Tuopillinen: Tutustutaan tyyleihin! Vuorossa: Vahva Belgiale

Äänestytin Tuopillisen Facebook-sivulla aiheen seuraavalle tyylioppaan läpikoluamiselle. Voittavaksi ryhmäksi nousi ”Strong Belgian Ale” eli vahvat belgialaiset alet. Tai oikeastaan tasoihin Irish Beerin kanssa, mutta tämä oli helpompi kasata nopeasti.

Vaan luulivatkohan äänestäjät, että moisessa kategoriassa tulisi vastaan niitä hyvin vahvoja belgejä eli tripeleitä ja quadrupeleita? Ei tietenkään tule, se olisi liian selkeää. BJCP on valmiina pettämään odotukset!

25. Vahva belgialainen ale
Tähän kategoriaan kuuluvat vaaleat, pitkälle käyneet, katkeraan tasapainottuvat oluet, joita yleensä ajaa enemmän hiivan luonne kuin maltaan maut tyypillisesti korkeamman alkoholipitoisuuden kera (joskin vaihtelua esintyy tyylien sisällä)

Eli tähän kategoriaan kuuluvat oluet ovat ensinnäkin vaaleita, eikä niihin mahdu sitä tripeliäkään! Dubbel-tripel-quadrupel sarja nimittäin löytyy tyylikategoriasta ”Trappist Beer”. Belgibrunea opas ei muuten tunne lainkaan.

Ärsyttävä ryhmittely. Trappisti-termin käyttäminen oluen tyyleissä on mielestäni vähäån kyseenalaista. Trappisti on luostarin leima, jonka alla voi tehdä ihan millaista tahansa olutta luostaripanimo haluaa. Amerikkalainen trappistipanimo Spencer oli tehnyt vasta NEIPAn!

No mutta ei mennä nyt siihen. Vahvaan belgialaisiin aleihin opas laskee seuraavat tyylit: Belgian Blond Ale, Saison ja Belgian Golden Strong Ale. Kannattaa huomata, että miedommasta ”Belgian Ale” -kategoriasta löytyy lisää vaaleita belgityylejä.

Ensimmäiseksi Belgian Blond Ale. Opas kertoo seuraavaa.

25A. Belgialainen vaalea ale (Belgian Blond Ale)
Yleisvaikutelma: Keskivahva kultainen olut, jolla on hienovaraista hedelmäistä-mausteista belgihiivan kompleksisuutta, hieman maltaan makeutta ja kuiva lopetus.

Tuoksu: Vaalea maanläheinen tai mausteinen humalaisuus, kevyellä viljaisella-makealla maltaan luonteella. Hienovarainen hiivan luonne näyttäytyy, voi olla mausteista fenolisuutta, parfyymistä tai hunajankaltaista alkoholia tai hiivaisia, hedelmäisiä estereitä (tavallisesti appelsiinimaisia tai sitruunamaisia). Kevyt makeus, jossa voi olla sokerimaista luonnetta. Hienovarainen, mutta kompleksi.

Ulkomuoto: Vaaleasta tummaan kultaan vaihteleva väri. Yleensä hyvin kirkas. Suuri, tiivis ja muhkea valkoinen tai vaalea vaahto, joka kestää hyvin jättäen pitsiä lasiin.

Maku: Sulava, kevyestä keskivahvaan vaihteleva maltaan maku alkuun, mutta loppuu keskikuivana tai kuivana, pehmeän alkoholisuuden tullessa selväksi jälkimaussa. Keskivahva humalan ja alkoholin katkeruus tasapainoksi. Kevyt humalan maku, voi olla mausteista tai maanläheistä. Hyvin pehmeä hiivan luonne (estereitä ja alkoholeja, jotka ovat joskus parfyymisia tai appelsiinin/sitruunan kaltaisia). Kevyt mausteinen fenolisuus vapaaehtoista. Hieman kevyesti karamellisoitunutta sokeria tai hunajamaista makeutta maussa.

