Tuopillinen: Kirjallisuutta: Pete Brown – Shakespeare’s Local (& The Beeroness -keittokirjat)

Kun luin kolme ja puoli vuotta sitten Pete Brownin Three Sheets to the Windin, tykkäsin miehen tavasta kirjoittaa siinä määrin, että päätin olla ahmimatta koko tuotantoa kerralla. Faktoja, hölmöilyä ja huumoria sopivissa määrin sekaisin, kuivan brittiläisittäin annosteltuna. Sellaista ei saa vetää kaikkea heti, pitää nautiskella. Nyt kun mietin uutta olutkirjaa hankittavaksi, punnitsen aina tarkkaan, joko olisi Peten aika. Väitin jo 2014, että Brownin Man Walks Into a Pub -kirja ”meni hankintalistalle”. Vaan— eipä ole tullut hankittua, kun olen varonut liikaa. Three Sheetsin jälkeen luinkin seuraavaksi vasta The Pub -sohvapöytäkirjan viime syksynä. Siinä Brownin tyyli ei kirjan muodosta johtuen oikein päässyt oikeuksiinsa.

Periaatteessa halusin myös Brownin kirjat fyysisinä kopioina, mutta Audiblen tilauksen kreditit alkoivat kertymään, niin kuin niillä pahana tapana on. Bongasin sieltä Shakespeare’s Localin (tai Shakespeare’s Pub, ilmeisesti jenkkimarkkinoille eri nimi?) äänikirjana. No miksei, ehkä on jo aika.

Kirja kertoo The George Inn -nimisestä pubista. Se on Lontoossa Thamesin eteläpuolella vähän London Bridgestä alaspäin Southwarkissa (jonka kuulin koko kirjan ajan ”Suffolk”). Vaikka nykyään Southwark on hyvinkin keskeistä Lontoota, ennen vanhaan Cityyn yhdistyvästä sillasta johtuen se on ollut perinteisesti paikka kaikelle sille, jota ei itse pääkaupungissa suvaita, mutta halutaan pitää kätevästi lähellä. Seutuvilla onkin ollut siis varsinainen pubien, majatalojen, porttoloiden, uhkapeliluolien ja muiden puoli- tai täysrikollisten laitosten rykelmä. Sieltä lähdettiin ja sinne tultiin. Useammalla kuin yhdellä tavalla.

The George perustettiin seudulle kuten niin moni muu, joskus. Tarkkaa perustamisvuotta ei Brownkaan saa selville, mutta ainakin 1300-luvulta se on paikoillaan ollut. Aikojen saatossa se on siellä elänyt läpi koko Englannin historian. Sen entinen naapuri, The Tabard, oli Canterburyn tarinoiden pubi. Pian 1600-luvun suurten tulipalojen jälkeen alkoi postivaunujen aikakausi ja pubi, tai oikastaan majatalo ”inn”, otti klassisen ”coaching inn” -muodon ja eli kulta-aikansa. Sieltä se rautateiden tultua sinnitteli Dickens-nostalgian kautta nykypäivään Greene Kingin hallintaan, kun muut majatalot ympäriltä kuolivat. Nykyään se palvelee edelleen pubina ja myös suojeltuna historiallisena turistinähtävyytenä.

Kirjan nimestä huolimatta kirja ei kerro Shakespearesta oikeastaan mitään ja tämän Brown viimein tunnustaakin puolivälin paikkeilla, että höpöä koko nimi. Silti nimi on tavallaan kuvaavakin, sillä Globe-teatteri oli (ja on) pubin lähistöllä ja koko teatteritouhu otti muotoaan juuri The Georgen kaltaisista pubeissa. Kuitenkin se muodostaa hyvin pienen osan kirjasta ja kuten joku netissä oli todennut, paljon osuvampi kirjoittaja pubiin yhdistettäväksi olisi Dickens.

