Olutta puhtaalla omatunnolla

Omena, peruna ja olut. Nämä ovat kolme ympäristöystävällisintä ruokaa Suomen Luonnonsuojeluliiton mukaan. Tieto on vuodelta 2008, ja sen jälkeen oluen pakkaus-, kuljetus- ja valmistusmenetelmiä on kehitetty entistäkin hellempään suuntaan ympäristön kannalta.

Ekologisuudesta on alettu myös puhua kovempaan ääneen, ja ympäristönäkökulma näkyy panimoalallakin markkinoinnissa entistä vahvemmin. Esimerkiksi suunnitteilla oleva savonlinnalainen Everyman’s Right Brewery rakentaa brändinsä pitkälti ympäristötietoisuuden ympärille julistaessaan tavoitteekseen olla maailman ensimmäinen hiilineutraali craft-panimo, joka tähtää hiilinegatiivisuuteen oluen tuotannossa. Tähän se pyrkii luomalla panimolle oman pienen ekosysteeminsä – aurinkopaneeleineen ja biokaasulaitoksineen – joka ei kuluta sen enempää energiaa kuin se pystyy tuottamaan. Yrityksessä ajatellaan, että kun isoissa panimoissa keskitytään hiilijalanjäljen pienentämiseen usein lähinnä kuljetuksen ja pakkausten osalta, pienissä panimoissa hiilineutraalius voidaan viedä pidemmälle myös oluen panemisen suhteen.
On kuitenkin hyvä muistaa, että isot panimot ovat ottaneet jo vuosien ajan isoja loikkia vihreämmän tuotannon suuntaan. Esimerkiksi Sinebrychoffilla käytettiin 1950-luvulla peräti 30 litraa vettä yhden olutlitran tuottamiseen. Nyt vettä tarvitaan vain 2,3 litraa yhtä olutlitraa kohden. Luku sisältää kaiken veden, jota yhtiö käyttää juomanvalmistuksessa ja muualla Keravan tuotantolaitoksella sekä toimistoissa. Keväällä yhtiö tiedotti liittyneensä kansalliseen vesivastuusitoumukseen ensimmäisenä panimona ja sitoutuvansa sen myötä vähentämään vedenkulutusta entisestään ja kartoittamaan vesiriskit oluen valmistuksen arvoketjussa.
Sinebrychoffin viestintäpäällikkö Timo Mikkolan mukaan isojen panimoiden on todennäköisesti jopa helpompi tuottaa olutta energiapihimmin kuin pienten panimoiden, sillä kun määrät ovat suuremmat, on tuotanto tehokkaampaa. Yhtiön tuorein kestävän kehityksen raportti kertoo, että sen tuottamien juomien hiilidioksidipäästöistä pääosa muodostuu muualla kuin panimossa: valmistuksen osuus on vain 7 %. Viimeistään vuoteen 2030 mennessä Sinebrychoffin panimo on sitoutunut olemaan täysin hiilivapaa.
Joka tapauksessa, oluen kohdalla ei kuitenkaan yleensä tarvitse epäillä viherpesua ympäristöasioita painottavaan markkinointiin törmätessään, sillä oluen hyveiden lista on pitkä.

