Tuorin uutuudet 2022
Uusi hunajainen akvaviitti ja juomasekoituksiin tarkoitettu gini.
Tuori Distilling Companyn Akvavit 40 % on hienostuneen aromikas akvaviitti. Se on monisatavuotisesta skandinaavisesta perinteestä voimansa ammentava erikoistisle. Poiketen kategoriansa viljaviinapohjaisista valmisteista se on maailman ainoa aidosta hunajamelassista tislattu akvaviitti.
”Tuori Akvavit on uusin julkistus pitkäjänteisessä työssämme. Työn alla on seuraavat vaiheet, missä tuomme jatkossakin uusia tuotteita markkinoille. Yhdistämme vanhoja perinteitä ja uudenlaista lähestymistapaa. Esimerkiksi arktiset viinirypäleet ovat tutkimuksen kohteena. Akvaviittissa olemme onnistuneet yhdistämään ainutlaatuisella tavalla pohjolan hunajan ja maustetun viinan traditiot. Olemme iloisia, ja ylpeitäkin siitä, että olemme tässä ponnistuksessa onnistuneet. Kiitos siitä myös yhteistyökumppaneillemme”, kertoo yhtiön tislaamomestari Juhani Väisänen.
Tuori Akvavit on oljenkeltainen, kuiva, lämmin, yrttinen, tillinen ja hunajainen. Yhtiön antaman laajemman kuvauksen mukaan tuote on kuivahko, lämmin, yrttinen. Siinä on kevyesti anikseen vivahtavaa tillisyyttä. Perinteisen akvaviitin makuelämyksen taustalla viipyilee ripaus suomalaisen niittyhunajan kukkaisuutta, jossa myös aavistus tammen mausteisuutta.
Tuori Akavit on erinomainen jäähdytettynä snapsina, vaikka rapujuhlien herkutteluun. Se soveltuu mainiosti myös moderneihin juomasekoituksiin ja on oivallinen pohjoisten kalojen, kuten lohen ja sillin, maustamiseen sekä erilaisiin kalakastikkeisiin.
Tuori Gin 40 % on käsityönä valmistettu moderni cocktail gin, joka juontaa juurensa perinteisestä Tuori Original Ginistä. Sen on kevyempi, hienostuneen sitruksinen, paikallisesti kerätyillä yrteillä ryyditetty maultaan monipuolinen, mutta pehmeä gini.
Vienon metsäinen marjaisuus soveltuu oivallisesti monipuolisiin juomasekoituksiin, myös kaikkein eksoottisimpiin.
Tuori Distilling Company on ainutlaatuisiin hunajatisleisiin ja persoonallisiin gineihin erikoistunut artesaanitislaamo Sastamalan Suodenniemeltä. Yhtiö valmistaa kirkkaita ja tammikypsytettyjä jaloja juomia puhtaista kotimaisista raaka-aineista nojautuen vuosisataisiin perinteisiin.
Lähde ja kuva: Tuori Distilling Company