Panimolaivaa Puolaan, olutta kotiin kannettuna ja toimarin partakarvoista. Olutkansa innostui aprillipiloista.

Kun koronaa pukkaa ulos joka tuutista välillä tekee huumori hyvää. Aprillipäivänä oluen ystävät ja panimot innostuivat uutisoimaan enemmän ja vähemmän uskottavia tuotteita ja tempauksia.

Kuvassa mies ja olutlaseja

Konsernin johtaja Kari-Jukka ”Kärsä” Koivistoinen panimolaivassa

Olutposti sai aamulla yksityisviestin. Kotka Steam Brewery siirtää panimolaitteensa laivaan. Kotkan höyrypanimolla on huhkittu viimeiset kaksi viikkoa kiireellä ja ensimmäiset keitot laivalla on tarkoitus suorittaa ensiviikolla. Panimolaiva ajetaan kerran viikossa Puolaan, josta voimme lähettää sitten kuljetusyhtiön kautta tuotteet Suomeen. Suomessa on alkoholin etämyynti kielletty, mutta ulkomailta se on mahdollista. Kotkan höyrypanimolla on laituri paikka jo valmiiksi ja Puolan puolella on tehty sopimus laivan tuomisesta kerran viikossa Klaipedan satamaan. Kunhan tilanne koronan osalta saadaan joskus paremmaksi, on mahdollista, että laivaa siirretään myös muihin ulkomaisiin satamakaupunkeihin. Viro olisi yksi hyvä vaihtoehto, josta suomalaiset ovat jo valmiiksi tottuneet hakemaan olutkuormia. Ravintola- ja tapahtumamyynti on täysin loppunut kaikilta suomalaisilta panimoilta. Etämyynnin tärkeys korostuu juuri nyt ja päätettiin toimia nopeasti. Kotkan höyrypanimolla toivotaan kuitenkin, että tämä absurdi tilanne korjattaisiin Suomen lainsäädännössä mahdollisimman nopeasti. Näin tulevaisuudessa laivalla voitaisiin ajella kesäisin vaikka pitkin Suomen rannikkoa aina kulloinkin siellä missä järjestetään esimerkiksi olutfestivaaleja. Laivan nimeksi tuli S/S Höyry-Heiskanen II.

Ja tässä alla muutama lisäesimerkki.

 

Mies juo olutta

Fat Lizard teki teki Turkis Hairlains nimistä olutta toimarin partakarvoista.

Kuvassa olutta ja lasi vettä

Porilainen Rockin Bear Brewers tuotti täysin kirkkaan imperial stoutin

Karhu olut tölkki

Karhu taas lanseerasi maailman ensimmäisen oluen karhuille

Aprillipila olutliitolat

Olutliitto taas elää tässä ajassa ja jakaa liiton toiminnan kahteen eri liittoon.

Kuvassa laatikko olutta

Tornion Panimo taas  aloitti alkoholijuomien kotiinkuljetukset 

 

Maku Brewing aloittaa yhteistyön Virgin Galacticin kanssa!

Saksassa onnistuttiin erottamaan hiiva pois oluesta – Suomi mukaan hankkeeseen

Ja Olutposti sai tieteellistä faktaa Saksasta saakka.