Pint and burger: Friends & Brgrs + hanatuotteita

Kylmä, ei vain palelee, vaan ”nenä tippuu päästä kylmä”. No, minä olen lomalla, pakkohan sitä jotain on tehdä. Yksi Netlfix/PS4 päivä oli jo takana, joten eikun nokka kohti Helsinkiä. Siellä on aina lämmin. Eipä ollut, tuuli teki hitusen lämpimämmän sään (olisko ollut jotain -18?) todella purevaksi. Valitus sikseen, sillä sain burgeria ja pari pinttiäkin, mitäs sitä muuta?

Matka alkoi kuitenkin ongelmien merkeissä, pankkikorttini ei toiminut bussissa, ”soita pankkiin”, pääte kehoitti. Kuski rupesi nauramaan, kun ihan spontaanisti totesin ”en varmana soita”. Helsingissä—  alkuasukas, tai Espoossahan tuo asuu, mutta about paikallinen kuitenkin, ei tuntenut minua Rautatieasemalla, jonne olimme sopineet tapamisen. Pipoa ja kaulahuivia oli sen verran, että naamaa tuskin näkyi. Pidemmittä puheitta, kun olin esitellyt itseni, siirryimme Friends & Brgrsiin.

Olen käynyt siellä monta kertaa, pidän paikasta, etsimme jotain uutta mestaa täksi kerraksi, mutta ainoa, minkä nyt keskustasta löysin, oli Elmos Sport Bar ja lounaaksi oli kanaburgeri. Pitikin sattua, kanaahan en syö, mitä nyt melkein joka päivä, mutta siis burgerin välissä jos olen kerrankin menossa burgerilla herkuttelemaan. No, Friendsissä otin jotain uutta: Umamiburgerin. Tavoitteena siis uudenlaista makunautintoa, vähän kun kävisi uudessa paikassa, sellainen ”otin taas vakioburgerini ja oli taas hyvä” on vähän hassu linja näin kirjoittelun kannalta tai yleensäkin jos on olevinaan burgereita harrastavinaan. Olenko? Paha kysymys. Tavallaan, tavallaan en. Siis alunperinhän idis olis vaan syödä pelkkää burgeria joka päivä parilla matkalla, vähän ehkä läpälläkin, sitten siitä jäi pikkasen tuollainen harrastuksen maku, kun kerran lähdettiin Lontooseen Shake Shackin takia (toki muutenkin viihdyttiin, mutta tämä oli oikeasti matkan liipaiseva tekijä) ja hotlakin otettiin ihan nurkilta. Sanotaan nyt vaikka, että olen painottanut tiettyjen reissujen ruokapuolta burgeriin, siis sellaisten kohteiden, mistä tiedän löytyvän vähän parempaa. En ota esim. Englannissa pubissa burgeria, koska ne jotka olen syönyt olivat aika huonoja. En yleensä tilaa pizzeriassa tai nakkarilla burgeria, en käy useinkaan Mäccärissä ja vastaavissa. Onhan tuossa jotain snobismia ja harrastuneisuutta? Toisaalta olen laajentanut bloginkin aihetta vähän muuhunkin. Joskus burgerit jopa kyllästyttävät, en niitä ainakaan sen takia ala syömään, että saan jotain kirjoitettavaa.
No, takaisin Umamiburgeriin:

Umami tarkoittaa suomeksi mautonta. Ainakin tässä burgerissa.

Umami siis ei todellakaan ollut mikään ihmeellinen esitys. Vaisu, maut yhtä mössöä ja kun sen pitäisi olla japania ja tarkoittaa lihaisaa tai herkullista. Jep jep, ei onnistunut meikäläisen suuhun. Huonohan bursa ei ollut ja sain mitä tilasin, eli jotain muuta kun sen pekoniburgerin. Oma vika.
Miltä se nyt maistui? Aika mitäänsanomattomalta, söin mekaanisesti, kuin jotain maksalaatikkoa tai laitosruokaa. Haukkukaa hifistiksi, mutta kyllä ravintolaruoan pitäisi aiheuttaa jotain iloa ja useammalla suupalalla ”ompa hyvää” fiilistä. Se saattoi olla myös hillottu sipuli, tai mitä tuo kuvassakin roikkuva juttu on (se ei ole pekonia siis), joku kastike, sellainen vähän maitomainen ruskeakastike… ei hitto, pieni Googlaus tähän väliin:— Tuore briossisämpylä, 100 % tuore naudanlihapihvi, aitoa cheddarjuustoa, karamellisoitu sipuli, uunipaahdettu tomaatti, umami mayo. Ehkä kokki ei vaan osaa? Mukaan tullut Pete kehui kuitenkin omaa burgeriaan ihan saman makuiseksi kuin ennenkin. Hiton Umami, oliko tästä jotain juttua siinä ”Burgerimies” ohjelmassakin? siis San Fransiscossa söi jonkun tällaisen? Ei ainakaan ensituntumalla ole muuten tuo sarja ihan suurin suosikkini.— 
Olisin voinut lausua aterian jälkeen tuon Vallilassa Bitesistä ulos astuneen vantteran toimihenkilön sanoin ”olihan se hyvää, mutta se oli vain hampurilainen”. Tämä vähän vesittää tätä arvosteluhommaa, ei oikein viitsi tosiaan mitään kakkaa syödä sen takia, että saa väkisin vaihtelua. No ihan sama, lähinnä aikaa tappaakseni näitä kirjoittelen, kukaan minua minään arvostelijana pidä kuitenkaan, mottoni on tästä lähtien ”syön mitä huvittaa ja kirjoitan jos kirjoitan”. Ei tässä tosiaan mitään ammattiblogaajia tai -syöjiä olla. Harrastus on harrastus, harrastelija on ilmeisesti ammattilaisen vastakohta, vaikkakin tuntuu välillä olevan synonyymi tai sitä tunnutaan vaativan. Voi tätä nykyaikaa. Nuoruuteni Lahdessa riitti kun sanoi ”aioin ostaa jenkkiraudan”, niin tästä sai boostia egoonsa moneksi vuodeksi, riippumatta siitä hankkiko tuota autoa koskaan tai ei.— 
Umami siis sai minut jättämään väkinäisen vaihtelun, otan uuden burgerin jos huvittaa, menen uuteen mestaan jos kiinnostaa, listoja ei käydä syömään tai juomaan läpi. Vaihtelu jees, tuttu ja turvallinen myös.— 

