Tuopillinen: Helsingin olutbaarit, osa 15 – Käpylä/Arabianranta (+bonus)

Mutta palataan lopetustunnelmiin lopussa. Kierroksen numero 15 kohteena oli Käpylä, tuo lapsiperheiden Vallila ja Arabianranta, kaupungin ainoa posliinifirmalle ilmaiseksi brändätty kaupunginosa. Teknisesti ottaen Arabianranta on osa Toukolaa, mutta ei sitä kukaan Toukolaksi kutsu. Kukaan— tarkoittaa minua. Väliin jää Kumpula, josta en tiedä yhtään baaria.

Käpylässä on kaksi merkittävämpää osaa. Ns. Puu-Käpylä, puutarhakaupunkimainen tienoo, joka on täytetty vanhoilla työläisten puutaloilla, joista nykyään saa maksaa jotain järkyttävää ei-kovin-työläis-ystävällistä hintaa. Puu-Käpylä on niin häiriintyneen idyllinen ruotsalaisesta satukirjasta repäisty alue, että toisaalta sinne haluaisi heti muuttaa, mutta toisaalta siellä ei uskalla pieraista kun pelkää idyllin rikkoutuvan. Toiseksi Käpylässä on pienillä funkkiskerrostaloilla vuorattu Olympia/Kisakylän alue. Kun nykyinen avovaimo oli vielä tyttöystävä, hän asui juurikin Olympiakylässä. Näinpä alue on tullut itsellekin jokseenkin tutuksi.

Emme kuitenkaan ole Virallisen Kuvaajan kanssa mitään kaupunginosarajat kiinni -fasisteja, vaan menemme tuntumalla. Siksipä aloitimme Käpylän kiertueen baarista, joka on kai teknisesti ottaen Oulunkylässä.

Jano on kekkoslovakialaisen (noin?) kerrostalon kivijalassa. Paikalla oli ennen kalaravintola Maltainen Monni. Ilmeisesti Delifox eli Momentin ei enää uskonut Ogelin/Käpylän vetovoimaan, mutta muut uskoivat ja paikalla jatkaa Jano. Ulkona mainostettiin tullessa baarin synttärijuhlia. Sattuipas.

Sisällä viriteltiin jonkinlaista musisointipistettä, mutta starttimme oli sen verran aikainen, ettei mitään synttäririentoja oltu vielä onneksi ehditty aloittaa. Otin hanasta Ayingerin Fest-Märzeniä ja tarkastelin mestaa. Tiettyä yhtäläisyyttä Punavuoren Ahvenen ja Janoisen Lohen tapaisiin kaloihin näkyy siinä, että paikka on käytännössä yksi avoin tila. Vähän sitä on sermeillä katkottu. Yhden takana väijyikin Virallinen Kuvaaja jo Jaipur lasissaan. Sitä oli ollut tarjolla synttärihintaan neljään euroon, jonka tietenkin onnistuin missaamaan.

VK valitteli, että joudutaan jäämään Janoon koko illaksi, sillä sohva oli niin upottava, ettei siitä pääse ylös. Istuin vastapäätä ja totesin esitetyn johtopäätöksen vahvaan empiriaan pohjautuvaksi. Sohvaan tosiaan upposi kuin kivi pohjaan. Pöydälle asetetun oluen juominen oli yhtä vatsalihasliikettä. Kippisteltiin viimeisen kierroksen alkua. Kuvaaja otti poikkeuksellisesti kuviakin tällä kierroksella. Käytin niistä jutussa yhden.

Paikka vaikutti aika mukavalta. Hyvin varustettu hanarivi ja pullokaapit, leppoisa pubia ja amerikkalaista road housea sekoitteleva fiilis, ehkä enemmän jälkimmäistä. Biljardipöytä löytyi ja tiskin takana oli rehti meininki. Mikäs tässä, oivan oloinen tupa. Jälleen kerran joudun toteamaan, että jos asuisin lähellä, olisin täällä usein. Nyt jouduin ottamaan epämääräisen bussin, ajamaan puoli tuntia ja sen jälkeen kävelemään lähemmäs kilometrin, joten ihan vakipaikkaa tästä tuskin syntynee itselleni.

