Tuopillinen: 10 lambicia

Stadin Panimon baarilla on suht usein maistinkeja, joihin en ole päässyt osallistumaan ties minkä syyn tai tekosyyn vuoksi. Tällä kertaa aihe olikin sen verran kiinnostava, että oli suorastaan pakko suorittaa itsensä paikalle. Kymmenen lambicia, mukana myös harvinaisuuksia.

En muista olenko juonut viime vuoden Belgian reissun jälkeen yhtään lambicia, joten oli aikakin torhistautua sillä saralla. StaPalla, Sidrerialla ja Ultimatorilla vähän vaikka mitä tekevä Ingrid Viertola veti maistingin ja kertoili vähän oluista. Kerrataanpa tähänkin vähän mistä on kyse.

Jos asia ei ole tuttu niin lambichan on belgialainen hapanolut, täsmällisemmin vielä Pajottenland-alueelly tehty spontaanisti villihiivoilla käytetty olut. Eli toisin sanoen hiivaa ei erikseen lisätä vaan avoimessa astiassa vierre kerää hiiva-cocktailin itselleen ilmasta ja ympäristöstä. Tästä on tuloksena olutta, lambicia, joka pistetään sitten kypsymään tammitynnyreihin vuosiksi. Eri tynnyreissä olut kehittyy eri tavoin ja lopulta eri ikäisistä oluista sekoitetaan juoma, jonka nimi on gueuze tai gueze* (lambic). Se on usein varsin voimakkaankin hapan ja monitahoinen juoma.

Vaihtoehtoisesti olutta maustetaan erinäisillä hedelmillä tai marjoilla, useimmiten kirsikoilla. Silloin nimi on mausteesta riippuen jotain muuta. Kirsikkaversio on kriek (lambic), vadelma framboise (lambic),— jne. Happamuutta voidaan leikata myös poltetulla sokerilla, jolloin juoma on faro.

Tällaistakin oli tarjolla joihinkin pöytiin.

Oma mielipiteeni on, että lambicista puhuttaessa korostetaan aivan liikaa villihiivan ja spontaanin käymisen merkitystä ja aivan liian vähän kypsyttämisen ja sekoittajan työn kriittistä kulmaa. Gueuze lienee ainoa olut, jota voi tavallaan valmistaa ilman panimoa eli ostamalla lambicit muilta panimoilta ja tekemällä itse sekoittamisen. Tällaisia puhtaasti sekoittamoja on muutamia. Tosin ei lambic-panimoitakaan ole kuin kourallinen. Niitä on silti vähän hankala välillä löytää. Otin joskus asiokseni maistaa vähintään gueuzen jokaiselta panimolta ja sekoittamolta. Edelleen olen kahta vailla.

Se taustoista. Kymmenen lambicia odotti. Koska osa lambiceista oli kaivettu kellarien kätköistä viimeisinä pulloina, ei niitä riittänyt kaikille. Niinpä kaksi kymmenestä arvottiin ”yllätyslambicina”, yhteensä kai kuudesta eri oluesta. Se oli oikeastaan aika hauska tapa ja lisäsi pienen jännityselementin maisteluun. Laseihin oli tarjolla neljä maustamatonta, yksi faro ja viisi muuten maustettua lambicia.

Oud Beersel Bzart Lambiek (2012)
Perinteisiä metodeja suosiva tuottaja Oud Beersel tekee myös Bzart-nimellä tuotteita, jotka on tehty samppanjan Méthode Traditionnelle— -menetelmällä. Tosin sanaa samppanja ei saa mainita, koska nimisuojaus tai jotain.

Superhedelmäinen tuoksu, päärynäinen meininki, jotain marjaisuutta myös. Mietin varmaan viisitoista minuuttia miksi tuoksu on niin tuttu, kunnes se iskeytyi tajuntaan. Pommac! Hyvin pommac-limsan oloinen fiilis. Maussa on voimakkaan päärynäisen hedelmäisyyden lisäksi tynnyriä ja tallisuutta. Happamuus on suhteellisen mietoa. Tuoksu antoi odottaa melkeinpä makeaa juomaa, mutta perin kuiva se lopulta on. Voimakas, hedelmäinen, aika tuhti ja tallinen pommac. Hyvin erilainen lambic, erittäin maukas kyllä.

