Tuopillinen: Muutamia kesäisiä littlejuttuja eri aihelmista

Oluen ystävä, hanki hattu!

Ennen elin kylmintä talvea lukuunottamatta hatutonta, sielutonta elämää. Asiat kuitenkin muuttuvat nopeasti. Mallailin kesähattua päähän joskus 2008 Hakaniemen hallissa ja heti 2016 ostinkin lätsän. Elämänlaatuni parani tieteellisesti mitaten ainakin 10,78%

Se mikä tuli yllätyksenä, oli hatun monikäyttöinen luonne olutharrastuksessa. Siis muutenkin kuin niinä viimaisina syksyn/kevään hetkinä jolloin baariseura ei vielä halua myöntää terassikauden loppuneen tai valehtelee itselleen sen jo alkaneen.

Ensinnäkin, jos olet baarissa sivistyneesti omassa seurassasi, etkä barbaarisen remuremmin jatkona, hatulla voi merkata paikan hakiessa seuraavaa olutta. Talvella tähän toimii takki tai käsineet, mutta mitäpä jätät kesälämpimällä ilman hattua? Släpärit? Pöh.

Toisekseen, kuten jokainen itseään kunnioittava olutharjoittaja tietää, aurinko vaurioittaa olutta. Kyllä kyllä, inhimillinen arvonsa tunteva ihminen ei vie oluttaan aurinkoon lainkaan vaan menee zentilaan pubin turvalliseen varjoon. Toisinaan sosiaalinen auringonpalvojien paine kuitenkin ajaa käristämään kamaraansa terdelle. Joskus näissä tilanteissa voi näppärästi istua itse varjona oluelleen, mutta istumajärjestelyt tai päivänkierto eivät aina kuuntele toiveita. Silloin täytyy ottaa hattu päästä ja suojella sillä pälvikaljua tärkeämpää elintä: makuaistia.

Kyllä on hyvää hatullisen elämä ja sääliksi käy paljaspäiden maallinen vaellus!

Festareiden lasinpesupisteet – aikamme dilemma

Kuulkaa, olen tässä jo melko monta vuotta olutfestareita kiertänyt ja olutasioita muutenkin ihmetellyt, mutta yksi asia on jäänyt hämärän peittoon. Enkä sitä ole iljennyt kysyäkään, kun tuntuu, että pitäisi tietää jo tässä vaiheessa ihmisen eloa. Iän karttuessa alkaa hävetä itseään vähemmän kuin olisi säällistä, joten kysytään nyt sitten.

Sitä minä siis vain, että miten sen festarin lasinpesupisteen harjan olisi tarkoitus oikein olla?

Toimiminen pesupisteellä on toki yksinkertaista. Se vesisuihkupuoli siitä härvelistä on ihan selvä. Lasi painetaan tappia vasten ja tunturipurojen raikkaus huuhtelee lasin. Sitten lasi pitää asettaa harjapuolelle, ja siinä sitä vähän hinkataan puhtaaksi. Ja sitten huuhdellaan vielä uudestaan ruikkivalla puolella.

Mutta pitääkö siinä harjapönkelissä olla vettä vai ei? Ja jos pitää, niin miten paljon? Festarin alussa vehje on usein ihan kuiva. Sitten jonkun näkee säätävän laitetta ja kohta siinä on ehkä puoliväliin vettä. Sitten jossain vaiheessa festaria siinä on vettä ihan harjan ylälaitaan asti. Sitten hetken päästä se on taas tyystiin tyhjä nesteestä.

Mysteeriksi on jäänyt tämä. Sietää ehkä jäädäkin, ihmeen omaisesti sieltä puhdas lasi kuitenkin tulee. Lainatakseni vapaasti Insane Clown Possea:— ”Fucking brushes, how do they work?”

Milloin stoutista tehdään viimein kesäjuoma Suomessakin?

Äkkiseltään kuulostaa yllättävältä, mutta Karibialla ja Afrikassa on vahvoja stout-perinteitä. Myös Intiaan vietiin porteria paljon ennen kuin IPA kävi kenenkään mielessäkään. Makeahko pirteä stout toimii lämpimään keliin varsin hyvin, kunhan ei ole mikään 14 prosenttinen imperialhirviö.

Sitten kun ottaa huomioon, että samainen stout toimii itse asiassa myös vähän viileämmässäkin kelissä ja Suomen kesä on mitä on, niin miksei yksikään kotimainen panimo tee kesästoutia? Sehän olisi grillijuomanakin ihan helvetillisen hyvä lihan kaveri. Siis voihan stoutia ostaa kesälläkin, mutta tarkoitan nimenomaan kesätouhuihin brändättyä olutta, joka olisi stout.

Mökkimusta – Pimeyttä yöttömään yöhön.
Suvistout – Paahtoa paahdetuille

Mäntyisellä humalalla ja kuusenkerkällä maustaisin minä suomalaisen suvistoutin.