Tuopillinen: 5 lambicia
Syyskuussa kävin Stadin Panimobaarissa maanmainiossa 10 lambicin maistingissa. Kun tuli ilmoitus Oud Beerseliin keskittyvästä vastaavasta, ilmoittauduin nopeammin kuin ehtii sanoa gueuze.
Oud Beerselhän on teoriassa 136-vuotias Vandervelden-suvun vanha lambic-panimo, joka tosin kuoli 2002. Se kuitenkin herätettiin eloon 2005 Gert Christiaens nimisen yrittäjän toimesta.
Nykyään Oud Beerselin lambicien vierre keitetään Boonin panimolla ja tuodaan Beerseliin tynnyröitäväksi, käymään ja kypsymään ja sekoitettavaksi. Sinällään panimolla ei siis varsinaisesti panna. Tosin kun pääosa lambicin makuun vaikuttavista asioista tapahtuu Beerselissä, niin väliäkö tuolla.
Mielestäni lambicintekijästä otetaan mitta gueuzen perusteella. Siinä Oud Beerselin Oude Gueze Vieille on mielestäni kärkikamaa, heti Cantillonin ja Drie Fonteinen jälkeen. De Troch on edelleen maistamatta kyllä…
Oud Beerseliä tuo maahan sekä Diamond Beer, että Ultimator eli StaPa. Maistelun vetänyt Ultimatorin/StaPan Ingrid Viertola kertoili maahantuonnin kaksoisvirran jotenkin asettuneen sellaisiin uomiin, että Diamond tuo enempi perussarjan tuotteita lähinnä Alkoon ja Ultimator sitten erikoisempia eriä.
Maistingissa Tarjolla oli kolme gueuzeä, yksi kriek, yksi vihreä saksanpähkinä lambic ja yksi panimon kikka-tripel.
Oude Geuze Vandervelden 135
Monitahoinen tuotos. Tyypillinen lambicin kirpeä maalaissiiderimäinen svengi ja paahtoleipäistä viljaa, mutta alta alkaa etenkin vähän lämmetessä nousta monipuolisia hedelmäisiä makuja. Päärynää, aprikoosia. Viinin vaikutus on myös koko ajan läsnä. Tynnyristä (?) irronnut hento vaniljaisuus on kuitenkin ehkä huomattavin taustavire, joka vaikuttaa kaikkeen muuhun ja positiivisesti vaikuttaakin. Erittäin kiva ja oikeastaan maistingin paras. Tätä muuten näkyi olevan StaPan panimobaarin lisäksi ainakin Panemassa tarjolla.
Oak Aged Bersalis Kadet (Tripel)
Bersalis on panimon nimi ei-lambic oluilleen. Kauppavahvuisen oluen nimeäminen tripeliksi on lähinnä huono vitsi. Niin pullossa kuitenkin seisoi. Beersel on näemmä keksinyt termin “session tripel”, koska ilmeisesti session tripel myy paremmin kuin “belgian blonde ale”. Tätä versiota on kuitenkin kypsytelty lambic-tynnyrissä, jossa on ollut hiivat vielä sisällä, eli pientä vinkeyttä on.
Olut on kuin vaalean belgialen ja lambicin sekoitus. Tuoksussa etenkin hapanta pistävyyttä, puuta ja vehnää. Sessio tripel on hölmö termi, mutta mausta kyllä kumpuaa välillä vähän laimeaa Tripel Karmelietia muistuttavia aaltoja. Hedelmäisyyttä ja mausteita, vähän sekoittamattoman lambicin tunkkaisuutta. Kokonaisuudessaan silti, etenkin maistingin muihin oluisiin verrattuna, hyvin suora ja yksinkertainen.
