Tuopin Ääressä: Matkaraportti: Tallinn Craft Beer Weekend 2017

23.05.2017 / Kirjoittaja olutpostimestari / Kategoriat: Olutposti

Minulta on viimeaikoina usein kysytty missä Tallinnan matkaraportti viipyy ja miksei siitä ole kukaan kirjoittanut juuri mitään? ”Siel oli kaikki niin lärvit, ettei kukaan muista mitään” Totesi eräs toveri vastikään. Mutta niin miksi ei?

Mietin tätä hetken, mutta oikeastaan minulla ei ole viimevuotiseen mitään lisättävää. Eikä oikeastaan mitään halua puuttua siihen mestariteokseen, jota tuo edellisvuotinen teksti oli. Harva jatko-osa yltää muutenkaan ensimmäistä paremmaksi ja tänäänkään Imperiumi ei iske vastaan.

Lauttamatka oli samanlainen helvetin esikartano kuin viimeksikin. Suosittelenkin Tallinan lauttaa läpileikkaukseksi suomalaisen sielun syvimpiin vesiin. Sieltä löydät kaiken sen viihdykkeen, mitä ilmeisesti me kaikki kaipaamme.. Baarin ja Pubin. Näiden erona on vain se, että toisessa tuolit ovat mukavammat. Molemmat vuorottelevat trubaduurin, joka vetää minkä tahansa Dylanin biisin kunhan toivoo Knockin on the heavens dooria, sekä sen tangomarkkinoiden kolmosen vuodelta kakstuhatta jotakin nojaamassa mikkiin vielä väsyneempänä kuin itse. Ja kun jompikumpi kyllästyy kaivetaan vuoronperään sitä v..n karaokea esiin. Eldankajärven jäätä ja muuta taakse jäänyttä elämää. Vaikka kuinka kaipaisin tupakansavua ja pajatsoja tuohon Kaurismäkeläiseen maailmaan, niin viimeistään paluumatkalla alkaa Veikot ja Penat linjaushumalassaan ärsyttämään. Onneksi Marja jakaa tiskillä jonotusoppia. Älykkäimmät ovat paenneet ruumaan menevän portaikon taakse luurit korvillaan katsellen pimeydestä, messinkikaiteiden takaa kuin metsän pelokkaat eläimet tuota sodomaa. Entäpä muksut? Nykivät Penan ja Veikon hihasta paf:n ei voittoa koneisiin pennejä, koska Ville Viikinkikin siirtyi Marjan kanssa ottamaan vähän Sorbusta ja Ruskaa. Kannella ylioppilastytöt laulavat yhdessä kuplapäissään ja loput ovat vallanneet Delin ”vain ruokailijoille” paikat katsellen ikkunasta apaattisesti ulos toivoen tämän piinan päättyvän mahdollisimman pian.

Tulevalle vuodelle mietinkin jo kansipelejä pelastusveneen alla.

Voi viikinkejä, voi viihdepäälliköitä.—

Matkakaljaa paatin aulassa. “Eihän tätä kestä selvinpäin”

Entäpä festarit itsessään? Samaa huttua kuin ennenkin uusilla mausteilla.

Toki paikalla oli varmaan yli puolet kotimaisesta pienpanimokentästä. Nämä kotimaan uljaasti Puskan tuulimyllyjä vastaan ratsastavat Don Quijotet mäskimelat tanassa. Siis aivan tuhannen päissään maistelemassa vapauden tuomia virvokkeita, niin minäkin.

Haistelimme uusia trendejä, mutta sen pikemminkin hämmästelimme niiden puutetta ja suomalaisten halua jonottaa. Eräällä belgialaispanimon Ruotsin haarakonttorin putiikilla oli kaiketi ämpäreitä jaossa. (Okei kyllä osa tavarasta tulee myös länsinaapurista).

Se toinen vuosikymmenen hypellä ratsastanut oli väsynyt ja toi tapahtumaan tarjolle jopa Punk IPA:a. Huisia. Oli siel myös se Tanskan haarakonttori, mutta ei siel mitään olutnörttikamaa ollut.

Tarjonnasta pystyi päätellä kolmekin asiaa:

Sour on lisännyt pinta-alaa. Mikä ihmetyttää minua kovin, mutta toki se tarjoilee kikkailuun entistä enemmän mahdollisuuksia.
Kaikki Imperial Stout on nykyään nimiltään niin pitkiä, ettei niitä jaksa kirjata ylös: Massivehyperbomb barrel aged in bourbon and oloroso barrels with dark chocolate, ethiopian coffee, madagascar vanilla and twisted with shennanigans.

—
Silti ihmiset tykkäävät perusbissestä. Meinaan Karjala oli äänestetty festarien parhaimmaksi olueksi. Ainakin hetkellisesti. Ihan mahtavaa.