Toisaalta kirja ei oikeastaan kerro vain The Georgestakaan tai edes pääasiassa siitä. Toki pubi tulee kirjan edetessä hyvin tutuksi, mutta ennemminkin Brown käyttää pubia tutkaillakseen historiaa. Niin kuin kirjan alaotsikosta voi päätelläkin. Fokuksessa on miten Southwark ja ehkä Lontoo ja Englanti muutenkin on historian saatossa muuttunut sekä ennen kaikkea mistä syystä— se on tehnyt niin. Eesim. rautatien tullessa kuvioihin aloin ymmärtämään entistä paremmin miten suuresta mullistuksesta on ollut kyse hyvin monille aloille. Monesta kohtaa voisi ottaa sanan ”railway” pois ja laittaa ”internet” tilalle ja se sopisi suoraan nykypäivään. Maailma se vain pienenee, tehostuu ja interkonnektoituu.

Kaiken tämän Brown kertoo pohjaten selvästi kattavaan tutkimustyöhön. Faktat kohdallaan, hyvin rennosti, rehellisesti, humoristisesti, itseironisesti ja ajoittain ihan asiattomuuksiin hortoillen. Kuitenkin poikkeuksetta harhailulle on hyvä syy, oli se sitten hölmö vitsi tai ei. Useimmiten on. Ei Brown myöskään mitenkään hienostele sen ympärillä, että kirjan kohteena on— pubi.— Paikka,— jossa ei välttämättä ole aina oltu kuin puritaanimessussa. Siellä juotiin, siellä nussittiin, niin kuin laulussa sanotaan. Se sopii pubi- ja olutkirjailijan meininkiin.

Esimerkiksi tästä huumoritouhusta käy kohta, jossa yhtä The Georgesta kirjoittanutta sunnuntairunoilijaa tutkiessaan Brown huomaa miehen olleen tunnettu lähinnä räävittömistä vitsirunoistaan. Joten tottakai Brown käyttää tilaisuuden hyväkseen ja siteeraa täysin pubiin tai historiaan liittymättömän runon sen vuoksi, että sen kertojana on pieru ja se naurattaa.

Ei kirja missään nimessä mitään alapäävitsien tykitystä ole, asiasisältö on pääasia. Korostinpahan vain asiaa tässä, sillä otan helposti vaikutteita.

Äänikirjasta sen verran, että lukijana toimii Cameron Stewart -niminen sälli, joka on hommaan täydellinen. Hyvin luonteikas, hieman posh ”Oxford English” yhdistettynä Brownin häpeilemättömän vitsailevaan, sivureittejä ottavaan ja välillä henkilökohtaisesti pahastuvaan ääneen toimii kuin etikka sipseihin. Useaan otteseen huomaa kirjan kuulostavan Linnunradan Käsikirja Liftareille kuunnelman kertojalta ja toisinaan Kyllä Jeeves Hoitaa -sarjan Hugh Laurien esittämältä Woosterilta. Tosin tätä jälkimmäistä vaikutelmaa tehostanee se, että kuuntelen kirjat 1.3x (taajuuskorjatulla) nopeudella.

Erinomainen historiateos. Oluen historiaa se hipaisee välillä lähinnä ohimennen, pubien ja ”horeca-alan” historiaa paljonkin, mutta ennen kaikkea se on alueen ja seudun historiaa. Erinomaisesti kirjoitettu, vielä erinomaisemmin luettu äänikirjaksi. Ainoa miinus on ehkä ihan kirjan loppu ennen epilogia eli viime vuosikymmenet, joka on vähän irrallisten anekdoottien sarja. Tosin tarina olutkirjailijakaksikko Roger Protzin ja Tim Webbin uusnatsikohtaamisesta nauratti paljonkin.

Saman lukijan lukema Brownin Hops & Glory ei mennyt vain hankintalistalle vaan käytin myös välittömästi siihen audiblen kuukausikreditin. Sekin siis ehkä vielä tämän vuoden aikana.

