San Diego – Amerikan pienpanimomekka (osa 1)
San Diego, tuo miljoonan asukkaan kaupunki USA:n länsirannikolla, Kaliforniassa, on kehittynyt 90-luvun puolivälistä lähtien maan oluenteon suunnannäyttäjäksi.
Ennen 90-luvun taitetta kaupungissa toimi kieltolain jälkeen vain pari kaupallista panimoa, joista viimeisin oli perustettu vuonna 1953.
Pienpanimo-ilmiön alkuunpanijoista löytyy muutama innokas kotipanimoharrastaja. Pizza Port –ravintolan yrittäjäsisarukset Gina ja Vince Marsaglia panivat olutta aluksi pizzeriansa varastossa, ja vähitellen vuonna 1992 harrastus kasvoi siihen mittaan, että he julkaisivat ensimmäiset oluensa yleisölle. Stone Brewing perustettiin vuonna 1996, ja kunhan ensimmäinen erä Stone Pale Alea valmistui, oli Pizza Port heidän ensimmäinen asiakkaansa. Samoihin aikoihin Jack White pyöritti Home Brew Mart –kauppaa Linda Vistan kaupunginosassa. Vuonna 1996 hänkin rekisteröi yhtiökumppaninsa kanssa virallisen panimon, ja näin syntyi Ballast Point Brewing. Pienpanimopioneereistä puhuttaessa täytyy mainita myös Karl Strauss Brewing, mikä perustettiin jo -89.
Siemen oli kylvetty, eikä aikaakaan kun useat panimoiden työntekijät halusivat toteuttaa itseään ja perustaa oman panimon janoisille ja kokeilunhaluisille markkinoille. Laajalle levittäytyneessä, yli sadan kaupunginosan kaupungissa toimii tätä nykyä yli 150 panimoa. Vuosien varrella ala on kehittynyt ja oluttyylejä venytetään suuntaan jos toiseen. Moni ilmiö on saanut alkunsa tai ainakin twistinsä, näissä maisemissa, kuten esimerkiksi nykyään suosittu Double IPA, mikä tunnetaan myös San Diego IPA:na.
San Diegossa viipyessäni hotelli sijaitsi Little Italyn kaupunginosassa ja osoittautuikin lähes täydelliseksi tukikohdaksi muutaman päivän ruoka- ja juomavierailuun. Kun lähdin kylää vyöryttämään, oli ensivaikutelma huikea, lähes joka toinen baari vaikutti olevan panimoravintola. Kevyellä iltakävelyllä ehdin jo vierailla Stone Brewingin Kettner Tasting Roomissa, Bolt Brewing -ravintolassa sekä Ballast Point Little Italyn Tasting Roomissa. Matkan varrelle sattui myös Mikkeller, joka on uskaltanut avata oman pubinsa kaupunkiin.
Stone Brewing oli imagonsa kaltaisesti tummansävyinen, ellei jopa pimeä. Imagoon sopisi hyvin metallimusiikki, mutta ainakaan vierailullani ei musiikki soinut ollenkaan. Terassin puupöytiin oli rakennettu kivestä hienot nuotiopaikat, mitkä lämmittävät vieraita hieman viileinä talvi-iltoina. Palvelu oli hurjan ystävällistä mutta rentoa. Stonen ehkä tunnetuin tuote, Arrogant Bastard Ale on rönsyillyt vuosien varrella useita eri versioita, uusimpana yhteistyö Jägermeisterin kanssa. Isot pullot, 20 000 kappaletta, ehdittiin tehdä Stone Brewingin Berliinin osoitteessa, ennen kuin paikka viime kesänä myytiin BrewDogille.
Stone Brewigin musiikkialataustaiset perustajat ovat tehneet yhteistyönä myös vahvasti humaloidun Enter Sandman -oluen Metallicalle. Aikaisemmin he ovat tölkittäneet myös NOFX:n kanssa. Kävin toisessakin Stonen taproomissa baseball-stadion Petco Parkin vieressä, mikä täyttyy varmasti ääriään myöten pelipäivinä. Stone Brewingin päämaja, The World Bistro & Gardens, sijaitsee tätä nykyä Escondidossa,
missä heillä on parikin baaria sisällä ja ulkona, 36 hanaa, ravintola ja puutarha, sekä tietysti kauppa. Bolt Brewing Eatery sijaitsee todella hyvällä kulmalla Little Italyssa. Hauskassa panimoravintolassa soi rokki, wingsit ovat kuumia ja oluet raikkaita sekä helposti juotavia.