Kelloja katsomaan näyteikkunoista seuraavaksi… hitto kun taas on iskenyt kellokuume. Petelläkin oli uusi kello. No niin on minullakin, tilasin meinaan Ebaysta uuden ”koeOmegan”, eli Planet Oceanin värityksellä Orient Mako XL:n.. ihan vain katsoakseni sopisiko tuo ranteeseen. Tätä James Bondin Spectressä käyttämää Omegaa olen kopioinut huolella, mutta se ei vaan istu meikän ranteeseen, eli tulee halvemmaksi erehtyä ”homagella”. En väitä että olisivat yhtä hienoja kun alkuperäiset. Nähtiin muuten uuden, vielä elokuvateattereihin odotettavan, Bondin kello… ei ollut livenä kauhean hieno, melko vaatimaton. Joku arvostanee tätä, mutta se ”Commander” nato oli mielestäni huonon näköinen siinä.

Rotterdamissa vetäisin Spitfiren hanasta ja myös hanasta Malmgårdin Columbus Pale Alen, joka hävisin Sylkytulelle mennen tullen. Onhan se jotenkin laiskaa mennä aina tuonne, mutta oikein jaksa vaivautua minnekään muualle, bussi lähtee niin vierestä, Katsoin ohimennen Ikkuna Pubia, jostain syystä halvinta kolmosta tuli aikanaan bussia odotellessa siellä juotua useinkin, olin tauolla ”olutharrastuksesta”. Tähän samat tilitykset, kuin burgerin kanssa, ihminenhän sitä vain ollaan ja varsinkin kun en edes viikottain, välillä en ehkä joka kuussakaan, käy burgerilla ja pintillä, niin tuollainen semiammattilaisen vertailu ”vedetään listat läpi” paikoissa, oluissa, burgereissa, ei sinänsä kiinnosta, en pysty kattamaan riittävästi kuitenkaan. Tämä onkin joku elämäntapablogi? Höh.
Spitfire toimi hyvin, Ale tuntui paremmalta kuin Pale Ale, tosin Malmgårdin versio oli heikko esitys. En tykkää monestakaan Malmgårdin tuotteesta, mutta joillain tutuilla tuntuu olevan lähes uskonnollinen suhtautuminen näihin. Emmer IPA on ihan jees, mutta Columbus tuntuu olevan enempi nettijuojien suosiossa. Ehkä en vain tajua hyvän päälle?

Vielä tuttu tyyppi sattui bussiin, juteltiin koko kotimatka. Kiva päivä. Bussiliput Hesaan saa halvimmillaan nähdäkseni nettitarjousta käyttämällä vähän päälle kymppiin, bussista ”vapaasti” ostaen kahteen kymppiin, siis menopaluun, joten tällainen minimatkailu tulee yhä vaan kiinnostavammaksi. Tuttavani oli maksanu 12.50€ , itse kärsin tämän 20€, kun en tiennyt paluuajankohtaa. Oli idiksenä lähteä Ruotsiin lomalla, tämä tuli halvemmaksi, käyn varmaan toisenkin kerran Hesassa, ehkä sushin parissa. Matkustelu muutenkin on ”tauolla”, ei vaan ole sitä paloa ja se raha mikä tuohon tuhrautuu, menee nyt muihin harrasteisiin, lähinnä sitä kelloa olen funtsinut. Sielu vetää pois Lahdesta kuitenkin, Helsinki ja Tampere esimerkkeinä ovat ihan ulkomaata Lahen jälkeen. Hyvä tuulettua välillä, nähdä iloisia ihmisiä, kävellä nopeasti ihmismassojen mukana, juoda kunnon kahvia, tuntea merituuli, niin hyvässä kuin pahassa, päästä pois tutuista ympyröistä.

Sylkytulta (näin hienon termin kun ”keksii”, niin onhan sitä käytettävä)