Hanssens Oude Gueuze
Tämä olikin jo ennestään tuttu ja sattuu olemaan 3 Fonteinen ohella lempigueuzeni. Hanssens on pienehkö sekoittamo, joka tekee myös melko erikoisia kokeilevia maustettuja oluita. Ei missään nimessä kovin helppo, ensimmäiseksi lambiciksi en tätä ottaisi. Talliarominen, jyhkeä, melko tylykin tuoksu jossa omenaista hedelmäisyyttä ja hyvin miedosti tiettyä sherrymäisyyttä. Jyrkkyydestään huolimatta raikas tuoksu. Maultaan hyvin hapan, haastavahko. Selkeän tallinen. Hedelmäisyyden läpi maistuu viljaista maltaan karheutta, jostä tässä erityisesti pidän, niin monesti se gueuzessä jää altavastaajan rooliin. Huippuolut.

Tilquin Gueuze a l’ancienne
Myöskin hyvin pieni sekoittamo, jonka tuotteita on melko hankala löytää. Maistattaja kertoili myös panimon pääukkelin olevan melkoinen mulkku, ainakin jos sen kanssa tekemisissä ollessaan erehtyy samalla olemaan nainen. Sovinistigueuze on maistingin oluista ehkä tavanomaisin gueze, jos sellaista nyt voi sanoa olevan. Tuoksu on karhea, marjainen, voimakkaan kukkainen. Siiderimäisiä hedelmämakuja tässäkin, nielaistessa tuntuu tunkkainen happamuus, mutta jälkimaussa tuleva kirpeä hapan hedelmä paikkaa sen välittömästi. Hyväpä se tämäkin on.

De Cam Oude Lambiek
Yllätyspulloksi maustamattomien puolelle sattui itselleni tämmöttinen De Cam. Ingrid ei ollut varma miltä vuodelta tämä sekoittamaton lambic oli, koska pulloissa ei ole vuosia. Kuitenkin 2009 tai 2010 luultavasti. Kyseessä siis sekoittamaton lambic sekoittamolta. Eli joku kypsytelty tynnyri on ollut sen verran lupaava, että se on laitettu pulloon sellaisenaan. Näitä tehdään harvakseltaan ja tämäkin on yksi muutamasta sadasta pullosta, tiettävästi viimeinen Suomessa.

Käytännössä hiilihapoton ja tuoksua saa siksi kutsua lasista ihan huolella. Omenaa, yrttejä, etäisesti kellarinen, vähän jopa mätä tuoksu. Hyvin hapan ja tamminen, mutta silti onnistuu säilyttämään raikkautensa. Hiilihapottomuuttaan hyvin pehmeä, jopa vähän vetinen. Mausta avautuu hedelmän sävyjä lisää joka maistilla, syvä ja suhteellisen kompleksi olut kyseessä. Silti juon mielummin lambicini sekoitettuna, sellainen pieni karhea latteus näissä sekoittamattomissa on. Mielenkiintoinen toki.

Girardin Faro
Lempifaroni! Girardin ei myy juurikaan tuotoksiaan ulkomaille. Ultimator on kuitenkin sopinut muutaman laatikon vuosidiilin Suomeen. Tämä oli Bruggessa vuosi sitten melko herkullista. Silti se on Faro, joka on vähän sellainen lambicien lastensarja. Palanutta karamellia tuoksussa. Sokeri leikkaa happamuutta pois reilusti ja lopputulos on (lambiciksi) makeahko karamellinen ”mehu”. Girardinin tapauksessa hyvässä tasapainossa ja aika miellyttävä, tätä joisi mielellään toisenkin. Tiettyä syvyyttä avautuu kun maiskuttelee vähän enemmän, sellainen etäinen tuulahdus kypsynyttä Sorbusta**.

Sitten maustettuihin versioihin. Tuppaan valitsemaan aina jotain muuta kuin maustetun jos tarjolla vain on muuta, joten nämä olivat Cantillonin Fou Founea lukuunottamtta itselleni uusia kaikki.

Girardin Framboise
Erittäin arvostetun Girardinin vadelmamaustettu lambic. Tuoksussa on voimakkaasti parfyymistä vadelmamehua, taustalla vähän karheaa viljaisuutta. Maku on huomattavasti vähemmän vadelmalimsainen kuin tuoksusta kuvittelisi. Vadelmamehun makeus saa happamuudesta tiukan kirpeän vastapainon vadelmalle ja odotuksiin nähden olut on hyvinkin kuiva. Jälkimaussa vaanii jännä maltaan haamu.

Cantillon Fou’Foune
Brysselin Cantillon lie lambic-panimoista maineikkain, ja ihan syystä onkin. Cantillon on tunnettu paitsi mainiosta gueuzestään, myös melko villeistä kokeiluista. Tämä Fou’ Foune (sanaleikki, joka kai tarkoittaa pimppiä) on panimon aprikoosimaustettu erikoisuus, joka on tynnyreiden sijaan tehty terästankkeihin. Melko miedossa tuoksussa vähemmän yllättäen aprikoosia. Pääosin raikas hedelmäinen tuoksu, jossa pieni villi tunkkaisuus taustalla. Maultaan aika suora, aprikoosia ja kirpeyttä. Vähän pettymys tämä suoraan sanoen on, sen verran yksioikoinen lambiciksi. Silti todella miellyttävä olut, tätä voisi juoda koko päivän.