Suutuntuma: Kohtalaisen voimakas tai voimakas hiilihapotus, voi tuntua suussa kuplivalta. Keskitason runko. Alkoholista lämpöä kevyestä kohtalaiseen, mutta pehmeästi. Voi olla jokseenkin kermainen.

Kommentteja: Usein lähes lagermainen luonteeltaan, mistä johtuen sillä on puhtaampi profiili verrattuna moniin muihin belgityyleihin. Belgialaiset käyttävät termiä Blonde, siinä missä ranskalaiset kirjoittavat sen Blonde. Useimmat kaupalliset esimerkit ovat 6.5-7% tienoilla. Useat trappistioluet tai belgialaiset artesaanioluet ovat nimeltään Blond, mutta eivät kuulu tähän kategoriaan.

Historia: Suhteellisen tuore kehitelmä, tehty vetoamaan eurooppalaisiin pilsin juojiin. Tulossa suosituksi laajan jakelun ja voimakkaan markkinoinnin kautta.

Tyypilliset ainesosat: Belgialainen pilsmallas, aromaattiset maltaat, sokeri. Belgialaiset hiivalajikkeet, jotka tuottavat komplekseja alkoholin, fenoleiden ja parfyymisten estereiden yhdistelmiä. Saaz, Styrian Golding tai East Kent Golding humaloina. Mausteita ei perinteisesti käytetä, vaikkakin ainekset ja käymistuotteet voivat antaa sellaisen vaikutelman (usein appelsiineja tai sitruunoita muistuttavan). Jos mausteita on käytetty, niiden tulisi olla vain taustavaikutteena.

Tyylivertailua: Dubbelin vahvuinen. Saman kaltainen luonteeltaan belgialainen vahva kultainen ale tai tripel, mutta hieman makeampi eikä niin katkera.

Numerot:
OG: 1.062 – 1.075
FG: 1.008 – 1.018
IBUs: 15 – 30
SRM: 4 – 7— 
ABV: 6.0 – 7.5%

Kaupallisia esimerkkejä: Affligem Blond, Grimbergen Blond,— La Trappe Blond, Leffe Blond, Val-Dieu Blond

Tämä on siis se tyyli, mitä ihmiset (no, minä ainakin) ajattelevat kun joku puhuu vaaleasta belgioluesta. Vahvahko, mausteinen ja hedelmäinen. Vahvempi ja luonteikkaampi kuin belgian pale ale -tyyliin menevät klassikot kuten vaikka De Koninck ja Palm Speciale.

Tunnetuimmat brändit ovatkin jättikonglomeraattien omistuksessa,— — Grimbergen on Carlsbergillä, Leffe AB-Inbevillä, Affligem Heinekenilla, jne. Se tarkoittaa sitä, että niitä tietenkin löytyy Alkosta. Leffe sattui ensimmäisenä silmään, joten sitä.

Hyvin kirkas, tumman kultainen, iso ja muhkea vaahto. Nappiin menee.

Tuoksu on kuivakan mausteinen, neilikkaa ja maustepippuriakin. Hedelmäisyyttä sen alla, kieltämättä jotenkin appelsiinista, vaikka ei olisi ilman oppaan pointtia tullut ehkä mieleen. Alkoholia myös. Humalat aika hillittyjä, sitä maanläheisyyttä tuoksussa kuitenkin on.

Hyvinkin maltainen meininki maussa, hunajaista luonnetta johon tulee selvästi jälleen mausteisuus mukaan. Hedelmäisyys hillitympää. Ihan ok. Muu maku loppuu nopeahkosti, mutta katkero jää pyörimään. Melko kuiva.

Suutuntumasssa hiilihappoisuus ei lyö sillä tavalla esiin, kuin kuvauksesta olettaisi, mutta tuntuu kuitenkin lähinnä katkeroa korostavana. Muuten pehmeä ja tuntuu aluksi hyvinkin täyteläiseltä, mutta kevenee nopeasti.

Ei vaalea Leffe huono belgi ole, jos nyt ei mikään maailman luonteikkainkaan. Mausteisuus käy jotenkin yksitoikkoiseksi nopeasti. Kyllä tämä ehdottomasti hyvä esimerkki tyylisttään kuitenkin on.

Sitten yksi lempityylejäni eli saison. Siitä onkin kirjoitettu varmaan yksi pisimmistä tyylikuvauksista koko oppaassa. Huomattavasti suulaampi kaveri on ollut kirjoittamassa tätä kuin montaa muuta kuvausta. Toisaalta epäilen tyylin olevan melko supersuosittu kotiolutkisoissa, joihin nämä opaskirjat on ensisijassa tarkoitettu, joten tarkkuuttakin pitää olla enemmän.

25B. Saison
Yleisvaikutelma: Yleisimmin vaalea, virkistävä, kuivaksi käynyt, kohtuullisen katkera, kohtuullisen vahvuinen belgialainen ale, jossa on hyvin kuiva loppumaku. Tyypillisesti voimakkaasti hiilihpaotettu ja käyttää ohran ohella muita viljoja ja joskus mausteita kompleksisuutta luomaan, joka tukee eläväistä hiivan luonnetta, joka on hedelmäinen, mausteinen ja ei liian fenolinen. Vähemmän tavalliset variaatiot sisältävät sekä miedompia että vahvempia tuotteita, kuten myös tummempia versioita, joissa enemmän maltaan luonnetta

Tuoksu: Varsin aromaattinen, hedelmäiset, mausteiset ja humalaiset piirteet selviä. Esterit voivat olla varsin voimakkaita (kohtuulisesta vahvaan) ja muistuttavat usein sitrushedelmiä kuten appelsiineja tai sitruunoita. Humalointi on kevyttä tai kohtuullista ja on usein mausteista, kukkaista, maanläheistä tai hedelmäistä. Vahvemmissa versiossa voi olla pehmeä, mausteinen alkoholin nuotti (ei intensiivinen). Mausteisuus on tyypillisesti enemmän pippurista kuin neilikkaista ja voi olla kohtuullisen vahvaakin (tyypillisesti hiivaperäistä). Hienovaraiset, tukevat yrtti- tai maustelisät ovat sallittuja, mutta niiden ei tulisi dominoida. Maltaan luonne on tyypillisesti hieman viljaista luoneteeltaan ja mietoa voimakkuudeltaan. Tummemmissa ja vahvemmissa versioissa on huomattavampi maltaisuus, tummien versioiden ottaen värille tyypillisiä muotoja (paahdetta, keksiä, karamellia, suklaata, jne.). Versioissa joissa happamuus on läsnä katkeruuden sijaan, hieman happamuuden luonnetta on havaittavissa (miedosta keskivahvaan).

Ulkomuoto: Vaaleat versiot ovat usein selkeän vaalean oransseja, mutta voivat vaihdella vaalean kultaisesta meripihkaan (kullasta meripihkaan on tavallisinta). Tummemmat versiot voivat vaihdella kuparista tumman ruskeaan. Kestävä, tiivis, kokkareinen valkeasta norsunluuhun vaihteleva vaahto, jättää pitsiä. Kirkkaus vaihtelee heikosta hyvään, mutta sameus ei ole odottamatonta tällaisessa suodattamattomassa oluessa. Poreileva.