Jotenkin muuten kalifornialainen musiikki kuulostaa paremmalta Kaliforniassa. Ballast Pointin Little Italy taproom on aikamoinen laitos.
Asiakaspaikkoja on varmasti yli 200. Etenkin kun televisiosta tulee urheilua, on paikka tupaten täynnä. Äkkivilaukselta muuten ihan kaikissa panimoissa ei ole televisiota, mutta kaikissa muissa baareissa on televisio, ja sieltä tulee koko ajan jotain amerikkalaista urheilua.
San Diegon lentokenttä sijaitsee lähellä, joten Ballast Pointin patiolla istuskelu on aika erikoista, kun pergolan läpi voi tarkkailla lentokoneiden laskeutumista ei enää niin kovin korkealla yläpuolella. Panimotilan puolella on erillinen pöytä seurueille, minkä voi varata yksityiskäyttöön. Hanoja Little Italyn taproomissa on ainakin 40. Erityinen ylpeydenaihe on palkittu Victory at Sea –porter, mistä löytyy tusinan verran eri versioita. Ballast Pointilla on myös laaja valikoima tynnyrissä kypsytettyjä oluita. Merellinen teema jatkuu läpi linjan, ja oluita opiskellessa oppii myös merenelävien nimiä englanniksi. Vaikka oluet on nimetty merellisesti, koostuu ruokalista turvallisesti valikoimasta hampurilaisia, kanansiipiä ja jopa salaattejakin. Meksikolaisen ruoan vivahteet ovat täälläkin päin suosittuja, kuten myös pretzelit eri muodoissaan. Hintataso on mielestäni maltillinen, hampurilaisaterian hinnan alkaessa 14 dollarista. Päälle lasketaan toki vielä 20 prosentin juomaraha, vaikka se virallisesti vapaaehtoinen onkin.
Kaikissa panimoissa saa noin desin maisteluannoksia sekä noin 4 desilitran tuoppeja. Hinnat vaihtelevat 2,5-10 dollarin välillä. Osa
erikoisuuksista toki hieman hintavampia. Monella panimolla on eri taproomeissa vetonaulana yksi tai useampi olut, mikä on tarjolla vain kyseisessä kohteessa. Tämä houkuttelee varmaan innokkaimpia harrastajia kiertämään oman mukavuusalueensa ulkopuolellakin sijaitsevia
baareja. Panimot ja panimoturismikin on kehkeytynyt San Diegossa merkittäväksi liiketoiminnaksi. Panimot työllistävät noin 6000 henkilöä ja vuonna 2016 panimot maksoivat veroina kaupungille yli 100 miljoonaa dollaria. Leuto ilmasto tekee kaupungista kelpo vierailukohteen
ympäri vuoden, marraskuussa järjestettävän San Diego Beer Weekin lisäksi kaupungissa järjestetään Best Coast Beer Fest, San Diego Brew Festival ja Annual San Diego Festival of Beer. Kaupungissa toimii useampikin panimovierailujärjestäjä, itse valitsin hauskan kuuloisen Scavengers Beer Adventure -kiertueen. 120 dollarin opastetun kiertoajelun hintaan sisältyi matkaoluet autossa, neljä desilitran maistelulippua kahdessa kohteessa, kenttälounas sekä oppaamme vetämä nopea peruskierros panimotiloissa. Toisessa kohteessa maistellessamme opas haki meille bbq-lounaan läheisestä Phil’s BBQ –ravintolasta. Jos ei panimolla ole omaa ruokatarjoilua, on eväiden tuominen sallittua. Sveitsin armeijan vanhalla miehistönkuljetusvaunulla lähdimme kello 11 aamupäivällä yhdessä ruotsalaisperheen kanssa retkelle. Belching Beaverin hunajaolut kouraan ja CCR:n Fortunate Son lähtöbiisiksi kaiuttimiin tunnelmaa nostattamaan. Jet lagin myötä ei oluen juonti muuten tunnu yhtään syntiseltä keskipäivällä. Joskaan samasta syystä en enää jaksanut baareja keskiyön jälkeen kiertääkään.
Teksti ja kuvat: Harri Keko
Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 1/2020.
