Portland, Oregon on yksi maailman olutpääkaupungeista!
Pienpanimoita ja panimoravintoloita vilisee kadunkulmissa, ja päivittäistavarakauppojen hyllyiltä voi noukkia lähiseuduilla viljellystä humalasta naapurissa pantuja juomia. Miten ravintolan avaaminen New Yorkissa ja Kuolemantähden ampuminen liittyvät tähän kaikkeen?Portland, Oregon on yksi maailman olutpääkaupungeista,
ja sen huomaa.
Pienpanimoita ja panimoravintoloita vilisee kadunkulmissa, ja päivittäistavarakauppojen hyllyiltä voi noukkia lähiseuduilla viljellystä humalasta naapurissa pantuja juomia. Miten ravintolan avaaminen New Yorkissa ja Kuolemantähden ampuminen liittyvät tähän kaikkeen?
Jos Portlandissa lähtee maistelemaan paikallisia oluita, on syytä varautua pitkään iltaan. Noin 650 000 asukkaan kaupungissa on ainakin reilut 70 pienpanimoa,
minkä on laskettu olevan väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muussa kaupungissa. Miten ihmeessä uusi panimo voi oikein erottua tällaisen ruuhkan keskellä ja kuinka tänne uskalletaan perustaa aina vain lisää panimoita?
”Miten avaat ravintolan New Yorkissa…”, vastaa Wayfinder Beerin panimomestari Kevin Davey ja purskahtaa nauruun.
Newyorkilaisen ravintoloitsijan ja portlandilaisen panimomestarin ongelma on samanlainen: jo olemassa olevat ovat niin hyviä ja niitä on niin paljon, että sekaan
voi olla vaikeaa ujuttautua. Samankaltainen on ratkaisukin, se löytyy Daveylta.
”Pitää olla todella hyvä. Todella, todella hyvä.”
Keskinkertaisuus ei siis täällä riitä. ”Sykli jatkaa pyörimistään.”
Panimoiden suuren määrän ja yleensäkin kaupungin olutkulttuurin vuoksi Portlandin lempinimi on Beervana. Tarkkaa panimolukemaa on kuitenkin vaikea sanoa, sillä kun määrä on suuri, se myös elää jatkuvasti. Pandemian aikana osavaltiossa jopa parikymmentä panimoa lopetti toimintansa, ja niistä suurin osa oli Portlandissa.
”Kun yksi lopettaa, heti nurkan takana näkyy jo uusi. Sykli jatkaa pyörimistään”, sanoo Christina LaRue, Oregonin panimoiden etujärjestön Oregon Brewers
Guildin johtaja. Googlesta tietoa hakiessa Portland ei aina ole listaykkösenä
panimoiden määrässä. Wayfinderin Davey arvelee, että laskelmien tulos riippuu esimerkiksi siitä, mihin kaupungin raja vedetään. Hän myös huomauttaa, että osavaltiotasolla Oregon häviää Vermontille, jossa on yhteensä vähemmän asukkaita kuin Portlandin kaupungissa ja panimoita asukaslukuun suhteutettuna enemmän kuin Oregonissa. Kansainvälisistä laatujulkaisuista löytyy kuitenkin artikkeleita, joissa Portlandiin viitataan maailman olutkeskuksena. Maine perustuu määrän lisäksi myös laatuun. Daveyn tavoin LaRue uskoo, että koska kilpailua riittää, laadun on pakko olla hyvää. Kilpailu ajaa olutammattilaisia kokeilemaan uusia innovaatioita ja ainesosia sekä uudenlaisia menetelmiä – ja siten kaupungissa on tarjolla aina vain parempaa olutta.
Kuolemantähteä ampumassa
Wayfinder Beer on hyvä esimerkki taidon ja tuurin yhdistelmästä. Davey kertoo, että panimon perustajakolmikko koostui alan veteraaneista. Hänet palkattiin panimomestariksi vuosi ennen kuin Wayfinderin ravintola avattiin lokakuussa 2016, ja ensimmäiset oluet saatiin paperitöiden jälkeen tiskiin kesällä 2017. Sekä LaRue että Davey sanovat, että Yhdysvaltojen käsityöläisolutskenessä IPA on kuningas. Wayfinder halusi kuitenkin alusta asti keskittyä lagereihin. Tavoitteena oli tehdä modernia eurooppalaista lageria yhdysvaltalaisella twistillä. Pienpanimot ovat perinteisesti pysytelleet erossa lagereista ehkä juuri siksi, että niin Yhdysvalloissa kuin koko maailmassakin vaalea lager on suosituin oluttyyli.
”Kun käsityöläisolutliike alkoi 80-luvulla, kukaan ei tehnyt lageria, koska kukaan ei halunnut assosioitua ’kolmen ison’ eli Budweiserin, Millerin ja Coorsin kanssa”, Davey sanoo. ”Ei haluttu tehdä mitään vaaleankeltaista ja kuplivaa, vaan nimenomaan maukasta, maltaista ja ilmaisuvoimaista.”
Wayfinderin ajoitus oli mainio: laadukas käsityöläislager on alkanut kiinnostaa, ja menneisyyden taakka mielleyhtymistä Budweiseriin on hellittänyt sekä ammattilaisilta että kuluttajilta.