Maku: Hedelmäiset ja mausteiset maut vaihtelevat miedosta kohtuullisen vahvaan. Niitä tulee kevyt tai keskivahva maltaan luonne, usein viljaisin muin. Katkeruus on tyypillisesti keskivahva tai vahva, tosin happamuutta voi olla läsnä katkeruuden tilalla (molempien ei tulisi olla voimakkaita makuja yhtäaikaa). Käymisaste on äärimmäisen korkea, joka luo luonteenomaisen kuivan loppumaun, joka on tyylille olennaista: Saisonissa ei saisi koskaan olla makeutta lopussa. Hedelmäinen luonne on usein sitruksista (appelsiinia tai sitruunaa) ja mausteisuus pippurista. Hedelmä-mauste-tasapainossa sallitaan skaalaa, tähän vaikuttaa yleensä hiivan valinta. Humalan maku on mietoa tai kohtuullista ja tyypillisesti mausteista tai maanläheistä luonteeltaan. Tasapaino on enemmän kohti hedelmäistä, mausteista, humalaista luonnetta, katkeruus tai happamuus ei saa lyödä yli näistä mauista. Tummemmissa versioissa on enemmän maltaan luonnetta, joka tulee tummemmista maltaista (paahdetta, keksiä, karamellia, suklaata, jne.) jotka tukevat oluen hedelmäis-mausteista luonnetta (palaneet maut eivät olet tyypillisiä). Vahvemmissa versioissa on enemmän maltaista makua ja kevyt alkoholin vaikutus. Yrtit ja mausteet ovat täysin vapaaehtoisia, mutta jos ovat läsnä, niitä tulisi olla käytetty kohtuudella, eivätkä ne saa haitata hiivan luonnetta. Loppumaku on erittäin kuiva ja jälkimaku tyypillisesti katkera ja mausteinen. Humalan katkero voi olla hillittyä, joskin se voi tuntua vahvemmin korkean käymisasteen vuoksi.

Suutuntuma: Kevyestä kohtuulliseen vaihteleva runko. Alkoholin vaikutelma vaihtelee vahvuuden mukaan, pöytäversioissa ei lainkaan, perusversioissa kevyt ja vahvemmissa (super-) versioissa kohtuullinen. Joka tapauksessa, lämmittävä vaikutus tulisi olla varsin mieto. Erittäin runsaasti hiilihapotettu, poreileva. Siitä on tarpeeksi pistelevää hapokkuutta kielellä tasapainottamaan hyvin kuivaa loppumakua. Happamissa versioissa, mieto tai kohtuullinen hapan luonne voi lisätä virkistävän puraisun, mutta sen ei tulisi olla suuta supistavan hapan.

Kommentteja: Variaatioita esiintyy niin vahvuuden kuin värinkin osalta, mutta niillä kaikilla on samankaltaiset luonteenpiirteet ja tasapaino, eritoten virkistävä, kuivaksi käynnyt luonne voimakkaalla hiilihapotuksella. Värillä ja vahvuudella ei ole korrelaatiota. Tasapaino voi vaihdella jonkun verran värin ja vahvuuden myötä, mutta alkuperäiseen käsityöläisolueen tulisi olla sukunäköä. Vaaleammat versiot ovat todennäköisesti katkerampia ja niissä on enemmän humalan luonnetta, siinä missä tummemmissa on enemmän mallasta ja makeutta. Vahvemmissa versiossa on usein enemmän maltaan makua, täyteläisyyttä ja runkoa yksinkertaisesti suuremman alkupainon johdosta. Vaikka niilläkin on hyvin korkea käymisaste, ne eivät vahvuutensa johdosta välttämättä vaikuta yhtä kuivilta kuin normaalivahvuiset saisonit. Saison hiivan luonne on pakkollista, joskin maltaisemmat ja täyteläisemmät versiot tapaavat peittää sitä enemmän. Usein kutsutaan nimellä ”Farmhouse Ale” Yhdysvalloissa, mutta tämä ei ole tavallista Euroopassa, jossa ne kuuluvat isompaan ”artisanal ales” ryhmään. (Suom. huom. Mitä helvettiä ne horisee?)

Historia: Muonitusolut, jota alunperin pantiin maanviljelykauden evääksi Valloniassa, Belgian ranskankielisessä osassa. Alunperin miedompi olut, ettei peltotyöläiset ihan konttailisi, mutta kapakkavahvuisia tuotteitakin oli olemassa. VAhvemmat ja eriväriset tuotteet ilmaantuivat toisen maailmansodan jälkeen. Parhaiten tunnettua modernia saisonia, Saison Dupontia, tuotettiin ensi kerran 1920-luvulla. Alunperin rustiikkinen käsityöolut, joka tehtiin paikallisen farmin aineksista. Nykyään sitä tehdään lähinnä suuremmissa panimoissa, mutta imago säilyy.

