Oluttyyli: Tripel
Belgialaisten trappistipanimoiden kohdalla on pitkään puhuttu oluista sen mukaan miten paljon aineksia niissä käytetään ja miten vahvaa vastaavasti valmistunut olut on.
Enkel, dubbel, tripel ja quadrupel -tyylien nimet tarkoittavat yksin-, kaksin-, kolmin- ja nelinkertaista. Näistä enkel on yleensä luostarin oma pöytäolut, siinä missä muista on syntynyt selvemmin omat oluttyylinsä.
Kun ottaa huomioon, että sekä dubbelit että luostarien vahvimmat oluet ovat hyvin tummia, onkin varsin kummallista kuinka niiden välissä oleva tripel on päinvastoin erittäin vaalea. Aikoinaan “tripel” tai “trippel” on voinut tarkoittaa hieman laajemminkin erilaisia oluita. Tummia, vaaleita, jne. Nykyinen tripel perustuukin vahvasti sen kuuluisimpaan edustajaan: Westmalle Tripeliin.
Vaikka Westmalle ei ollut ensimmäinen saati ainoa tripelin valmistaja, sen oluesta tuli käytännössä synonyymi tyylille. Vuonna 1934 luostari oli saanut valmiiksi uuden panimonsa ja keitti sen kunniaksi uuden vaalean ja vahvan oluen. Olut ei ollut kertalaakista hitti, eikä se ollut edes nimeltään tripel. Nimen se sai vasta parikymmentä vuotta myöhemmin 1956, jonka jälkeen se myös nousi suureen maineeseen. Monet muut panimot jäljittelivät olutta myöhemmin ja käyttivät samaa nimeä. Näin syntyi nykymallin tripel. Westmallen tripel onkin yksi “vahvojen belgien” nousun uranuurtajista.
Hyvin vaaleana tripel erottuu monista muista, pääasiassa tummista, trappistioluista. Se on myös hyvin vahvaa, usein yli 9-prosenttista, mutta silti petollisen kepeää juotavaa. Belgihiivojen mausteiset ja hedelmäiset puolet tulevat kauniin raikkaasti esiin ilman tummempien maltaiden ronskeja otteita. Tripelin maussa voi olla samoja piirteitä kuin saisonissa, mutta olemus on “puhtaampi” ja olut toki paljon vahvempi. Joskus tripeleitä myös maustetaan hillitysti, useimmiten korianterilla, witbierin tyyliin.
Kaada tripel varovasti. Siinä on voimakas hiilihappoisuus sekä yleensä vehnää, jonka ansiosta tripel muodostaa usein valtavan ja erittäin kestävän vaahdon.
Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 4/2021.
Teksti: Jouni Koskinen
Kuvat. Jouni Koskinen, Westmalle
Lue myös: Jouni Koskisen esittelyssä oluttyyli bock – Olutposti
