RateBeer rankkasi Koskipanimon Suomen parhaaksi

Ravintola Plevnan yhteydessä toimiva Koskipanimo on RateBeer -olutarviointiyhteisön Top Brewer Finland.

Huhtikuussa 20 vuotta täyttävä RateBeer keräsi vuoden aikana käyttäjiltään yli 640 000 olutarviota yli 33 000 panimolta ympäri maailman.  Tampereen oma ylpeys Koskipanimo sai ansaitusti Suomen kärkisijan yhteisön pisteillä. Myös panimon tuottama klassikko Siperia Stout 8 % valittiin jälleen RateBeerin Suomen parhaaksi olueksi. Kakkossijan sai Sinebrychoff Porter ja kolmoseksi kiri Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout.

plevnan siperia stout

”On todella hienoa saada tämänkaltainen tunnustus. Tärkeää on, että palaute tulee juuri kuluttajilta, eikä vaikkapa asiantuntijaraadilta, sillä itsellemme ja muille tavallisille ihmisille me oluita teemme, emmekä raadeille. Koskipanimon tuotteissa on aina tasainen laatu ja juotavuus. Hyvällä tavalla voi luottaa siihen mitä saa. Siperia on ollut listojen kärjessä jo pitkään ilman sen kummempia kikkailuja. Hyvä, erittäin juotava olut. Aina joku voi vääntää, että onko se juuri imperial stout tai joku muu, mutta se on ehdottomasti meidän näkemys siitä. Se oli aikaansa edellä tullessaan myyntiin ja Pikkulinnun Markun (Ristevirta) kanssa pohdittiin jopa, että joudutaankohan me itse juomaan kaikki, mutta hyvin se lähti lentoon”, kertoo Koskipanimon Sam Viitaniemi.

 

Maailmanlaajuisesti parhaaksi panimoksi arvioitiin yhdysvaltalainen Hill Farmstead Brewery Vermontin Greensborosta. Skandinaviaa listalla edustivat tanskalaiset Mikkeller sijalla 16 ja To Øl sijalla 41, Amager Bryghus sijalla 65, norjalaiset Nøgne Ø  sijalla 60 ja Lervig sijalla 100. Ruotsin Omnipollo sai sijoituksen 63. Myös virolainen Põhjala pääsi listalle sijoituksella 84.

Olutposti-lehden tuoreesta numerosta 1/2020 voit lukea lisää olutarviointisovelluksista ja -yhteisöistä. Lue edullinen digilehti tai osta omasi Lehtipisteestä.

Kuvat: Anikó Lehtinen

Katso myös Olutpostin aikaisemmat Plevna / Koskipanimo jutut kuten esim.;

25-vuotias Plevna on Pirkanmaan olutkulttuurin helmi

Plevna juhli 25 vuotista taivaltaan Tampereella

Panimoravintola Plevnan Oktoberfest 2018

Plevnan uusi pullotuskone käy nyt täysillä

Tampere-sarjassa esittelyssä panimoravintola Plevna ja Koskipanimo