Tyypilliset ainesosat: Ei tyypillisesti maustettu, hiiva, humalat ja viljat antavat luonteen, mutta maustetta on sallittuja, jos ne tuovat tukevan luonteen. Mantereen pohjamaltaat tyypillisiä, mutta mallasprofiilissa on usein muitakin viljoja kuten vehnää, kauraa, ruista tai spelttiä. Lisäkäymisaineita kuten sokeria ja hunajaa voidaan myös käyttää lisäämään kompleksisuutta ja kuivattamaan olutta. Tummemmat versiot käyttävät tyypillisesti tummempia täyteläisempiä maltaita, muttei tyypillisesti mustaksi paahdettuja (roasted). Saaz, Styrian ja East Kent Golding humalat tavallisimmin käytettyjä. Laaja valikoima yrttejä voi lisätä kompleksisuutta ja yksilöllisyyttä, mutta sen tulisi aina sulautua hiivan ja humalan olemuksiin. Brettanomyces ei ole tyypillistä tälle tyylille; brettalla käytetyt saisonit tulisi ilmoittaa American Wild Ale -kategoriaan.

Tyylivertailua: Perusvahvuudessa ja vaaleana kuin kuivemmaksi käynyt, humalainen ja katkera belgian blond ale vahvemmalla hiivan luonteella. Vahvana ja vaaleana saman kaltainen kuin tripel, mutta usein enemmän viljaista rustiikkista luonnetta ja joskus mausteisempi hiivan olemus.— 

Numerot:
OG: 1.048 – 1.065 (standard)
FG: 1.002 – 1.008 (standard)
IBUs: 20 – 35— 
15 – 22 (dark)— 
SRM: 5 – 14 (pale)— 
ABV: 3.5 – 5.0% (table)
5.0 – 7.0% (standard)
7.0 – 9.5% (super)

Kaupallisia esimerkkejä: Ellezelloise Saison, Fantôme— Saison, Lefebvre Saison 1900, Saison Dupont Vieille Provision,— Saison de Pipaix, Saison Regal, Saison Voisin, Boulevard Tank— 7 Farmhouse Ale

Saisonhan on aikanaan ollut sen verran monimuotoinen juoma, ettei sitä oikein yhdeksi oluttyyliksi olisi voinut laskeakaan, ellei ameriikoissa olisi ruvettu yhdistämään saisonia nimenomaan Saison Dupontiin. Periaatteessa saisonin rajautuminen sen näköiseksi on aika uusi keksintö. Vielä vuoden 1990 Suomalainen Olutkirja kuvailee saisonia (tai saisons), jota ei kuvauksesta välttämättä tunnistaisi sellaiseksi saisoniksi kuin mitä nykyään tyypillisesti tulee vastaan.

BJCP:llä on toisaalta kuvauksessaan aika laaja käsitys saisonista. Se sisältää tummemmat versiot ja pöytäolut-vahvuiset kuten myös ”super”-vahvuiset. Tässä jutussa haluaisin kuitenkin keskittyä siihen tyypillisimpään eli Saison Dupontiin. Vaan enpä keskity, kun Dupont-varantoni ovat huvenneet ja eihän sitä tietenkään mistään saa.

Saison on yksi suosituimmista tyyleistä craft-panimoilla ja mielestäni myös olutharrastajien parissa. Onkin jokseenkin käsittämätöntä miten tyylin nykymuodon herkullista äitiä ei vieläkään ole saatu Alkoon. Perkele. Joo, oli siellä sitä luomuversiota joskus, mutta kun se on eri olut. Listan esimerkeistä itse asiassa Alkossa on tainnut käydä vain amerikkalainen Boulevard Tank 7.

Joudun tyytymään siis parhaaseen mitä löytyi. De Ranken De Dottignies Saison on toki hyvä olut, mutta ei tuossa esimerkkilistassa. Ja ei se mikään Dupont ole.

Sameahko, onko tuo nyt sitten tumman kultainen vai vaalean oranssi, Veijo BJCP tietäköön. Kestävä, iso ja kokkareinen vaahto, joka jättää pitsiä. Paljon poretta. Ulkonäkö täsmää siis täysin.