Nykyinen paikka Kulttuurikatel oli helkutin päheä, joskaan ei aivan yhtä rappioromanttinen, kuin viime vuotinen. Sillä survivor-moodilla, jota jokainen tuleva rantojenmies tarvitsee pysyäkseen lämpimänä veneiden ja siltojen alla.

Ruokaa oli jo paremmin kuin viimeksi, joskin ulkona (onneksi ei satanut..), mutta jonot venyivät nytkin paikoin runsaiksi.

Oluiden osalta valikoimaa oli runsaasti, mutta sellaiset todelliset helmet loistivat poissaoloaan. Kenties ne löytyvät pian koittavasta Lahen SOPP:sta? Tiiättehän.. ”Tehtiin tällain Apa ja laitettiin siihen vähän tilliä sekaan”. Se toinen paikalle vaivautunut panimo repäisee ja tarjoilee kymmenen erinimistä, mutta samanlaista keskinkertaista IPA:a.

Mut hei, onneksi sielt saa Sahtia. Ei meinaan Tallinnas ollu. Eiku, ei tää ei ollu Reittausblogin tribuutti. Fiilis kuitenkin tekee paljon. Mulle festarit ovat sellaisia, joissa olut jää joka kerta enemmän sivuasiaksi sosiaalisoimisen takia. Joten bissestä ei saa sellaisia sävyjä ja sävärejä irti. Meinaan desin annos jääkylmää IS:ää vanhassa teollisuushallissa tuhannen muun ravihevosen kanssa, joiden silmien tilalla on vain lamput, joissa lukee ”mullemullemullemulle” ei tuo sellaista tunnetta, että olutkaan maistuisi niin täydelliseltä kuin se.. No nyt maistuu. Nönnöä. Parveke, Sunshine Reggae taustalla. Lämmin kesäilta ja muuten täydellinen hiljaisuus.—

Tästä voisi aasinsillan kautta puhua Lehen Monky Businness-keissistä. Lehe, jota itse pidän keskinkertaisen ruumillistumana, eli melko täydellisenä pienpanimona? (ehehe). Kaatoi Westyn ihanata 12:ta kegiin ja tarjoili sitä omanaan. Westvleteren 12 on siis yksi kaikkien aikojen parhaimpia oluita reittaamisen historiassa. (Tuoreena jättää vähän kylmäksi, imho). Lehe ihmetteli stuntin paljastaessaan miksei kelvannut? Itse rehellisesti repesin täydellisesti ja tempun ansiosta panimon status nousikin papereissani hetkeksi suoraan Viron kärkeen. ”Ihan mahtavaa, näitä lisää”.

Odotankin innolla sen yhden ruotsalaisen jäätelökoneista valuvan aitoa Kopparbergin sidukkaa seuraavalla kerralla. Oikeastaan aihepiiri hyppäisi jäniksenä nopeasti koko reittauskulttuuriin, mutta ei mennä sinne. Eletään vaan satumaisessa kuplassa mieluummin.

Out of buckets?

Toisenlainen kupla oli kuitenkin edessä heti lähtöaamuna. Vaelsimme suomalaisturismin sydämeen kohti sataman viereistä varastoaluetta. Lootsilla kävi kuhina. Kotimaan busseja oli pihalla, kuin Kampin terminaalissa aamuruuhkassa. Rullakoita, Saaremaa-packeja, turpeita kasvoja, jurrisia tätejä työntämässä lastenvaunuissa hanaviinilaatikoita. Irvokasta, mutta silti niin ymmärrettävää.

Kuten maasta pois muuttava herra tämän totesi tilatessaan viskin jäillä. Miksi jäillä? ”On Suomi köyhä, siksi jää”.—

Pervosti mietin mitä lähialkossa todettaisiin, jos sunnuntaiaamuna olisi ovien edessä parikymmentä bussia hakemassa juomista.. Lisää duunia? Paremmat valikoimat? Matalammat hinnat? Ja sitten minäkin heräsin. Paitsi toki, että jäisivät sunnuntaina nuolemaan tahmaisia näppejään.

Siinä missä raittiusliike odottaa vain sopivaa tilaisuutta kieltää matkustajatuonti odottavat nämä samat laivanlastaajat ja bussien ahtaajat vain edullisen nopeaa yhteyttä Puolaan, tai Latviaan. Sinne satumaahan, jossa se vinetto on vielä halvempaa. Meanwhile kotimaassa kepulat vatuloivat pitäisikö tulevassa laissa lonkero jättää Alkoon vai ei. Lillukanvarsia suhteessa tuontiin.

No kuitenkin. Matkailu avartaa ja Tallinn Craft Beer Weekend vapauttaa. Teretulemast.

—————–

Ja loppuun vielä muutamat fotot: