Tuopillinen: Alkon käsityöoluita kaksi vuotta myöhemmin
Muistatteko vielä oi nuoruuden kevättalvia? Muistatteko vielä kuinka viima vihmoi, räntä rähmöi ja banjo soi? Muistatteko, oi Suomen herkästi ja omistautuvasti törpöttelevä kansa, muistatteko miten jo niin kaukaisessa vuodessa 2015 Alko toi helmikuun iloksi “käsityöoluita”?
Se oli hyvä valikoima. Ensipuraisunsa silloin kokivat ei-vain-tähdenlennoiksi jääneet oluset kuten Hiisi Aarni ja Laitilan Mississippi ja Rekolan Funky Luomu. Eritoten siitä jäi muistoihin yksi parhaista juomistani kotimaisista oluista: Malmgård Barley Wine, joka tekikin paluun tässä hiljattain. Tein valikoiman tullessa Alkon pruuvissa maistelemistani lyhyet arviot.
Mainitsin silloin muutamista, että voisi ottaa kypsymään. Otinkin, mutta tietenkin ne on jo juotu.—
Kävi kuitenkin ilmi hämmentävä, lähes uskomaton seikka: Oma kaveri lukee tästä blogista muutakin kuin otsikot ja omat Virallisen Kuvaajan toilailunsa. Oli ottanut puteleita kypsymään ja ne alkoivat nyt parin vuoden iässä jo kummasti kiinnostaa. Maistelimme siis pois kuleksimasta. Sitäpaitsi kun nyt olin kerran kehottanut kypsyttelemään, niin olin sopiva uhri jos oluet olisivat pilalle menneet.
Kaapin kätköistä löytyi Lammin Sahdin Kotka, Stadin Panimon Imperial Porter, Ruosniemen Vuorineuvos ja se helmi eli Malmgårdin Barley Wine. Maistelu oli rento ja melko ex-tempore, joten kuvat ovat myös sitä laatua. Pahoittelut
Verrataanpa omiin vanhoihin arvioihin. Oluita on kypsytelty siis ihan huoneenlämmössä pari vuotta. Kunnollisessa kellarilämmössähän ikääntyminen on hitaampaa.
Lammin Sahdin Kotka
Strong Ale, 7,0%
2015
Tumma, punertavan ruskea. Reilusti alkoholinen ja fenolinen tuoksu. Tummia hedelmiä, rusinoita, konjakkia. Melko hiilihappoinen. Maussa rusinaa, hedelmiä, monenlaista maltaan leikkiä alullaan, mutta jää silti vähän kovaksi ja suoraksi. Tästä voi tulla kypsyttämällä melko loistava, mutta tällä hetkellä 3—½/5
2017
“Nahkistunut” ikääntyessään aika kauniisti. Hyvin hedelmäiseen, vähän sahtimaiseen menoon on ilmaantunut selkeämmin brittiläisemmän strong alen svengiä. Sellaista nahkatuolisen sikarin aromisen viktoriaanisen herrainklubin fiilistä. Pehmentynyt huomattavasti ja siten miellyttävämpi. Oikein jees. 4/5
Stadin Panimo Imperial Porter
Imperial Porter, 9,5%
2015
Reilusti humaloidulta portterilta tuoksuu. Musta olut. Paahdetta ja sitrusta, metsääkin. Öljyinen. Maultaan melko suora, makeahko ja topakasti humaloitu. Siinä määrin, että melkein IBAna pitäisin. Voisi ottaa kypsymään. Kun humala vähän hellittää, kokemus voi olla täysin erilainen*. 3/5
2017
Selvästi pehmeämpi, öljyisyyttä on kadonnut ja humala tietenkin aromeiltaan kaikonnut. Niinpä sitruksen ja metsän kaikotessa IBAmaisuus on myös hävinnyt ja oluesta on tullut rehellisempi, perinteisemmän oloinen paahteinen imperial stout. Toimii, muttei nouse mihinkään korkeuksiin. 3,5/5
Ruosniemen Vuorineuvos Imperial Stout
Imperial Stout, 9,5%
2015
Ruosniemellä oli parhaimmillaan melko erikoisia oluita viime vuonna tarjolla ja ei ole tämä siis ensimmäinen, jonka kanssa ensireaktio on “Että mitenkä?” Pikimusta. Erikoinen tuoksu, etenkin tyyliinsä. Mallasta, mäntyä, karamellia, liuotinta, yrttejä. Paksu olut, maussa lakritsia, yskänlääkettä, liuotinmaisia käymisaromeja, reilusti humalaa. Vaatii ehdottomasti uuden maiston. Ehkä myös kypsymään. Hankala pisteyttää, mutta annan 3/5, kunnes saan koko putelin käsiini.
2017
Erikoinen tuoksu on tasaantunut oikeastaan aika upeaksi. Maku on tasaantunut, liuotinmaisuus on kaikonnut suurimmaksi osaksi. Yskänlääkemäinen lakritsinen kulma tosin pysyy, muttei ihan niin hämmentävällä tavalla kun muut maut ovat tasaantuneet ympäriltä etenkin humaloinnin osalta. Tähän asti homma olisikin yhtä parannusta, mutta ikävä kyllä hyvin suuta kuivaava olemus tähän on tullut, ei hapan vaan enemmänkin tanniininen, suorastaan puinen kulma. Vähän epämiellyttävä. Toistan itseäni: Hankala pisteyttää, annan 3/5.
Malmgård Barley Wine
Barley Wine, 10,4%
2015
Erän paras? Omaan makuuni ainakin. Hieno tuoksu on rusinoita, alkoholia, karamellia ja silti hyvinkin raikas. Se johtunee barley winelle melko ronskista humaloinnista. Öljyinen. Maussa leipää, paljon monipuolista hedelmää. Katkerointi on reilu, hartsinen. Ehdottomasti kypsymään. 4(—½)/5
2017
“Ehdottomasti kypsymään” on oikeastaan aika vahvasti sanottu ronskisti humaloidusta jenkkityylin barley winesta, mutta huh huh kylläpä oli kannattanut. Aivan jäätävä tuotos. Maku on samanhenkinen, mutta samalla syventynyt ja kasvanut lakritsaisen mausteisuuden sävyttämäksi runsaan pähkinäsiirappiseksi tumman maltaan hehkuksi. Väristi oikein. Suomen paras olut. 5/5
—
Eli summa summarum: Jos näitä on huoneenlämmössä kypsymässä, niin oikeastaan Vuorineuvosta lukuunottamatta kaikki voi suositella juomaan. Kotkaa voisi pitää helposti pidempäänkin. Vuorineuvoksesta on hankala sanoa lisääntyykö se huonous vai pehmeneekö pois.
Sellaista tänään. Jatketaan.