Kierros jatkukoon.

”Mihis sitten?”

”No mennään Old Sophieen vaikka ei se oikein mikään olutmesta olekaan. Ja tässä matkan varrella on yks toinen, Päätön Kana, josta en ole yhtään varma, että mitä siellä on.”

Päätön Kana odotti toisen kerrostalon kivijalassa, ymmärtääkseni emoravintolansa Nyyrikin vieressä. Sisätilat vaikuttivat vähän menneiden vuosikymmenien kulahtaneilta, mieleen tuli keskiverto keskikaljakuppila ensikosketuksella. VK meni pöytään.

Tiskillä oli RPS Brewingin mainos ja hanassa lupailtiin olevan panimon Tropical Stoutia, jota en muualla ollut bongannutkaan. No kas, heti lupaavanoloinen meininki! Sitä siis. Tarjoilija varoitteli, että olutta ei oltu laskettu hetkeen ja viimeksi kun laskettiin tuli pelkkää vaahtoa. Tilasin silti. Kyypparin taistellessa vaahtohanan kanssa tiirailin pullovalikoimia. Siellä oli ihan perushyvää kamaa ja… belgialaisen Du Bocqin Saison 1858? Täh? En muista nähneeni kyseistä olutta missään— hyllyssä aiemmin. Ehkä kyseessä on tuore maahantuonti, tiedä hänestä, mutta yllätti.

Vaahdosta ei tullut ikinä olutta joten tyydyin tilaamaan pullokamana Fuller’sin ESB:t. Kuvaaja oli toimittanut itsensä isoon pöytään, jonka päädyssä oli jymäkkä valtaistuin. Suoritin itseni tietenkin siihen. Toisessa päädyssä pöytää oli etiketistä tuttu kuva eversti Sandelsista, mutta tauluna. Sen alla kerrottiin, että istuin juuri everstin tuolissa ja jos eversti olisi tullakseen, pitäisi luovuttaa paikka hänelle. Jonkinlainen vakioasiakkaan palkintopalli siis. Hyvä meininki.

Liitutaululla mainostettiin Pasta Carbonara-annosta hintaan 4,50€. Onkohan tämä oikeasti ihan todellinen paikka vai jonkinlainen aika-avaruusrepeämä, jossa tarjoillaan ruokaa 80-luvun hinnoilla ja olutta 2010-luvun valikoimilla 70-luvun sisustuksessa?

Ehdimme juuri ESBien aikana tulla johtopäätökseen, että täällähän on suorastaan helvetin hyvät asetelmat kulmakuppilaksi kun sisään saapui huutaen keskusteleva pariskunta. Kuten hyvässä kulmakuppilassa kuuluu, olo alkoi tuntua vähän tunkeilevalta. Tämä on ihmisten olohuone. Pitäisiköhän siirtyä eteenpäin…

Old Sophie, Koskelantie 9

Vaelsimme läpi idyllisen Puu-Käpylän ja tulimme Old Sophieen. Arabianrantaan pitäisi siirtyä bussilla ja Old Sophie oli pysäkin vieressä. Se olikin paikan paras puoli. Olen muutamana iltana istunut Old Sophiessa, mutta en pariin viime vuoteen. Hämärät muistikuvat väittivät siellä olevan valikoimaakin, mutta totuus on, että mesta pärjäilee Hartwallin tarjonnalla. Ja kuten kaikki tietävät, Hartwallin tarjonta on isojen tarjonnasta surkein. Ei siitä sen enempää.

Otimme bussin odotukseen Lahden Erikois A:t, jotka menettelivät perusbissenä. Sinällään perusbaariksi Old Sophie on varsin mukava istuttava, ei siinä mitään, kunhan ei ole mielenkiintoisten oluiden perässä. Sieltä saa ruokaa ja tunnelma on mukavan hämärä ja sopivasti kulahtanut. Jokin siinä silti hieman hiersi negatiivisena muistikuvana, kunnes näin tv:n.

