Reittausblogi: Kotiolutta: Moukarkylän Ameriikan Stout
Rauman kivikovasta kotipanoskenestä maistoon Moukarkylän Ameriikan Stoutti. Alla ensin reseptiikkaa ja sitten arvio. Reseptissä näyttäisi olevan pitkälti samaa meininkiä kuin aiemmin arvioidussa Savuportteri II:ssa.
Mustaa, vaahdoltaan mokkaista olutta. Tuoksu on paahtomaltaisen ja hieman kahvimaisen sekä suklaisen maltainen. Noitapillilakritsiakin löytyy. Humalointi ei nouse tuoksussa mitenkään erityisesti esiin, eikä reseptissä toki olekaan kuin pelkkää katkerohumalaa. Myös savumallas jää hieman paitsioon – ehkä voimakas yleinen paahteisuus peittää sen tuoksua? Maussa paahteinen mallas on framilla hieman jopa laktoosimaisen kahvimaisuuden kanssa. Konvehtimaista suklaisuutta keskivaiheilla ja lopussa jälleen miltei espressomainen ja yrttimäisen mausteinen maku. Onpa tymäkkä paahteisuus maltaassa. Tymäkkä ja monimuotoinen. Yleisilme on paahteinen ja kuivahko, mutta kuitenkin riittävän rungokas. Lämmittää. Aluksi maittaa hyvin ja paahtomaltaan runsaus (=maun väkevyys) viehättää, mutta loppua kohti tahti hiipuu ja olut alkaa hieman tökkimään. Paahtomallasta on ehkä liikaakin ja runkoon nähden vahvuuskin on aika ronski. Hyviä makuja, mutta kokonaisuus ei ole aivan balanssissa. Jos reseptiä haluaa kehittää, niin näkisin tässä nyt kaksi suuntaa mihin lähteä – paahtomaltaan osuus pienemmäksi ja enemmän porterin suuntaan tai sitten humalointia sikana enemmän ja Siperian auraamaa latua eteenpäin. Jälkimmäisessäkin vaihtoehdossa kannattanee paahtomaltaiden osuutta hieman pienentää.