Pint and burger: Pikatestejä rujoilla arvosteluilla

Pint & Burger. Tuli taas tehtyä ja juotua tuota suosikkia.

Okei, jotain uutuuksia itselleni tuli ostettua, lähinnä pienen pullokoon takia. Tässä pikaiset arviot:

Brewdog:
– Dead Pony Club Session Pale Ale: ei mikään kummonen
– Kingpin 21st Century Pilsner: paskaa

Panimoyhtiö Tuju: Punane Murky Red Ale: IPAa maultaan. Ihan perus.

Kilkenny: IRA: laiha, typpipatruuna toi hyvän vaahdon. Aika huono.

Linden: Just ALE .. and a little bit orange: törkeän kuohuva, siis aivan liioitellun, koko olut oli vaahtoa. Kepakko.

Johtopäätös: Noiden uusien ”hauskojen” ”käsityöoluiden” ja muiden vastaavien taso on todella vaiheteleva. Ei jaksa. Viekää loputkin olutbongarin teennäisestä maineestani. Ei vain voi ostaa (ylikalliisen hintaan toki) tuollasia usein vitsikkäällä nimellä tai muuten jotain marjaa tai hedelmää sisältäviä kummajaisia. Juon sen verran vähän, että kannattaa sijoittaa johonkin mistä pitää.

Mikä juttu tuo pullokoko on? No, tässä geezeri huomasi vähäisenkin oluen vaikuttavan yöuneen, täytyy kokeilla annosta. Jo aiemmin siirryn ”settipohjaiseen” (1-3 kerrallaan, toistetaan 1-3 tunnin välein) nauttimiseen, mutta yhden puolikkaan tai pintin vetäisy (saati sitten 0,33 pullon) ei jotenkin tyydyttänyt, 2 isoa olikin liikaa useimmiten, mistä tuli tämänkertainen kokeilu: 1 iso, 1 pieni.
Tähän 1 iso, 1 pieni – filosofiaan liittyy semimystisiä käsityksiä, kuten että se olisi annos kolmosta, jonka voit maksimissaan vetää ja ajaa autoa. En lähtisi kokeilemaan, promillet ovat meinaan ilmeisen henkilökohtainen juttu. Sen sijaan henkilökohtainen muisteloni oli etelänlomilta, tämä setti tuntuu ilman ruokaa olevan isoin, mistä ei tule vähän hölmö olo. Tuota hölmöä oloa toki kutsutaan päihtymiseksi, mutta en meinaa sitä, vaan juomisen lopettamisen jälkeen tunti-pari jäävää olotilaa. Pienestä annoksesta selviää hyvin, mutta isompi setti jättää vähän… hölmön… olon. Sellaisen minikrapulan.

Päivitystä hiiliteräspannusta: aika paljon rasvaa saa käyttää, ettei ruoka tarttuisi kiinni. Nyt asiaan vihkiytyneet lausuvat kuorossa ”rasvapoltto uudestaan”. En todellakaan ala polttamaan uudestaan (vaikka voisin polttaa joka päivä… kulunut vitsi pari postausta sitten). Joo, ongelma on se, että tuo jo poltettu karsta lähtee ruokaa ronskisti valmistaessa irti… onko oikeesti tuo sitten terveellistä? Ikivanha, jotenkin ”tefloniksi” muuttunut rasva? Kuulostaakin terveelliseltä. No, tässä kuvajainen

Huomaa keskeltä paistava paljas metalli.

Jos vertaa vanhaan kuvaan, tuo näyttää jopa vähemmän pinnoittuneelta. Nyt täytyy ottaa huomioon valaistus ja säätelen vähän värejäkin noissa kuvissa, oikeasti pinnoittumista on tullut lisää ja sitten jostain osin lähtenyt. Mutta kyllä sitä taitaa olla vähemmän, kuin alkutilanteessa. Kesään asti paistellaan, sitten tuo ehkä menee grillipannuksi. Tähän mennessä ei ole vakuuttanut, en suostu huoltamaan sitä hiomalla ja rasvapolttelemalla, ainakaan tässä vaiheessa, katsotaan sitten josko joskus, esim. ulkona. Taitaa olla tosiaan niiden vinyylilevyjen kanssa samassa laarissa, kiva pannu tietynlaisille fiilistelijöille. Minä olen jossain määrin juurikin tuollainen. Jos olisi aikaa ja hyvä ilma jne jne, voisin kuvitella hiovani ja rasvapolttelevani tuota kammotusta joka viikko ulkona, kenties siinä olisi pilsnerikin kourassa tai ainakin vahvat kahvit, joo, ehkä juurikin vaikka nuotiolla tehdyt. Nyt ei oikein nappaa, käristin kahdesta hampurilaispihvistä pinnan pannulla ennen uunia, en edes muistanut tätä syödessäni ja söin käristetyn ja ei käristetyn (muistan mistä kohtaa otin ja mikä juusto oli sulatettu päälle). Ei siis maistettavaa eroa.
— Asiat vain pitää tehdä tietyllä tavoin, vai pitääkö? Vaikuttaa vähän koko pannu hypetykseltä. En minä oppinut fiksilläkään ajosta nauttimaan, vaikka 3 fiksiä on ollut. Joo, kasaan varmaan ensi kesäksi taas… tiedä vaikka ostasin lisää noita pannujakin ja jonkun hassun nimisen pienpanimo-oluen.

No, paistoin vielä kuvan tilanteen jälkeen kanamunia (proteiinipitoiset ruoat ovat koetin tuolle, jos ei luistopinta ole vielä muodostunut) ja jäivät tosi pahasti kiinni, vaikka rasvaa oli melkoisesti. Seurauksena oli myös se, että musta ”pinnoite” lähti pesussa tai lautaselle vielä tuostakin. Onko tuo sitten terveellistä, ei takuulla. Teflonin irtoamisesta vaahdotaan, mutta mikä on sitten terveellisempää. Teflonhan on muovia, mitä palanut ja kovettunut rasva tekee elimistössä, lienee muovia luonnollisempi, mutta reagoiko myös jotenkin enemmän? Googlettelu paljasti, että rasvapoltto on tehty liian kuumalla lämmöllä. Aha. No, nyt kokeillaan tätä—  ”paista vaan”-metodia ja katsotaan tuleeko pintaa. Vielä tuon kanssa jaksaa näköjään leikkiä.