Niin. Sophiessahan on tosiaan karaoke. Nyt helevettiin täältä ja äkkiä!

Bussi jätti sen Arabian tehtaan vierestä menevän tien varrelle, joka jotenkin onnistuu olemaan sama Hämeentie kuin se mikä menee Kallion ja Sörnäisten välissä monta kilometria kauempana. Jossain tehtaan / toimistokeskuksen / taideteollisen korkeakoulun eli Arabiakeskuksen takana rannan puolella olisi Olotila.

Tiesin Olotilan, sillä olin töissä Arabiakeskuksessa olevassa toimistossa rapiat kymmenen vuotta sitten ja Olotila oli melko yleinen after-work-paikka. Niiden vuosien jälkeen rannan puolelle on kuitenkin rakennettu talo poikineen ja meinasimme vahingossa kävellä koko baarin ohi, kun seutu tuntui ihan vieraalta.

Sisällä oli hauska tunnelma. Juuri mikään ei ollut muuttunut. Samat pöytäryhmät, samat taustamusat, sama tiski, samat hauskasti maalatut vessan ovet ja hanassa oli edelleen Belhavenin Twisted Thistleä. Sitä siis.

Virallinen Kuvaaja ei jakanut nostalgian täyteistä fiilistäni ihan täysin. Siisti perusbaari. Pubi, mutta ei sellainen viktoriaanisen mallin pubi. Ei sen valikoimakaan mitään ihmeellistä ole, mutta onpahan nyt muutakin kuin peruskolmosta. Olotila on varsin mukava naapurikuppila, mutta kieltämättä sitä vaivaa vähän turha moderni kulmikkuus ja valoisuus. Vaivasi silloin ja vaivaa nyt, vaikka pieni kulahtaminen on tuonutkin pehmeyttä. ”Kirjastohuoneen” selkänojattomat istuinpömpelit ovat epämukavia pidemmän päälle. Näistä huolimatta ihan pätevä asuinalueen kantapaikka, jota ilman koko alue olisi kylmän eloton kerrostalolähiö.

Kierroksen potentiaalinen kolmas pyörä kyseli viestitse, että missä luuraamme, jos liittyisi seuraan. Eiköhän tästä joutanut jo viimeiseen viralliseen kierrosbaariin.

Oljenkorsi, Intiankatu 18

Ottaen huomioon, että olin tosiaan ihan muutaman sadan metrin päässä töissä, on oikeastaan aika outoa, ettei koskaan ole tullut käytyä Oljenkorressa. Oljenkorsihan on melko maineikaskin olutpaikka, jonka nimen jostain syystä sekoitan aina Tampereen legendaariseen Ohranjyvään. Oljenkorsi on myös melko epätyypillisen näköinen ulkoapäin. Ainakin Suomeen.

Nimittäin kun Arabialta päin vaeltaa Toukolaan (tai kai se Arabianrantakin on Toukolaa, ota näistä selko…) jälleen yhden idyllisen puuomakotitaloalueen* läpi, tulee vanhahtavalle tiilitalolle, joka on pelkästään Oljenkortta varten. Tällainen irrallinen, teollistumisen aikaa henkivä tiilitalopubi olisi kuin kotonaan lähes missä tahansa Britanniassa, mutta Suomessa en ihan heti toista keksi.

Ulkopuolella norkoilikin itsensä taksilla paikalle suhannut Vieras ja liittyi seuraan.

Sisällä oli jo hyvin täyttynyt pubi, jossa oli heti lämmin tunnelma.. Valikoima on erinomainen. Ja kummallista kyllä, täysin vieraassa baarissa morjestettiin heti tiskillä. Nimittäin Bryggerissä ennen vaikuttanut Petteri oli vaihtanut tonttinsa Oljenkorren tiskin taakse. Juuri tämmöisestä selitin samana aamuna julkaisemassani— sessio-kirjoituksessa. Tämähän tuntuu varsin loistavalta lopetukselta kierroksille.

