Olutta olutta: Beavertown Extravaganza, Lontoo, 7.9.2018
Liput myyntiin vuotta ennen oluttapahtumaa oli lopulta yhtä typerä idea kuin miltä se kuulosti – sinä aikana järjestäjä Beavertown ehdittiin myydä Heinekenille, minkä seurauksena mainostetut jenkkilän ja Iso-Britannian nimekkäimmät tekijät pääasiassa jättivät tulematta. No, alkuperäisestä hinnasta sai 20 puntaa takaisin, majoitukset ja lennot oli jo ostettu, täällä ollaan. Panimoja löytyi tuuraamaankin, mutta eihän mistään löydy Trilliumeja, Cascadeja ja Other Halfeja hypepanimoiksi. Pääasiassa korvaavat panimot ovat brittejä, osa todella uusia yrittäjiäkin.
Ovet Printworksin teollisuushalleihin aukesivat jopa kaksi tuntia ennen varsinaista aloitusta, mutta tuntia ennen h-hetkeä ei mitään yleisöryntäystä havaittavissa Canada Waterin metroasemalta kävellessä. Tapahtuma-alueella oli kuitenkin suuri määrä ennakkoon hyvänkuuloisia ruokakojuja, joissa lounas hoituikin kätevästi. Otin taiwanilaista possunkyljystä ja jälkiruoaksi suklaa-vaahtokarkkidonitsin, molemmat erinomaisia.
Perjantaina minuuttia ennen kuin ovet aukesi varsinaisiin juomahalleihin, ei paikalla ollut vieläkään mitään älytöntä ruuhkaa. Minäkin ajattelin ottaa festarin asenteella katsotaan mitä tulee. Olutharrastajien tehokaksikko Janne ja Matias olivat ehtineet varata ensimmäisestä hallista pöydän, joka lopulta pidettiin koko tapahtuman ajan, vaikka koko ajan suurissa halleissa oli sen verran väljää, että pöytiä olisi riittänyt.
Vain muutaman panimon pisteelle joutui nyt jonottamaan: Omnipollo taas pahimpana, mutta heti sen jälkeen uusiseelantilainen Garage Project, jonka kahteen eriväriseenkerrokseen rakennettu yuzu-olut veti porukkaa. Koko illan jonoa välteltyäni sain kuitenkin loppuillasta itseäni kiinnostaneen DFA-chilioluen jämät parin minuutin odotuksella, eli helpotti se lopulta. Kaikki muut panimot hoitui periaatteessa ilman jonotusta, mutta kuuden tunnin festareilla monella pisteellä hanat vaihtuivat, eikä ennakkotietoihin tai sovellukseen pystynyt luottamaan. Esimerkiksi hanaan keskenkaiken vaihdettu Mikkellerin Spontanhexadrupelraspberry katosi alle puolessa tunnissa. Muutenkin tiettyjen oluiden osalta olisi täytynyt olla todella nopea ja hyvin perillä asioista.
Suomalaisdelegaatio oli iso, lopulta samassa pöydässä oli kahdeksankin suomalaista, ja Untappd-tikkauksista bongasin vielä enemmän. Kuusituntinen vierähti lopulta nopeasti: joskus ennen seitsemää aikaa tuntui olevan jäljellä vaikka kuinka, ja hups, kello on kohta kymmenen. Oluista parhaiten mieleen jäi stout-osasto, jota join säästeliäästi. Lost Abbeyn Serpent’s Stoutin bourbonversio ja Sierra Nevadan nimihirviö Trip in the Woods: Bourbon Barrel-aged Chocolate Chipotle Stout olivat molemmat herkullisia. DDH-NE-IPADIPA -osastoa ei ollut ennakko-odotusten vastaisesti liikaa, eikä niihin ehtinyt kyllästymään. Alefarmin tulkinta asiasta, Opulant, taisi maistua minulle parhaiten. Sour-osastolla oli muutama kohokohta: Alvinnen Cuvée Freddy ja Firestone Walkerin Undercurrants -mustaherukkasour, jossa kerrankin oli mustaherukat kurissa.
Musiikki soi ensimmäisessä hallissakin vähän turhan isolla, mutta toisissa halleissa vielä kovemmalla. Perimmäisessä, pienimmässä hallissa oli myös DJ soittamassa, ja kuulemma varsinaisten oluthallien ulkopuolella joku bändikin esiintyi. Kiertävä saksalaisvaikutteinen torvisoittokunta toi Oktoberfest-tunnelmaa onneksi vain hetkeksi. Paremmat musiikit kuin yleensä festareilla, mutta ei sitä silti kaipaa häiritsemään oluenjuontia. Väljyys ja kiireettömyys teki tästä ihan hyvän festarin, hypepanimoiden puuttuminen antoi tilaa uusille tulijoille – esimerkiksi minulle täysin tuntematon skottipanimo Vault City Edinburghista taisi nousta monen tietoisuuteen mansikkasourillaan. Osa suomalaisporukasta oli ottanut rahat takaisin toisesta päivästä, minustakin yksi päivä tätä riitti mainiosti.
