Pint and burger: Kyyttö Milk Stout ja uusi pannu

20.02.2018 / Kirjoittaja olutpostimestari / Kategoriat: Olutposti

Bishops Finger jatkaa voittokulkuaan. Olisi kohtuu ylivoimainen, jos tuota heikkovatsainen voisi juoda. Aloitetaan kuitenkin uutuudella:

Kyyttö Milk Stout, panimo Hiisi. Kovaan seuraan joutui Bishops Fingersin kanssa, vähän kun Matti Nykänen menossa olevissa— talviolumpialaisissa, paitsi että tämä ei ole edes has been. No okei, ei mitään kuraa, aika erikoinen maku Suomi-biisoniksi, tai joo, sellainen mitä en ole tottunut ennen nykymuotia suomalaisissa maistamaan. Tumma, jännä, pehmeä… ei huono. Mutta niinkuin sanoin, ei jakoa Bishops Fingersin kanssa. Maksoikin mielestäni saman verran ja on vain 0,33 pullo. Pienpanimotoiminta maksaa, vaan ei saisi, jossei tarjolla ole jotain herkkua. Toki makunsa kullakin, joillekin tämä on hintansa arvoinen, itse en voi oikein kuvitella tilannetta missä tämä olisi mahtava olut. Tai toki voin: jossain pitkällä bussimatkalla vaikka työreissulla, äkillisesti viileänä tarjoiltuna, mutta tuosa menisi kylmä Karjalakin heittäen. Jos nyt kaiken valittamisen keskeltä ette saaneet pointtia, on kyseessä ihan hyvä olut, kalliinpuoleinen, ei kuitenkaan pärjää tämän hetken suosikilleni.

— Kyyttö. Limaista, mutta maukasta.

Prismassa oli 6 kpl:tta Bishops Fingersiä (joo, tiedän, blogin nimi voisi olla Bishops Fingers and jotain). Hetken mietittyäni että ostaisinko kaikki, otin vain 4. Liha on heikko, joisin ne kuitenkin tässä joskus lähiaikoina. Hyvä olikin näin, sillä niinkuin kaikissa klassisissa tarinoissa, tässäkin onni tuhottiin, lensin liian lähellä aurinkoa ja niin edespäin. Nyt kahden viikon kokemuksella voin sanoa, että 4 Bishopsia on liikaa, maha ei kestä. 6 olisi ollut painajainen todennäköisesti. Mikäli kyseinen olut säilyy valikoimassa, täytyy ostaa 1-2 vain. Sinänsä sääli, sillä tuohon verrattuna muut ovat melkoisen huonoja, niinkun tuli jo turistua.

Hiukan ruokapuolta: Lapset eivät ole kotona, päätettiin sijoittaa parhaaseen sisäfileeseen mitä marketista lähti, onneksi sitä sai pikkuannoksena. 300 ja jotain grammaa kahdelle, joo, syön yleensä about puoli kiloa filettä, jos sitä on lauantaiateriaksi tarjolla, joten tämä oli kohtuu pieni ateria. Tarjosin vähän nuijaa pihveille, ei kauheen raa’asta tykätä, eikä pinnalta palaneesta, joten pistin paksut pihvit vielä puoliksi, tarjoilin vähän tämän jälkeen tosiaan nuijaa perään, hakkasin ”kirvespuolella” rasvaraidat poikki. Kylkeen röstiperunat ja Creme Bonjour valkosipuli. Suolaa pintaan, Bishops Finger lasiin ja tällä mentiin. Todella hyvää. Yksinkertaista, mutta hyvää. Paistoin muuten Teflonpannulla, vaikka valurautapannu löytyy… olen paistanut vertailupihvejä ja syöttänyt ihmiselle niitä, johtopäätöksenä se, että valurauta ei todellakaan ole ylivertainen. Täytyyhän niin sanoa, valurauta tai hiiliteräspannu, ei muulla tule hyvää pihviä, olut hiilihapottomana, puulämmitteinen sauna, mekaaninen rannekello, Harley Davidson, vinyylilevyt, kiinteävälitteinen fillari, hiiligrilliburgeri… joo, uskoo ken haluaa ja nauttikoon jos haluaa, itsekin liputan joitain tällaisia, tosin tietäen että turhamaisuuttani ja koska se on muotia tai juttu. Normaalilieden kanssa ei vaan jaksa tuota valurautaa, se on meinaan kohtuu pieni ja isompi painaa aivan saatanasti. Hiiliteräs taas taipuu, sopii toki kaasuliedelle (joka kunnnon kokilla pitäisi olla), mutta meikän keraaminen liesi pelkää painavaa valurautaa eikä suostu paistamaan taipuneella hiiliteräksellä, joten se haukuttu Teflon on valintani, muitankin löytyy ja satunnaisesti käytän. Suurin ero löytyy kuumuudessa, mitä en ihan tajua kuitenkaan. Mikä idea on kärtsätä, suorastaan polttaa pihvin pinta ja jättää se sisältä kylmäksi? Hyvä pihvi tehdään niin, sanoo taas se puusauna jne. matratyyppi ja voi olla oikeassa. Tosiaan itse en välitä, vertailuyleisö huomasi eron mutta ei pitänyt parempana testikerroilla (niin, tosiaan paistoin samaa lihaa kahdella pannulla ja pistin jokaisen lautaselle maistiaiset kummastakin).
Pitkähkö perustelu sille, miksi en näe metallisia pannuja vaivan arvoisena, jopa selittelyn makua kenties? Kyllä. Ihminen pääsee helpommalla, kun tunnustaa omat vikansa. Minua hiukan vaivaa tuo Teflon, joku sanoo joka kerta sisälläni että ”tuo on kun lämmittäisit maksalaatikkoa mikroaaltouunilla (kuulema myös yksi perisynneistä)”. Joku minussa haluaisi käyttää noita vaikeahoitoisia ja hankalia pannuja. Ehkä ostan pihagrilliä varten yhden hiiliteräksisen, siinä se voi taipua rauhassa. Onko sillä tehty ruoka oikeasti parempaa? Epäilen että ei, mutta jos se tuo sen plasebon tuohon, niin ehkä se on vaivan arvoista. Päätinhän ostaa Omegan Seamasterin, koska yhtä hyvät rannekellot eivät tuoneet tyydytystä, koska olivat halpoja. Se hinta ja sillä leveily olikin se juttu. Outoa. En olisi itsestäni uskonut.