Tilasin ”viimeisen” baarin kunniaksi ”jotain isoa ja kallista”. Ohjattiin oven viereiselle pienelle kaapille. Valikoin sieltä Ballast Pointin Victory at Sean bourbon-tynnyriversiosta ison pullon, jonka jaoimme kolmestaan ja vaivuimme perällä olevaan huoneeseen jauhamaan mitä lie paskaa. Kippistimme kierrosten lopulle.

Jossain vaiheessa höpöttämisen lomassa Virallinen Kuvaaja kävi vessassa ja tuli hämmentyneenä takaisin, kun vessa oli kuulemma jotenkin niin kummallinen. Kieltämättä, tuumin käydessäni asialla itse. Iso neliömäinen tila, jossa pönttö on keskellä lattiaa vaikutti jotenkin kuumottavalta. Ehkä se on jotenkin invalidiystävällinen tai jotain…

Ilmoitamme Vieraalle, että olisi tarkoitus edetä vielä pariin uuteen bonuspaikkaan. Iltahan oli vielä nuori ja hänkin vasta liittyi seuraan. Vieraalle ei tahtonut mahtua kaaliin miksi haluaisimme lähteä varsin erinomaisesta baarista pois. Kierrosten logiikan selittäminen vaatii toisen tuopin, mutta lopulta suuntasimme ulos.

Suoritimme tiemme Vallilaan, jossa on uusin lisäys S-ryhmän Oluthuone-ketjuun. Meiran paahtimoa vastapäätä, upouudessa talossa on uudenkarhea Oluthuone Konepaja. Siistin kiiltävä, tunnelmallista valoa, rautaa ja kuparia ja konepaja-henkistä sisäkalua baarissa oli. Ihan liian uusi tietenkin minun makuuni ja isoista ikkunoista päätellen liian valoisakin päivällä. Saapuessamme oli tosin jo ilta alkanut pimentyä. Muuten siis s-ryhmän perusoluthuonemeininkiä, joka on varmaa, jos vähän mielikuvituksetonta suorittamista. Uusin Neuvonantaja -lehti sanoo Konepajan edustavan oluthuoneiden tulevaisuuden linjaa muutenkin.

Viereisessä korttelissahan on S-ryhmän pääkonttori, joten osuuskauppakonsernin johtoportaan after-workeillehän tämä on tietysti suunniteltu ja siksi varmaan pysyy suorastaan ketjun lippulaivana. Lasken tietysti leikkiä. Vai laskenko?

Olin tilaamassa tiskillä hanaolutta itselleni ja Viralliselle Kuvaajalle, kun silmät sattuivat pullohyllyyn kyypparin takana. Abstrakti, hyvän näköinen etiketti. Vaikutti joltain skandinaaviselta craftilta, jota en ollut ennen nähnyt, joten kyselin mikä se olisi. Omnipollon saison, kuulemma. Kierroksen pehmittämä mieleni ei vetänyt johtopäätöksiä pidemmälle kuin aikoinaan maistamaani Omnipollon Bacchanale-saisoniin, joka oli aivan loistava. Tehty ennen kuin ruotsalaisilla lähti täysin mopo käsistä mausteiden kanssa. Hyvä saison tekisikin terää, päättelin jostain ihmeen syystä. Tilaankin siis sellaiset. Kaksi pientä pulloa.

”29,90€”
”Että mitenkä?”
”Anteeksi, taisi unohtua sanoa, että on vähän hintavampi pullo. Heh heh.”
”Heh. Heh.”

Suuntasin kiroillen paikalleni. Riistohintainen saison ei ollut edes mikään Bacchanalen tasoinen tuotos vaan Sisyfos. Sisyfos on, vetäkää henkeä— foodie corn wheat saison with vanilla coconut croissants cheese aaaaaand yellow raisin jam. Sillä lailla. Vaikuttaa jo itse-parodioinnilta. Oli se ihan hyvää, mutta ihanko varmasti tälle oli tilausta?— Jos mietityttää niin— ei tasan ollut hintansa väärti. Sisyfoshan on se taruhenkilö joka loputtomasti pyörittää kiveä vuoren päälle. Ehkä se kuvastaa Omnipollon loputonta maustamisvimmaa, josta ei ilmeisesti koskaan tule valmista.