Aitoa lähijuomaa
Lähdetään vaikkapa siitä, että olut on ikioma lähijuomamme. Yleensä vain ripaus oluen raaka-aineista, humala, tulee pääasiassa ulkomailta. Lisäksi kotimaiset raaka-aineet pyritään usein tuottamaan niin lähellä panimoa, kuin mahdollista. Hyvä esimerkki tästä on kymenlaaksolainen Takatalo & Tompuri Brewery, jonka mallasohra, kaura ja vesi tulevat panimon ”isäntien”, Mikko Suur-Uskin ja Juha Kokkalan, omilta maatiloilta. Myös Malmgårdin panimolla osa oluenpanoon käytettävästä viljasta – hyvinä satovuosina jopa kolmannes – saadaan kartanon omilta pelloilta, joilla viljellään muun muassa spelttiä ja emmervehnää.
Isotkin panimot tuntuvat pyrkivän lähialueen maatilojen suosimiseen ja Sinebrychoffilta kerrotaan, että suurin osa panimon käyttämästä ohramaltaasta tulee lähialueen maatiloilta. Yhtiö vieläpä varmistaa ympäristöystävällisen ohranviljelyn auditoimalla sopimusviljelijänsä ja heidän toimintatapansa yhteistyössä Baltic Sea Actionin Groupin Elävä Itämeri -säätiön kanssa.
Myös raaka-aineiden kierrätys on osa nykyaikaisten panimoiden arkea, eikä juuri mitään ei mene hukkaan. Oluen tuotannon sivutuotteena syntyvä mäski toimitetaan yleensä karjanrehuksi ellei sitten biojalostamoihin, tai pienempinä määrinä vaikkapa leipomoon, hevostiloille tai jopa kalansyötiksi, kuten Jyväskylässä Panimo Hiisillä. Tuotantoprosessissa käytetty hiivakin päätyy jäteastioiden sijaan usein kierrätykseen. Sinebrychoffilta kerrotaan, että he toimittavat hiivan kotieläinten suolistoterveyttä edistävän Progut-hiivavalmisteen raaka-aineeksi.
Eikä kierrätys jää pelkästään oluen raaka-aineisiin. Myös hiilidioksidi ja panimoprosessista sekä jätevedestä syntyvä lämpö on edistyksellisimmissä panimoissa tapana kerätä uusiokäyttöön. Sinebrychoffilla lämmönkeruun avulla talteen otettu lämpö lämmittää yhtiön toimistot, ja oluen käymisprosessista syntyvä hiilidioksidi hyödynnetään juomien kupliksi.
Hiisin Tatu Hiitola kertoo, että pienemmissäkin panimoissa kyetään hyödyntämään hukkalämpöä ottamalla kuuma lauhdevesi talteen ja käyttämällä sitä seuraavan oluterän mäskäysvetenä tai vähintään lämpimänä pesuvetenä.
Oluen valmistaminen on siis parhaimmillaan hyvinkin energiapihiä. Mutta sitten päästäänkin siihen, miten olut saadaan kuluttajille.

Tehokkaampaa pakkausta
Pakkaukset muodostavat ison osan panimoiden hiilijalanjäljistä, esimerkiksi Sinebrychoffilla 39 %. Onneksi Suomessa on yksi maailman parhaista juomapakkausten kierrätysjärjestelmistä. Lasipullojen palautusaste on meillä 87 %. Pantillisten tölkkien palautusaste on peräti 94 %. (Palpa 2017).
Pakkausten hiilijalanjälkeä, joka koostuu sekä pakkausten tuotannosta että hävittämisestä, pyritään keventämään esimerkiksi vähentämällä pakkauksissa käytettävää muovia ja siirtymällä tölkkeihin.
Sinebrychoff lupaa uudistaa kuluvan vuoden aikana monipakkaustensa rakenteen vähentääkseen aaltopahvin käyttöä sekä keventää alumiinitölkkejään. Vastikään yhtiö otti käyttöön oluen säilyvyyttä merkittävästi parantavan DraughtMaster-tynnyrin, joka on kierrätettävä PET-muoviastia. Sen on elinkaaritutkimuksessa todettu olevan yhtä ekologinen, tai jopa hieman ekologisempi, kuin metalliastia.
Myös monet pienemmät panimot ovat investoineet viime vuosina omaan tölkkilinjastoon, osittain varmasti ympäristösyistä, osin yleistä trendiä seuraten. Enää nimittäin harva oluthifistelijäkään vaatii pullo-olutta huomattuaan, että oluen säilyvyys on tölkeissä jopa parempi, ja onhan tölkkien kuljetus näppärämpää kuluttajallekin. Esteetikot ovat sitten erikseen, ja toki kysymys on makuasioistakin. Pikkupanimoilla tölkityksen yleistymistä on ihan hiljattain helpottanut myös kierrätyskelpoisen tölkkietikettimateriaalin markkinoille tulo.
Mutta tietysti se kaikista tiedostavin olutharrastaja hankkiutuu (pyöräillen tai kävellen) suoraan lähteelle, eli hanojen ääreen panimoille tai olutravintoloihin, ja välttää siten tölkki vs. pullo -pohdinnan kokonaan. Paikallista juomaa nautiskellessa tietää myös sen, ettei ympäristö ole kuormittunut kuljetuksen takia. Juomien kuljetus aiheuttaa merkittävän osan juomateollisuuden ilmastopäästöistä ja monet Alkon valikoimista löytyvät juomat matkaavat konteissa jopa kuukausien ajan kymmeniä tuhansia kilometrejä, ennen kuin päätyvät nautiskelijan lasiin täällä Pohjolan perukoilla.