”Ajattelen niin, että jos haluat ampua (Tähtien sodasta tutun) Kuolemantähden, on opeteltava sen juonet. Silloin tiedät, miten osua siihen oikein”, Davey sanoo viitaten alan jätteihin.
Jos siis pienpanimo voi tehdä lageria, joka näyttää massalagerilta mutta maistuu paremmalta ja on hinnaltaan kilpailukykyistä, pienpanimot voivat kilpailla samoilla hyllyillä kuin suuret toimijat.
Baaritiskiltä tölkitystalkoisiin
Ensimmäisten 2,5 vuoden aikana Wayfinder sai paljon myönteistä palautetta ja voitti palkintoja. Sitten iski koronavirus. Panimoravintola meni kiinni, ja Davey varasi välittömästi tölkittäjäkumppaniltaan kaikki vapaana olleet ajat. Vaikka esimerkiksi etikettien suunnittelu ja uusien makujen tekeminen oli hauskaa, ajat olivat vaikeat.
Muutaman kymmenen työntekijän porukka meni pandemian aikana lähes kokonaan uusiksi, kun alusta asti mukana olleet löysivät muita töitä. Nyt kaupunki hiljalleen toipuu, ja Wayfinder on voinut tehdä kasvusuunnitelmia. Kun ensimmäisenä
puolikkaana vuotenaan 2017 panimossa syntyi 400 säiliöllistä olutta ja vuonna 2019 ennen pandemiaa 1400, tänä vuonna määräksi on tulossa 3000.
”Sekä Oregon että Wayfinder ovat nyt kiinnostavassa tilanteessa”, Davey sanoo.
”Mietimme parhaillaan, että perustammeko lisää taproomeja, laajennammeko varastoa vai tuotantoa vai mitä teemme. Vaihtoehtoja on paljon, mutta kristallipalloa ei ole kenelläkään.”
Kristallipallon puutteessa iso apu on siitä, että kaupungin panimoporukat pitävät
huolta toinen toisistaan. Yhteisö on Daveyn mukaan niin tiivis, että tapahtumissakin
pyörivät aina samat naamat.
”Välillä sitä miettii, että järjestämmekö tapahtumia yleisölle vai toinen toisillemme”,
hän myöntää nauraen. Jos kotipanimossa tulee ongelmia, apu on vain puhelinsoiton päässä. Hän voi kilauttaa vaikka Breaksideen tai Ex Novoon ja tunnustaa, että jokin ainesosa on unohtunut tilata – ja sitten kipaista hakemassa sitä naapurista. Reseptit, tarinat, mokat ja onnistumiset jaetaan. Suurena tavoitteena on, että pienet kilpailevat yhdessä suuria vastaan. Silti keskinäistäkin kilpailua on, tietenkin.
”Yritämme antaa myyjien huolehtia siitä”, Davey kertoo ja naurahtaa taas.
Humalaa takapihalta
Se, miksi juuri Portlandissa tehdään niin hyvää – ja paljon – olutta, on Brewers Guildin LaRuen mukaan monen seikan summa. Daveyn tavoin hän kiittelee yhteisöllistä meininkiä ja tiedon jakamista olutammattilaisten kesken. Oma roolinsa on toki aktiivisella etujärjestöllä, joka kouluttaa jäseniään, järjestää tapahtumia ja huolehtii lobbaamisesta päättäjien suuntaan. Oregonin sääolosuhteilla on LaRuen
mielestä myös merkitystä.
”Täällä humala kasvaa takapihallamme. Sekä Oregonissa että (sen pohjoispuolella
sijaitsevassa osavaltiossa) Washingtonissa on pitkäikäisiä humalatiloja. Esimerkiksi
Floridassa panimot eivät saa yhtä tuoretta humalaa.”
Syksyinen humalankorjuukausi on LaRuen mukaan käsityöläispanimoiden juhla-
aikaa. Kun humala tulee käyttöön lähes suoraan pellosta, maut ja aromit erottuvat
hänestä paremmin. Oregonilla on lisäksi mittava oluthistoria, josta ollaan ylpeitä: Oregonin yliopistossa on oma arkistonsa, johon kerätään materiaaleja Yhdysvaltojen lounaisosan humalanviljelystä sekä käsityöläis- ja kotipanemisesta.
Wayfinderin Davey arvelee, että Portlandin pienpanimomarkkina alkaa olla jo varsin saturoitunut. Uusilla tulokkailla voisi olla vaikeuksia mahtua mukaan ja löytää hyllytilaa esimerkiksi päivittäistavarakaupoista, ellei sitten tavoitteena ole
nimenomaan pienimuotoinen ja paikallinen toiminta ja suoramyynti kuluttajille. LaRue uskoo, että poistuvien tilalle syntyy tilaa myös uusille. Lisäksi hän huomauttaa, että panimoskene kehittyy myös muissa osavaltion kaupungeissa, kuten
Eugenessa ja Bendissä.
”Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö Portland olisi jatkossakin osavaltion olutkeskittymä.”
Teksti: Anne Salomäki
Grafiikka: Oskari Sarkima
Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 4/2022.