Keskustelemme siitä miksi meidän pitäisi mennä kauppakeskus Rediin, vaikka ihan hyvässä baarissa olemme. Vieras ei vieläkään ymmärrä kierrosten armottomuutta. Amatööri.

Tämä Haavin oven lähistöllä ollut taidet… kohtalotarten kehruupaikka toimii myös hyvin vertauskuvana Redille. Se on myös ainoa kuva siitä vaiheesta iltaa.

Juuri paria päivää aiemmin oli siis avattu kauppakeskus Redi Kalasatamassa ja siellä on Sivukirjaston porukan perustama olutbaari nimeltään Haavi. Haavilla tietysti napataan kaloja kalastamassa ja ehkä myös kännikaloja ostarin jonoista.

Redi oli jo ehditty mainostaa somefiideissäni ja mediassakin sokkeloiseksi. Onneksi Vieras oli ehtinyt jo käydä keskuksessa ja tiesi missä baari on. Siitä huolimatta onnistuimme tuiterissa ajamaan hissillä väärään kerrokseen johonkin joka päästä suljettuun loukkoon ja sitten ulkokautta löysimme viimein perille. Älkää kysykö missä se baari on. On se siellä jossain ulkolaidalla.

Viimeiseen bonusbaariin päästessämme keskustelu ja touhu oli jo degeneroitunut irti kaikista kierrosnormeista. Paikka vaikutti kuitenkin, noh, ostaribaarille. Ihan hyvälle ostaribaarille, mutta kuitenkin ostaribaarille. Tarkoittaen sitä, että kyllähän siellä istuksi, mutta ei voinut olla tiedostamatta ostarin todellisuutta vaikka ostarilla oli jo kaikki kiinni. Vähän sama vikahan on esim. Captain Corvuksessa. Jossain vaiheessa paukkasi jonkinlainen hälytyskin päälle.

Viikonlopun tunnelma ja kierroksen pituus ja nautitut oluet painoivat mieliämme niin, että Sodoman mustuus nousi vielä kerran taivaalle ja ihmisiin, tällä kertaa myös meihin. Lopulta päädyin vielä parin baarin ja grillin kautta jotenkin kotiin. Aamulla peilistä katseli takaisin Roger Murtaugh. Ei siitä sen enempää. Kiitos ja anteeksi.

—-

Näin on saatu päätökseen loputon kiertely ja hortoilu. Löysimmekö määränpään? Ei tietenkään löydetty. Opimmeko mitään? Tuskin. Oliko kivaa? Oli! Suosittelen baarikierroksia kaikille ja eritoten suosittelen kiertämään itselleen tuntemattomia baareja. Vieraassa baarissa pitää kuitenkin olla siivommin kuin kantiksessaan. Niissä on omat tapansa ja käytäntönsä ja kantiksensa, joille se on kuin olohuone.

Muutama baari jäi turaamisen vuoksi ja käytännön syistä välistä. Katsellaan jos ns. paikkauskierroksia tulee vielä. Lisäksi kaupunkiin on avautunut uutta baaria näiden neljän vuoden aikana siihen tahtiin, että varmaan ihan senkin takia on käymättömiä mestoja. Nyt kuitenkin fiilistelen tovin sitä, että sain kerrankin jonkun blogisarjan valmiiksi.

Kaikki kierroksilla käydyt baarit, alueittain:

Täydennys-kierros 1— 

Brewdog

Ohrana

Sori Taproom

Bierhaus München

Kierros nr. 12 – Pohjois-Helsinki (ja ”Länsi”, alias ”Muut”)

Mullikka

Brewster Bar

Täydennystä 3:

Panema