Pihvit ja röstit. Päällä Creme Bonjouria. Hyvää.

Tämä päänsisäinen väittely (kirjoittaminen on ihme terapiaa, usein teen päätöksiä oksentamalla näitä jorinoitani kirjalliseen muotoon) sai minut ostamaan hiiliteräspannun. Luultavasti päätyy grilliin, ei jaksa taipuilevaa levyn kanssa ja luultavasti tuo taipuu, kun ohjeissakin sanotaan että ”hakkaa vasaralla suoraksi”.— Ostin keskihintaisen, ei sillä että ne kalliimmat (viidenkympin luokkaa) olisivat olleet jotenkin hinnakkaita, vaan olivat painavia. Siksi luultavasti eivät taivu. Ensimmäinen kokemus oli rasvapoltto ja pop cornilta haiseva kämppä. Kuinkas olikaan talven kovimmat pakkaset, mutta tuulettaa täytyi. Ei hyvin ala…

Rasvapoltettu kaksi kertaa… paistopinta näyttää… saastaiselta. Mutta tuollainen sen kuuluu ilmeisesti olla.

Hain pakkaspäivän kunniaksi kävellen pari Stadin panimon tuotetta American IPAn ja American Pale Alen. Paha noista sanoa kumpi on parempi, mutta kumpikin toimii aivan loistavasti. Ihan suosikkejani, eikä käy allekirjoittaneen mahaan niinkuin Bishops. Kumma juttu, mutta ikätovereillani on melkein kaikilla joku ongelma oluen kanssa, vedetään närästyslääkettä etukäteen tai sitten ollaan vaihdettu siideriiin, mikä on kohtuu nöyryyttävä valinta. IPA näyttää olevan talvenkin valinta ja kutistan annosta vielä pienemmäksi, sillä nautinto ei ole olla mahakipuisena. Luin Finnairin lehteä lentokoneessa ja joku äijä selitti, että vuoden 2018 juttu on hyvinvointi, mutta se ei tarkoita isoja hauiksia, vaan sitä että on hyvä olo. Aika hyvä idis, mielestäni pyrkimisen arvoinen tavoite. Jos tuon tulkitsee oikein, se sisältää terveyden ja nautinnon, kuntoilun ja hedonismin, kaiken oikeissa suhteissa. Kai? Meinaan kun funtsii, niin tämän tuntemattoman filosofin sanonta ”liika on liikaa” pitänee jossain määrin paikkansa, jos makunautinto on sinun juttusi, siitä saattaa seurata terveyshaittoja ja kärsimystä, toisaalta ylenmääräisestä urheilusta menee hajalle ja pahvinmakuisen eineksen pureskelu on normaali-ihmiselle kohtuu kova rangaistus.
Jos nyt yhtään oikein tajusin tämän moton, niin tämä on nyt minunkin vuoden 2018 motto. Terveys, nautinto, hyvä olo, hyvä ruoka.. listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta kaikkia voi lisätä, nii kauan kun se ei ole toisesta osa-alueesta pois. Ennen vanhaan vähän vuorottelin, söin esimerkiksi ulkomailla ihan sikana (join aika paljon joskus myös), sitten lähes paastosin kotona. Onko tuossa mitään järkeä? Silloin tuntui että on, tasainen elämä tuntui tylsältä.