Viljainen, hiivainen, jopa hieman taikinainen tuoksu. Hedelmäiset esterit eivät kyllä tässä ole ”varsin voimakkaita”, mutta toki sitruunaista hedelmäisyyttä puskee läpi. Humalointi on aika mausteinen, mutta se sekoittuu hiivan pippurisuuteen, joka menee tunkkaisen puolelle. Saisonien perusongelma.

Maku on aika kepeä. Hyvin kuiva olut, jonka hiilihappojen tukema katkero alkaa puolivälissä makua dominoida. Pitkä jälkimaku pippurista katkeroa. Hedelmäisyys on appelsiinista, mutta jää taustavaikuttimeksi

Sitten vielä kategorian viimeinen, tuo belgialaisten paholainen.

25C. Belgialainen vahva kultainen ale (Belgian Golden Strong Ale)
Yleisvaikutelma: Vaalea, kompleksi, poreileva, vahva belgialaistyylinen ale, jossa on korkea käymisaste ja hedelmäisiä ja humalaisia vivahteita fenolisuuden sijaan.

Tuoksu: Kompleksi huomattavilla hedelmäestereillä, keskiverto mausteisuus ja miedosta kohtalaiseen vaihtelevat alkoholin ja humalan aromit. Esterit muistuttavat kepeämpiä hedelmiä kuten päärynöitä, appelsiineja tai omenoita. Mausteiset, pippuriset fenolit vaihtelevat kohtuullisesta kohtuullisen pieneen. Alkoholit ovat pehmeitä, mausteisia, parfyymisia ja intensiteetiltään miedosta kohtuulliseen. Ei polttavaa alkoholia tai liuotinmaisia tuoksuja. Maltaan luonne on kevyt ja hieman viljaisen makea tai lähes neutraali.

Ulkomuoto: Keltaisesta keskikultaiseen väriltään. Hyvä kirkkaus. Poreileva. Massiivinen, pitkäkestoinen, kokkareinen, usein lasihelmenkimalteleva (beady), valkoinen vaahto joka jättää jälkeensä tyypillisen belgian pitsin lasiin huvetessaan.

Maku: Hedelmäisyyden, mausteisuuden ja alkoholin makujen avioliitto, jota tukee pehmeä maltaan luonne. Esterit muistuttavat päärynöitä, appelsiineja tai omenoita. Miedot tai kohtuullisen miedot fenolit ovat luonteeltaan pippurisia. Mieto tai kohtuullinen mausteinen humala on usein läsnä. Alkoholit ovat pehmeitä ja mausteisia ja— intensiteetiltään miedosta kohtuulliseen. Katkeruus on tyypillisesti keskivahva tai voimakas ja syntyy humalan katkeron ja hiivan tuottamien fenoleiden yhdistelmästä. Huomattava hiilihappoisuus ja katkeruus johtaa kuivaan loppumakuun miedolla tai kohtuullisella katkeralla jälkimaulla.

Suutuntuma: Erittäin voimakkaasti hiilihapotettu, poreileva. Kevyestä keskivahvaan vaihteleva runko, joskin kevyempi kuin huomattava vahvuus antaisi ymmärtää. Pehmeä, mutta huomattava alkoholin lämpö. Ei polttavaa alkoholia tai liuotinmaisuutta.

Kommentteja: Viittaukset paholaiseen ovat tavallisia kaupallisten esimerkkien nimissä. Ne ovat viittauksia vahvuuteen ja tribuutteja alkuperäiselle esimerkille (Duvel). Parhaat esimerkit ovat komplekseja ja hentoja. Voimakas hiilihappoisuus auttaa tuomaan esiin monia makuja ja kasvattamaan kuivuuden tuntua. Perinteisesti pullokypsytettyjä (tai pullossa uudelleen käytettyjä).

Historia: Alunperin Moortgat-panimon kehittämä vastaamaan pilsner-oluiden suosioon.