200 miljardilla litralla on merkitystä
On aika yleistä pohtia, mitä vaikutuksia eri alkoholijuomilla on ihmisen terveydelle. Että kumpaa nyt sitten kannattaa juoda, jos haluaa pysyä terveenä: viiniä vai olutta? Harvemmin sen sijaan pohditaan, mitä vaikutuksia eri juomien tuotannolla on planeettamme terveydelle. Tutkimuksiakin aihepiiristä on tehty vain vähän, mutta kymmenisen vuotta sitten Surreyn yliopiston alaisessa Food Climate Research Networkissa Iso-Britanniassa tehtiin selvitys (”The alcohol we drink and its contribution to the UK’s greenhouse gas emissions”), jonka mukaan oluen osuus alkoholituotannon ilmastopäästöistä Iso-Britanniassa on noin 62 %, kun sen osuus juomien kulutuksesta on 80,5 %. Viinin osuus ilmastopäästöistä on 27 %, mutta sen kulutuskin jää 16 %:iin. Väkevien viinojen luvut ovat päästöjen suhteen 6,7 % ja kulutuksen 3,5 %. Selvityksen johtopäätöksessä kuitenkin todettiin, että erot ovat lopulta todellisuudessa melko olemattomia, ja alkoholin elinkaarta ajatellen merkitykselliseksi nousevat pakkaustyypit, kuljetus ja se, missä juomia kulutetaan eli muun muassa ravintoloiden oma energiankäyttö.
Everyman’s Right Breweryn Antti Suikkari muistuttaa, että olut on volyymituote, jota tuotetaan noin 200 miljardia litraa vuodessa globaalisti – ja edelleen noin 95 % tuosta määrästä tulee makropanimoilta. Vaikka yksi olut ei merkitse käytännössä mitään ympäristön kannalta, sadat miljardit litrat merkitsevät. Hän perääkin entistä suurempaa vastuuta ennen kaikkea panimoalan jäteiltä.

Suunta on oikea
Mitä tulee suomalaisiin panimoihin kokonaisuutena, Panimoliiton vuonna 2014 julkaiseman tiedotteen mukaan suomalaispanimoiden hiilijalanjälki laski neljällä prosentilla vuosien 2001-2012 välillä. Greenpeacen pari vuotta sitten tekemän seitsemän panimon ympäristö- ja energiavertailussa suomalaispanimoista enemmistö käyttää jo uusiutuvaa energiaa. Panimoala tuntuu siis ottavan varsin tosissaan ilmastotavoitteet ja suunta on oikea.
Toivottavasti nekin panimot, jotka eivät asiassa ole vielä kunnostautuneet, taipuvat pian elintärkeän megatrendin paineisiin ja tekevät tarvittavat uudistukset, jotta tiedostavakin kuluttaja voi nauttia oluensa hyvällä omallatunnolla.

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 3/2018.

Teksti: Maria Markus

Kuva: Sinebrychoff