Pint and burger: Belhaven Robert Burns Brown Ale
Nyt on muotia (minulla, en tosiaankaan tiedä muodista mitään yleisesti) ostaa näitä kauhean näköisiä kaljapulloja, jotka maksavat ihan hirveästi. Tyylittömällä äijänpärställä varustettu Skottikura Robert Burns Brown Ale Belhavenilta päätyi tällä kertaa lasiin.
Minulla on hiukan ikävä suhtautuminen Skotlantiin. En ole ikinä siellä käynyt, mutta tulee mieleen Trainspotting. Toisaalta mukava amerikkalaisperhe, jonka kanssa jauhoin Twitterissä paljonkin, vaikeni äkkiä: he olivat löytäneet Skottiystäviä, me muut saimme jäädä. Tavallaan arvostan tätä jenkkien tapaa ottaa vaan se mikä heitä itseään kiinnostaa ihmisistäkin, itse otin niin paljon stressiä sosiaalisesta mediasta, että tuhosin kaikki tilini. Toistaiseksi. Luultavasti palailen joskus. Lähin kollegani lähtee melkein joka toinen viikko (lievä liioittelu) Skotlantiin ja jään paikkailemaan hänen duunejaan. Näistä seikoista ja siitä, että Skotit vastaan Britit taitaa olla ihan oikea vastakkaisasetelma ja pidän Englannista tosi paljon, on tullut hiukan Skotlantivastainen tai ainakin ei-Skotlantimyönteinen asenne. Ai niin, ilman sen kummempia politikointeja, mielestäni kansankuntien pitäisi yhdistyä, ei erota pienemmiksi valtioiksi. Tämäkin vielä.
Palataanpa aiheeseen. Olen itseasiassa vähentänyt noi puolella oluen juontia jo vähästä, syynä “parempi elämä”, joten minulla on varaa sijoittaa näihin tyyriisiinkin oluisiin. Yhden pullon kerta-annokset. Tavallaan ihan jees (usko jos haluat), kun voi keskittyä makuun ja aina joka olut saa sen ensimmäisen oluen aseman, joka on maistelussa itselleni varsin määräävä. Tämä tyhmännäköisten pullojen metsästys alkoi ihan vahingossa, en ole ostanut noita. Jotenkin vaan huonon näkönen pullo ja lähes vitosen hinta marketissa eivät ole parasta ostohimon nostatusta, joten hyllyyn ovat jääneet. As Good As Gold oli loistava olut ja mitäpä muutakaan odotin myös tältä Burnsilta.
Ruma pullo äijänkuvatuksella.
Ensikulaus: olin jo ennen tätä kiinnittänyt huomiota tummaan väriin, hyvään hajuun viedessäni tuoppia huulilleni, mutta maku oli pettymys. Jotain outoa mömmöä, liiallista tummuutta, sitä samaa skeibeä mitä huonoissa tummissa oluissa, jännittävää huonolla tavalla, jättää mattapinnan suuhun. Nuuhkittuna tarkemmin, haju olikin tosi tympeä. Katsahdus kuohuun, tervettähän tuo, huh, olisin meinaan voinut luulla kyseessä olevan piloilla olevan tuotteen. Skotit pettivät taas, tuo nuukurikansa on tehnyt kallista halpa-alea. Ehkä tämä haggigsen kyytipoikana menisi?
Sitten taas realismia: huomattavasti parempaa kuin mikä vaan suomalainen bulkkilager, ei tämä siis mitään myrkkyä ole. Hinta/laatusuhde vaan tökkii ja samalla rahalla saa tosi hyvääkin tavaraa.
Kirosin mielessäni tätä “yhden pullon taktiikkaa”, jos se on huono, se oli sitten siinä, mutta tuopin tyhjentyessä suu tottui ja Aleahan se vaan sitten oli, ei mitenkään erikoista, mutta jos vaikka Manchesterissa Simon sanoisi “same again” voisin heittää jotain “örm, tuota yeah” kuten suomalaisen kuuluu, yleensäkin vastaan yllättävään kysymykseen ulkomailla jollain ihme ininällä, Suomessa taas “täh?”.
Los Angelesissa asustelin yhdellä työmatkalla “food desertissä”, eli mestassa josta ei löytänyt tavallista ruokakauppaa tai asiallista ravintolaa (Subway oli aika lähellä), oli viinakauppoja ja sitten meksikolaisten kauppa, missä myytiin kokonaista sikaa raakana, mutta oli vaikea löytää terveellistä purtavaa, lisäksi ruoanlaittovälineenä kahvinkeitin rajoitti valikoiman nuudeleihin ja kylmään purkkispagettiin. Olin fiksuna ostanut noutopizzan downtownista ja kävin sitten hakemassa pari olutta viinakaupasta (luonnollisesti Olde Englishiä) kun paikallinen pariskunta huomasi minut ja nainen sanoi “Beer! Boy, you are getting wasted”, vastasin kohteliaasti seinää katsoen “yhhhjjyy”. Pariskunnan mies totesin “Beer and pizza, my favourite baseball snack”, johon taas heitin tunteella “iiihhmmm” kenkiäni tarkastellen. Eli ollaan maailmaa kierretty ja paikallisten kanssa heitetty hetulaa oluesta. Lieventävänä tekijänä mainitsen vielä, että oltiin 18th Street-jengin alueella ja en oikein tiennyt pitääkö täällä sanoa jotain tiettyä äkillisiin kyselyihin. Ainakaan ikinä ei kuulema saanut kertoa mistä on, jos joku kysyi. Mitähän sitten piti sanoa, “yyyhhhiiimm”?
Viimeinen kulaus: tähän ehti tottua ihan hyvin ja voisin juoda vaikka toisen. Näinhän se aina on, maut ja erot maistaa alussa hyvin ja sitten se on vaan “kaljaa”.