Tyypilliset ainesosat: Pilsner mallas huomattavien sokerilisien kerä. Saaz tai Styrian Golding humalat ovat tavallisia. Belgialaiset hiivakannat käytössä – niitä jotka tuottavat hedelmäisiä estereitä, mausteisia fenoleita ja korkeampia alkoholieja – usein hieman korkeampien käymislämpötilojen avittamana. Suhteellisen pehmeä vesi. Maustaminen ei ole perinteistä ja tulisi olla taustasävynä jos läsnä.— 

Tyylivertailua: Muistuttaa paljon tripeliä, mutta voi olla vieläkin vaaleampi, kevyempi ja vieläkin rapsakampi ja kuivempi. Kuivempi loppumaku ja kevyempi runko tekevät määrätietoisesta humaloinnista ja hiivan luonteesta entistäkin selkeämpiä. Usein käytössä hiiva, joka suosii estereiden tuotantoa (erityisesti omena/päärynä) mausteisuuden sijaan.

Numerot:— 
OG: 1.070 – 1.095
FG: 1.005 – 1.016— 
IBUs: 22 – 35— 
SRM: 3 – 6— 
ABV: 7.5 – 10.5%

Kaupallisia esimerkkejä: Brigand, Delirium Tremens, Dulle Teve, Duvel, Judas, Lucifer, Piraat, Russian River Damnation

Pahoittelut ylläolevassa sanahirviöstä ”lasihelmenkimalteleva”, en oikein nopeasti keksinyt miten muuten suomentaa sanaa ”beady” kuin tökerön suoraan.

Eli lyhyesti sanoen kyseessä on helposti juotava, kuiva, kevyt, mutta silti hyvin vahva vaalea olut. Belgialaisten tyypilliset piirteet kuten hedelmäisyys mukana, se enemmän korostuneena kuin mausteisuus. Silti mausteisuuttakin saa olla.

Alkuperäinen, aito ja oikea tyylin olut on tietenkin Duvel. Nimi tarkoittaa paholaista, jonka vuoksi moni imitaattori on tehnyt Luciferia ja Judasta ja sen sellaista. Häikäilemättömin kopioija teki pullonkin lähes yksi yhteen ja nimesi sen Piraatiksi. Melko paholaistahan tämä kama onkin, helppoa juoda kuin pilsner, mutta voltteja kuin imperial stoutissa.

Duvelia toki löytyy Alkosta, sen verran iso merkki se on tänä päivänä. Joten vaihteeksi— the real deal testiin.

Vaalean keltainen. Sameahko, tosin hiivaa lipsahti tarkoittamata vähän sekaan. Duvel on aika tunnettu jyhkeästä vaahdostaan niin varoin kaatamisessa jopa liikaa. Suuri kokkareinen valkea vaahto kuitenkin.

Ensikosketuksena tuoksuu märälle koiralle. Taustalta avautuu kyllä sitten hieman pippurisuutta ja epämääräistä hedelmää. Tuoksu on joka tapauksessa aika mieto. ”Kompleksi huomattavilla hedelmäestereillä” ei kuvaa tätä tuotosta juuri lainkaan. Taitaa olla vähän hapettunut kappale. (parasta ennen on 06/2019, joten erityisen vanha tämä tuskin on)

Onneksi maun puolella homma vielä skulaa. Siinä oppaan ensi lause ”hedelmäisyyden, mausteisuuden ja alkoholin makujen avioliitosta” on runollisuudessaan oikeassa. Päärynäistä menoa, johon tulee kierosti hyvin toimiva alkoholi päälle ja reilu mausteinen katkero tasapainottamaan. Kuiva loppu. Jälkimaussa katkeron seasta nousee vähän liuotinmaista alkoholiakin.

Hiilihappoinen, poreileva, kepeä. Vahvuisekseenhan (8,5%) Duvel on ihan naurettavan juotava. Kuten tunnettua, tämä on aivan jäätävän petollista kamaa.

Juuri Duvelin vuoksi monella on belgialaisesta oluesta sellainen kuva kuin stand-up-koomikko Glenn Woolilla, jota vapaasti lainaten onkin hyvä lopettaa tämä juttu.