisissa lähteissä sahti rinnastettiin 1900-luvun puoliväliin asti kaljaan tai kotonatehtyyn olueen, erotuksena panimoissa tehtyisiin oluisiin. 1900-luvulla sahdista on tullut tiettyä oluttyyliä tarkoittava sana ja nimisuoja on vuodelta 2002, jonka jälkeen valmistusraaka-aineet ja -tapa on tarkoin määritettyjä ja valvottuja. Sahdin nimisuojaa valvoo Ruokavirasto ja Valvira.
Craft Beer Garden Festivalilla tarjolla Jatulintarha -alkuoluen lisäksi 20 panimon kattaus
CoolHead Brew järjestää Craft Beer Garden Festival tapahtuman Helsingin Viikissä, panimon terassilla 18-19.7.2025. Osallistuvia panimoita on tänä vuonna 20 kappaletta, joista viisi on Yhdysvalloista, kymmenen panimoa Euroopasta ja loput viisi panimoa kotimaasta. Osallistuvien panimoiden kanssa on luvassa runsaasti kollaboraatio-oluita, joista ensimmäiset julkaistaan tapahtumassa ja samana viikonloppuna tietyissä Euroopan olutbaareissa. Festareita ennakoivat etkojuomat on pantu yhdysvaltalaispanimo Finbackin sekä espanjalaispanimo Garagen kanssa.
Oluen lisäksi ttapahtumassa on tarjolla viiniä ja RTD (ready to drink)-juomia kuten seltzereitä ja lonkeroa. CoolHead Taproomin pizzakeittiö palvelee koko tapahtuman ajan, jonka lisäksi paikalla on myös erilaisia vaihtoehtoja tarjoavia ruokarekkoja.
Juomien maksaminen festivaalilla tapahtuu juomalipuilla joita voi ostaa tapahtyuma-alueelta. Lipun hintaan kuuluu juomalippuja sekä maistelulasi, johon juomat kaadetaan.

Kuva CoolHead
Panimokattaus:
Mortalis (USA)
Sand City (USA)
Magnify (USA)
Finback (USA)
Barrier (USA)
Elmeleven (Ruotsi)
SOMA (Espanja)
Garage (Espanja)
GROSS (Espanja)
Beak (UK)
Rivington (UK)
Northern Monk (UK)
Whiplash (Irlanti)
Pühaste (Viro)
Põhjala (Viro)
Ant Brew (Suomi)
CoolHead Brew (Suomi)
Factory (Suomi)
Revenant Brewing Project (Suomi)
Panimoyhtiö Tuju (Suomi)
Noita Winery (Suomi)
Craft Beer Garden Festival 2025
CoolHead Taproom, Viikki, Helsinki
18. – 19.7.2025
Korjattu 4.6.: muutettu sahti-sana sahdinkaltaiseksi/sahtijuomaksi/sahtiolueksi ja kerrottu miten juoma poikkeaa sahdista.
Korjattu 15.7.: Kaikki viittaukset sahdin ja Jatulintarhan välillä poistettu Panimo Himon tiedotteen mukaan, missä Valvira kieltää sahdista puhumisen tuotteen yhteydessä, myös otsikosta ja urlista. Korvattu sana sahti alkuolut ja olut -termeillä. Tarkennettu entisestään sahdin nimisuojaan liittyviä valmistustapoja. Lisätty sahdin nimisuojan valvoja Ruokavirasto ja Valvira.
Katso myös:
Sahti – tunnettu, mutta tuntematon osa suomalaista olutperinnettä