Tuopin Ääressä: Statistiikkaa omasta oluen kulutuksestani

![]() |
| Paljonko on paljon? |
Teille, ketkä ette ole vielä liittyneet ryhmään, niin suosittelen klikkaamaan itsenne sisältöön sisään. Facebookin puolelle kasautuvat kaikki pienemmät uutiset ja ajatukset, sekä tällaiset skabat.
Eli pienellä laskutoimituksella voimme päätellä, että päivässä kertyy n. 0,7 olutta. Tämä on mielestäni ihan kohtalaisesti, sillä en juo joka päivä.
Toisaalta kyseessä on kesä ja loma-aika, joka jotenkin tuppaa nostamaan kulutusta. Toki osa korkeista ei ole pelkästään itse tyhjentämistäni pulloista, mutta keskiarvo on silti liki yksi per päivä. Ehkä kiintoisinta tässä on vielä se, etten heinäkuussa ollut pahemmin kotona, enkä edes Suomessa. —
Voidaan myös olettaa, että jokaista ostettua pullo-olutta kohden on kulunut ainakin yksi tölkki, sillä suosin niitä normaalisti mieluummin, kuin pulloja. Jolloin kokonaismäärä kasvaisi n. sataan. Okei, edelleen aikalailla yksi per päivä. Jos tähän lukuun ynnäisi kaikki reissuissa juodut, ravintoloissa nautitut, sekä puistossa pussikaljoina kiskotut nousisi kulutus edelleen. Lyhyellä otannalla (tilitiedoista) pyöristelen keskiarvoa jonnekin 1,3-1,5:n nurkille.
Kansantaloudellisesti voidaan päätellä, että jos olisin nuo noin neljäkymmentä olutta juonut Alkon hinnoilla; olisi laskua tullut tästä pyöreät 200€. Oletuksella, jossa yksi pullo maksaa keskimäärin 5€ (hyi). Ravintolassa taas olisi euroja kilissyt kassaan liki tuplasti, eli varmaan 350-400€.
Entäpä kotioluen kulut? No osa kotioluista on toki ollut näytteitä, kutenkokonaismäärästä muutenkin.
Silti jos oletettaisiin kaiken olleen omaa tuotantoa voitaisiin (pyöreästi) arvioida rahaa kuluneen n. 1,5€/l.
Jos arvataan keskipakkauskoon olevan 0,4l (seassa 0,33l, kuin 0,5l pulloja) voidaan ynnäillä litroja kuluneen siis n. 16L ja rahaa palaneen siis n. 24€.
Eli röyhkeästi kotiinpäin tuli vedettyä laskutavasta riippuen n. 175-375€.
Koska olen nykyisin tällainenpersaukinen opiskelijan retku, jonka tukia te kaikki haluatte leikata, voin todeta täysin tyytyväisenä tämän olevan ihan hemmetin miellyttävää kukkaroni kannalta. Sillä meinaan matkustaa jo johonkin, jossa olut on elintarvike, eikä se maksa ravintolassakaan vitosta pullolta.—
![]() |
| Hanaoluesta ei kerry korkkeja |
Silti tässä on järjetön yhtälö. Yhtä aikaa haluaisin tukea vaikkapa ravintoloita, jotka ovat hinnoittelemassa itseään ulos pyytämällä kymppiä 0,5l tuopista ja keplottelemalla tätä lukua näennäisesti loivemmaksi eurotuopeillaan. Tämähän johtuu kulurakenteesta ja kasvavista kuluista kaikkialla ja kaikissa sektoreissa. Oravanpyörä.
Silti enempi vähempi tuntuu, että kaikilla on kokoajan vähemmän käteistä käytettäväksi tämän systeemin pyörittämiseen. Myös minulla. Mihin se raha katoaa tässä matkalla?
Kenties ulkomaisiin verkkokauppoihin, ulkomaanmatkoihin ja kasvavan kotiolutbuumin ylläpitoon? En tiedä, kuhan lasken.
Kenties minunkin pitäisi laskea paljonko rahaa palaa akselille: maitokauppa, Alko, kuppilat, kotiolut, festarit?






