Pint General: Ant Fest – Paikallisempaa, pienempää ja persoonallisempaa
Jos wanhan liiton lahtelaiselle olisi vielä muutamia vuosia
sitten sanonut Ravintola Tirran isännöivän oluttapahtumaa, josta viikonlopun
ajan löytyy jotakuinkin Suomen herkullisin olutkattaus, olisi todennäköisesti
vastaukseksi saanut vain huvittunutta hörähtelyä. Nyt toista kertaa järjestetty
Ant Fest -oluttapahtuma toi Lahteen Loviisankadulle panimokattauksen, jota
kelpaa kerrata: Wylam, Garage, Whiplash,
Brekeriet, Stigbergets, Cloudwater, Panimoyhtiö Tuju, Coolhead jne.
Yksi tapahtuman kolmesta pääorganisaattorista on olutmoniottelija ja Suomen monipuolisimman olutblogin kirjoittaja Teemu Lahtinen. Ant Festin tapahtumamiljöön muodostaa Loviisankatu, jossa samassa rakennuksessa sijaitsevat Tirran lisäksi kovana keikkapaikkana profiloitunut Ravintola Torvi sekä tänä vuonna osaksi tapahtumaa liitetty Pikkuteatteri. Onko Loviisankatu sitten paikallinen Bourbon Street? Lahtinen myöntää kadun elävän osittain vanhan maineensa vankina.
– Ehkä tämä tunnetaan vähän sellaisena underground-kulttuurin kehtona. Tirra on ollut pitkään paikka, jossa tapetaan, myydään huumeita ja raiskataan. Puolitoista vuotta on nyt tehty hommia pienpanimopuolen eteen täällä. Ei haluta olla lahtelainen festari, mutta lahtelaismielinen kyllä.
Samana viikonloppuna Helsingin kaapelitehtaalla järjestettiin Helsinki Beer Festival, joka on genressään maan suurimpia. Lahtinen kirjoitti aikanaan blogiinsa kirjoituksen, jossa hän pohti, onko olutfestareiden saturaatiopiste jo saavutettu Suomessa. Lahtinen toteaa, että hänellä ei ole mitään pahaa sanottavaa HBF:stä, mutta jatkaa myös hänen kaltaistensa ihmisten haluavan jotain muuta.
– Olen itse tosi kyllästynyt näihin hallissa pönöttämisiin ja siihen, että juodaan olutta turuilla ja toreilla. Miksi näitä ei vietäisi baareihin, kun siellä sitä olutta myydään muutenkin? Haluan, että se olut on tarkoin valittu, eikä niin, että maksat kaksi tonnia ja saat tulla myymään mitä tahansa olutta tapahtumaan. Emme me halua tehdä tästä kuitenkaan mitään liian spesifiä menoa tai olla jotenkin elitististä. Tuossa on Karjala-hanat ihan samalla tavalla käytössä.
Talkoovoimin
Lahtisen mukaan ne kaksi muuta ydinorganisoijaa ovat Tirran
ravintoloitsija Antti Sirvo sekä Ant
Farmin pääjehu Kari Puttonen. Ant
Farm taas puolestaan on Lahen Olutosuuskunnan julkisempi ja kaupallisempi
aputoiminimi.
Pääsymaksua tapahtumaan ei ollut, mutta viiden euron
hintainen Ant Brew -tuoppi piti lunastaa, mikäli tapahtuman hieman yli 40:stä
oluesta jotain halusi lasiinsa saada.
– Panimoille tämä ei maksa mitään. Talkoovoimillahan tämä
homma pyörii ja tuolla lasimaksulla saadaan lähinnä joitain kuluja katettua,
Lahtinen kertoo.
Lauantain perusteella tapahtuma näytti siltä, että sille voi
povata useita elinvuosia lisää. Iltapäivällä Tirrassa meno oli sopivan
vilkasta. Istumpaikkoja löytyi ja tuotteet vaihtuivat hanassa sopivalla
temmolla.
– Onhan meillä harvinaisempia oluita, joita on saatu Suomeen
yksittäisiä kegejä. Vähän mietitty, että mihin väliin niitä laitetaan aina.
Tarkkaa aikaa ei kuitenkaan pysty sanomaan ja tästä on vähän tullut napinaakin,
mutta kun kaikkia ei voi laittaa hanoihin samanaikaisesti. Toki onhan se pieni
markkinointikikkakin, kun sanoo juuri sitä olutta tulevan vasta huomenna
hanaan, Lahtinen hymähtää.
Alkuillasta Tirra oli jo siinä määrin täyteen ammuttu
innokkaista oluenmaistelijoista, että heikommilta tahtoi pienessä tilassa
raitis ilma loppua. Tiivistyneen ilman ohella Lahtinen uskoo Ant Festin, Winter
Wonderlandin ja muiden vastaavien pienempien oluttapahtumien valtaavan jatkossa
entistä enemmän elintilaa.
– Halutaan paikallisempaa, persoonallisempaa, pienempää ja
modernimpaa.