Pint General: Espoon Oma Panimo – Ylpeästi paikallinen ja perinteinen

Ilkeämieliset sanovat, että Espoolla ei ole identiteettiä.
Ehkä tulokulma koko asiaan on väärä. Yhtenäistä identiteettiä Helsingin
länsinaapurista ei ehkä löydy, mutta useita alueellisempia identiteettejä kyllä
löytyy. Tähän rakoon on iskenyt myös 2016 perustettu Espoon Oma Panimo, jonka
oluet on nimetty kaupunginosien mukaan.

– Paljon me sitä nimeä aikoinaan mietittiin, kun silloin oikein kaupunginjohtajankin suulla etsittiin sitä identiteettiä. Jenkeissä pienpanimoiden osuus myynnistä on noin 15 prosenttia ja kasvua tulee tuhat panimoa vuodessa. Siellähän mennään jo joissain paikoin korttelitasolla panimohommissa. Halusta palvella lähiasukkaita tämä meilläkin lähti. Persoonallinen kaupunkirakennehan on hyvä asia, panimon pääomistaja Jukka Terho naureskelee.

Vahvalla paikallisella identifoitumisella on ollut myös
kääntöpuolensa, jotka ovat jossain määrin jopa yllättäneet voimakkuudellaan
panimon väenkin.

– Eihän meidän Suvela Pils myy Westendissä, eikä vastaavasti
Westendin vehnäolut liiku Suvelassa. Uskomme sen kyllä murtuvan jossain
vaiheessa. Jos jengi tietää tuotteen olevan hyvä, niin kyllähän ne siihen tarttuvat.
Mutta nimikko-olut liikkuu poikkeuksetta muita paremmin aina kyseisellä
alueella.

Espoon Oman Panimon taustalla on perinteinen matka
autotallista isompiin halleihin. Ensin oli viisi kaveria ja 20 litraa, jossain
välissä litroihin tuli yksi nolla lisää ja siinä vaiheessa oli päätöksen aika,
joko kutistua takaisin helpompiin määriin tai lähteä tekemään bisnestä oluella.

– Kaikki viisi lähti osakkaiksi. Itsellä on tilintarkistajataustaa ja olen nähnyt paljon start-up -hommia. Siellä se tasaomisteisuus ei ole aina toiminut, kun jollain ei vain aika riitä. Lähdettiin siitä, että on yksi vahva vetäjä ja muut jää osakasrooliin. Tämän lisäksi meillä on nyt kaksi työntekijää palkattuna.

Rauhallisempi sykli

Terhon mukaan perinteisemmät oluttyypit ovat selkeästi
panimon juttu. Terho myöntää suoraan, että ei ole mikään suurin IPA-fani,
vaikka niitäkin juo. Panimolta on toistaiseksi tullut reilut kymmenen olutta.
Terho tietää sen olevan vähän moneen muuhun alan toimijaan verrattuna.

– Ala elää hirveässä syklissä, en tiedä kuka sitä haluaa.
Yleisesti elintarvikebisneksessä tuote on kuluttajalle pari vuotta uusi, mutta
craft beer -skenessä puhutaan parista viikosta ja sen jälkeen tuote on jo
tiettyjen silmissä vanha.

Hän myöntää, että uusia tuotteita puskemalla hanapaikkoja
voisi irrota ehkä nykyistä enemmän. Enemmän pulloissa kuin kegeissä myyvässä Omassa
panimossa tieksi on valittu kuitenkin mieluummin jo olemassa olevien tuotteiden
hiominen.

– Miten tuotetta voidaan kehittää, jos sitä tehdään kerran tai kaksi?

Terhon mukaan olut riippuu aina paljon maistajasta. Sen
takia hän vierastaa oluiden jatkuvaa arvottamista.

–Olut on aina maistajan suussa. Laatuvirheet ovat tietysti aina erikseen, mutta vierastan liiallista analysointia ja lasien pyörittämistä. Olut on kuitenkin seurustelujuoma. Käsittelen olutta enemmin laadukkaana elintarvikkeena, jolle on aikansa ja paikkansa. En halua hifistellä liikaa, se ei ole mun juttu. Moni etsii sitä olut-nirvanaa, mutta löytyykö se kuitenkaan mistään? Se nirvana voi yhtä hyvin olla se 20 litran setti, joka on väsätty himassa ja nautittu oikeaan aikaan oikeiden ihmisten seurassa.

Omat lokerot löytyvät

Mutta siitä Espoosta vielä. Kaupunki elää vahvassa nosteessa
pienpanimoiden suhteen. Onko Espoo siis Suomen uusi Portland vai mitä
kehäteiden tuntumassa tapahtuu?

– Nämä on hienoja aikoja. Kun aloitimme perustamishommmia Fat Lizard oli juuri laajentamassa ja Olarin panimo oli samoissa hommissa. Sitten tuli lumit ja salamat. Uskon tilaa riittävän kaikille, kunhan jokainen löytää sen oman nichensä. Enemmänhän he ovat kollegoita, jotka auttavat, jos vaikka joku humala on lopussa. Kuluttajista kuitenkin 95 prosenttia juo yhä sitä isojen panimoiden bulkkibisseä. Isompi kysymys on, miten saadaan sieltä se kymmenen pinnaa, joka ollaan muuta Eurooppaa jäljessä, tutustettua pienpanimotuotteisiin, Terho pohtii.

Miten kaupunginosat sitten valikoituvat panimon pulloihin?

–Aina niissä on joku identiteettijuttu.—  Suvelaan haluttiin sellainen perusolut, johon jokainen voi tarttua ja siksi siitä tuli pils. Otaniemen punaiset tiilirakennukset profiloivat aluetta vahvasti ja siksi amber ale. Karvasmäkihän on jo puhtaasti nimen perusteella looginen IPA-valinta.

Panimon ensimmäisten oluiden joukossa oli juuri Suvela Pils.
Perinteisesti pienpanimot ovat kavahtaneet lagereita, joissa maku ei peitä
mahdollisia virhemakuja samalla tavalla kuin vaikka IPA-osastolla.

– Asiakkailtakin on tullut viestiä, että laadukkaita
vaaleita lagereita ei liikaa Suomessa ole. Meillä on siihen hyvät laitteet ja
prosessit. On se osittain erottautumistakin. Perinteisestihän panimo on
tunnettu hyvästä lageristaan.

Espoon Oman Panimon vuosituotanto lähentelee 100— 000 litraa.
Terhon mukaan kasvu ei ole mikään itseisarvo.

– Ei meidän tarvitse kaikkia tavoittaa. Länsi-Espoossa yksin riittää asiakkaita ja ihmisiä opetettavaksi pienpanimo-oluiden hienoudesta, koko Espoosta nyt puhumattakaan.

Kolme nopeaa:

Minkä oluen joit viimeksi (ei oman panimon)?

– En käytä mitään reittaussovelluksia, niin tämähän olikin
hankala. Põhjalan joku imperial stout se oli.

Olut on parhaimmillaan, kun..

– ..se on tuoretta.

Kehu toista suomalaista panimoa:

– Fat Lizard, ne markkinoi isosti ja panostaa brändäämiseen.
Ne pystyvät tekemään tunnettavuutta pienpanimoille, kun muuten tuntuu olevan,
että kovin monella ei ole varaa näkyä.