———-

Tuskailin joku tovi sitten, että hyllyssä ei ole oikein muuta kunnon olutkeittokirjaa kuin Ali Suvialan Gastropub Kotikeittiössä (joka tosin onkin ehkä paras keittokirja mitä omistan) ja siinäkin oluella kokataan vain osissa reseptejä. Lehtisen Anikón kirjoissa toki on muutama olutresepti ja muutama muuallakin, mutta semmoinen oikein puhtaasti oluella kokkaamiseen keskittyvä kirja puuttui.

Niinpä heräteostostelin samantien kaksi, kun nyt sille päälle satuin. The Beeroness -olutkokkausblogia pitävä Jacquelyn Dodd on julkaissut The Craft Beer Cookbook ja The Craft Beer Bites nimiset keittokirjat. Jälkimmäisessä enemmän siis sellaista alkupalaa, pikkupurtavaa ja muuta partynaposteltavaa, ensimmäisessä tavallisempia aterian osia. Olen seurannut blogia pitkään ja sen reseptit näyttävät aina tosi herkullisilta. Jostain ihmeen syystä en silti ole kokannut sieltä kuin ehkä kerran. Luenkin mielummin reseptini muualta kuin puhelimesta*, jos mahdollista. Ehkä tämä parantaa tilannetta.

Craft ja artisanal -sanoja hoetaan onneksi lähinnä vain kansiteksteissä (”artisanal recipes”, really?). Aika tiiviisti asialinjalla tuntuisivat olevan muuten. Kirjat koostuvat lähes täysin pelkistä resepteistä, joissa siis joka ainoassa käytetään olutta osana ruokaa. Alussa on molemmissa lähes toisiaan vastaavat alustukset oluella kokkaamiseen. Ihan pätevän oloinen luku oluella kokkaamisessa huomioitavista asioista ja sitten ”101 on Beer” eli ”oluen peruskurssi”, joka sitten onkin vähän kuin lähtisi New Yorkiin länsimetrolla: Suunta on suurin piirtein oikea, mutta vähän lyhyeksi jää ja parempiakin ratkaisuja olisi. Lopussa on sanastoa ja hakemisto, sekä uudemmassa Bites-kirjassa ystävällisesti myös USA-metrijärjestelmä muuntotaulukko.

Keittokirjoiksi ihan lupaavan oloisia. Keittokirjahan on hyvä, jos siitä löytyy edes yksi resepti, jonka haluaa tehdä toistekin ja loistava jos niitä löytyy yli kolme. Reseptejä en sen enemmän tässä kommentoi, koska niistä olen testannut vasta yhtä. Näyttävät hyviltä. Siitä yhdestä kokeillusta edellisessä postauksessa, jonka French Dip -resepti oli peräisi Craft Beer Bitesista. Resepteissä on lyhyt parin rivin hehkutusteksti ja sitten itse resepti ja lisäksi jokaisessa vinkki siitä millaista olutta kannattaisi käyttää. Joka tapauksessa samoja reseptejä löytyy The Beeroness -blogista, jos niitä haluaa testata.

*Sivuhuomio internetin reseptisaittien nikkarit: Mikä he-le-ve-tin idea se on, että ainekset ja valmistusmetodit laitetaan mobiilissa eri välilehdille? Joka vimmatun saitti on ruvennut tähän ratkaisuun. Kuulkaa nyt ihan ammattilaisen virallinen mielipide, en edes veloita: Ihan läpeensä uloste on sellainen ratkaisu. Vaikka olisin valmistautunut niin, että kerään ainekset valmiiksi ennen kokkausta, niin silti määriä pitää tarkistaa. Sen sijaan, että skrollaisin ylös ja takaisin alas, skrollaan ylös, vaihdan sivua, skrollaan alas, skrollaan ylös, vaihdan sivua takaisin ja skrollaan alas. Näppärästi teitte.

(Kirjan kansikuva: Audible.co.uk)