Oud Beersel Green Walnut Lambic
Tämä olikin jo entisestään tuttu. Tuotetta kun oli Alkossa jossain välissä ja tuli ostettua ihan pelkän perverssiltä kikkailulta kuulostavan nimen takia. Saksanpähkinää ja lambicia? Hä? Noh, oikeastihan kyseessä on ns. raaka saksanpähkinä, eli se luumarja-tyyppinen hedelmä minkä keskelle saksanpähkinä muodostuu. Kuten puolet syötävistä pähkinöistä, saksanpähkinähän ei ole kasvitieteellisesti pähkinä.
Tuoksussa ihmetyttää ensi iskusta ruuti. Olut tuoksuu vähän lapsuuden uuden vuoden kiinanpommeille. Liekö jotain hapettumista seassa, paperiahan ne kiinarit pääasiassa olivat. Sen jälkeen esiin astuu hedelmäinen ja hapan hyvä gueuze, jota raa’asta pähkinästä tuleva hedelmäinen heijaus pehmentää. Tyypillinen gueuzen tallinen “funkki” ottaa hedelmän kanssa erikoisia muotoja, karkeaa mausteista meininkiä. Joka tapauksessa olut kuulostaa erikoisemmalta kuin on, lopputulos jää lambiciksi aika yksioikoiseksi.
Bzart Lambiek 2012
Tätä oli syksynkin maistelussa. Bzart on Oud Beerselin tuotenimi samppanjamenetelmällä viimeistellyille lambiceille. Eli toisin sanoen olut on lopuksi hiivattu samppanjahiivalla ja disgorgement-menetelmällä poistettu hiivat. Tuloksena brut-lambic. Lisäksi toki 6 vuotta vanhaa.
Tulos on aika erilainen lambic, joka on silti tunnistettavissa lambiciksi. Hyvin täyteläinen, muhkean hedelmäinen ja silti kuiva. Kuin aika tuhti valkoviini tai mehevän hedelmäinen samppanja. Happaman lambicin perusolemuksen päällä myös vaniljaa, persikkaa ja rypäleitä. Kuten viimeksi sanoin, vähän pommacmainen. Hieno!
Bzart Kriekenlambiek 2012
Samalla samppanjameiningillä tehty kriek, eli kirsikkalambic sitten. Koska Green Walnutissa on sen verran hento maku hedelmästä, melkein sanoisin tätä maistingin ainoaksi hedelmälambiciksi.
Voimakkaan punainen väri ja selkeä kirsikkaisuus tuoksussa, mutta yllättävän kevyt maun puolella. Ilman väriä voisi luulla jopa hiivan luomaksi hedelmäisyydeksi. Toisen Bzartin rinnalla vähän yksioikoinen. Ei pahaa, mutta ei missään nimessä mene kriekinä mihinkään kärkikahinoihin.
Oud Beersel Oude Gueuze Vieille 2011
Loppuyllärinä Beerselin perusgueuzeä, mutta huolella kypsyteltynä. 2011 sekoitettu ja pullotettu, eli jos gueuzen kolmevuotiaista osista lasketaan, osin jopa 10 vuotta vanhaa.
Ensireaktio oli kovin pettynyt. Oli oli viileänä suorastaan tympeä. Suora, tylsä, pöh. Mutta kun sen antoi hieman lämmetä, alkoi irtoamaan kummasti luonnetta. Selkeän tammisia, tallisia, hyvällä tavalla homeisia fiiliksiä hennon hedelmäisyyden päällä, joka siemauksella hieman eri kulmalla. Elämää nähnyttä ja patinoitunutta olutta. Hieman tunkkainen kokonaisuutena, mutta monitahoinen on.
Ingrid kertoili tarinan, että vielä vanhempaa 2010 erää oli taannoin mennyt laatikollinen Kaislaan vahingossa peruseränä ja helposti satasen pulloja oli siellä perushinnalla myytykin. Että jos olet joskus ostanut Kaislassa Oud Beerselin gueuzen ja saanut pyytämättä monta vuotta vanhaa vintagea, niin tuuri on käynyt.
Tämmöistä. Seuraavaan kertaan!