3 Fonteinen Oude Kriek
Loisteliasta gueuzea tekevän 3 Fonteinen kirsikkaversio on jostain syystä jäänyt maistamatta aiemmin. Kepeä, kirsikkainen tuoksu, jotenkin lempeä. Maussa kirsikka onkin sitten aivan käsittämättömän upeasti sekoittunut. Se ei lyö esiin itseään missään vaan hehkuu läpi aaltoillen koko maun, heräten jälkimaussa happamuuden noustessa. En oikein löydä sanoja, kun kokonaisuus on niin hillityn herkkä ja upeassa tasapainossa. Kirsikka ei hyökkää kaiken peittäväksi pääasiaksi, se ei ole myöskään hävinnyt olueen, se vain on osa olutta.— Olennainen osa, jota ilman tämä olut ei pärjäisi.—  Kirjoitin muistiinpanoksi ”Hiemanko on upea.” Ehkä paras koskaan juomani kriek. Ehkä paras koskaan juomani maustettu olut.

Hanssens Schaarbeekse Kriekenlambiek
Hanssensin hapankirsikkalambic viekin kirsikkameininkin sitten toiseen ääripäähän. Todella voimakas, todella erikoinen, hapan kirsikan tuoksu. Jotenkin olut tuoksuu vähän myös valkotaulutussille. Julman voimakas se tuoksu ainakin on. Tässä ei sipistellä. Julma on makukin, ankaran kielestä karstat poistava happamuus, joka tarjoaa päälle makean ja muhkean kirsikan maun. Tämä olut ei aja missään kohti alle täyden vauhdin. Limuviinan ystäville ei kannata tarjota. Hieno tämäkin, mutta lähes täysin päinvastaisella tavalla kuin tuo edellinen 3 Fonteinen tuote. Mieleen tuli myös Nøgne Ö:n Kriek of Telemark.

Cantillon Mamouche
Yllätyspulloksi sattui maustetulle puolelle Cantillonin seljankukalla maustettu Mamouche. Kolmevuotias. Tuoksu on aika tunkkainen ja kellarinen. Seljankukka tulee sellaisena rikkaruohomaisena, nokkosmaisena, päivänkakkaraisena meininkinä läpi. Se ei ole hirveän kutsuva rehellisesti sanoen. Maku on yrttiheinäinen, hapan, tallinen päivänkakkara-nokkonen. Ihan hyvä, mutta ei tätä ehkä lasia enempää viitsisi juoda, sillä lopputulos suussa on niin ”mattainen”, että haluaa jotain janon vievää tilalle.

—

Sen verran Ingrid kertoili maistelun lomassa lambic-uutisia, että ensinnäkin Cantillonnin vuosittainen Zwanze-päivä on Stadin Panimobaarissa tänä vuonna, kuten muistaakseni viime vuonnakin. Silloin siis Suomen ainoat Cantillonin zwanze-oluet tarjolla siellä.

Isompi juttu oli kuitenkin se, että Ultimatorin/StaPan tyypit teettävät tänä vuonna Cantillonilla 800 litraa tyrnilambicia. Marraskuussa tuote menee pulloon ja mahdollisesti jopa jouluksi saataville. Olut tulee mahdollisesti jopa koteihin asti myytäväksi, jos nyt laki ihan oikeasti muuttuu joskus (olut on 5%).

*Tämä lausutaan suurinpiirtein ”gööse”. Se EI ole sama asia kuin gose, joka on saksalainen hapanvehnäolut. Olen todella usein festareilla ja baareissa kuullut jonkun mainitsevan juoneensa jonkun ”mielenkiintoisen göösen” ja sitten käy ilmi sen olleen nykyään craft-panimoiden suosima tyyli gose. Olen ehkä maininnut asiasta ennenkin, koska tämä on itselleni ns. ”pet peeve”, joka ärsyttää vähän helvetisti. Gööse tai gööze— on Belgiasta ja se vaatii vuosien tynnyrikypsytyksen ja sekoittamista, goose tai goosah on luultavasti modernilta craft-panimolta ja sen tekee hetkessä. Ihan eri olut. Opetelkaa se ero, kiitos. Ei täällä saa olla ihan miten haluaa!

**Tämä on paras tasting note— mitä olen koskaan kirjoittanut muistiin.