Olutreissu Helsingistä Mathildedaliin

Parin viikon olutreissu moottoriveneellä Helsingistä Mathildedaliin ja takaisin tarjosi paljon oluita, mutta vähän erikoisuuksia.

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 2/2022.

Olutreissu Helsinki – Sommaröstrand – Hanko – Mathildedal – Bromarv – Tammisaari – Helsinki

Huonoille valikoimille on hyvä syy – Suomen lyhyt kesä. Veneily on ihanaa, varsinkin silloin kun ilmat suosivat, ei tuule liikaa ja mukana on mukava porukka. Päätimme
Milla-vaimon kanssa viime kesänä suunnata kesäreissumme Helsingistä länteen. Olin kuullut, että Mathildedal on mukava ja kaunis paikka Salon lähettyvillä, joten siitä tulisi venereissumme kääntöpiste, ellei muuta keksitä matkan varrella.

Satamien olutvalikoima pitää tarkastaa yleensä ensimmäisenä sen jälkeen kun vene on saatu kiinni laituriin. Niin tälläkin kertaa. Ajatus oli tsekata satamien parhaat oluet, joita laitureiden lähettyviltä saa. Starttasimme Helsingistä ja ajoimme mukavassa kelissä kohti Hankoa. Noin neljän tunnin ajon jälkeen päätimme jäädä yöpymään Sommaröstrandiin, joka on tullut tutuksi hyvästä vierasvenesatamasta ja isosta terassista. 5knivar -ravintola tarjoaa perinteiset oluet ja siiderit sekä lonkeron Hartwallin hanoista, mutta kaapista löytyy myös Kimito Brewingin tuotteita.
Kun Helsingistä lähtee länteen, olutvalikoimiin tulee paikallista väriä, Kimito Brewingia ja ahvenanmaalaista Stallhagenia. Muuten satamissa mennään pitkälti
Hartwallilla.

SOMMARÖSTRANDISTA HANKOON

Hangon Itämerenportissa oli tilaa, koska vilkkainsesonki ei ennen juhannusta ollut ehtinyt vielä alkaa. Satamassa mainostetaan Mersuja ja samppanjaa, kohderyhmänä ovat selvästi ne huvijahtien omistajat, joiden viisikymmentäjalkaisia paatteja laitureissa oli jo jonkin verran. Olutpuoli satamaravintolassa oli kuitenkin heikko, sielläkin keskitytään enemmän samppanjaan ja Aperol Spritzeihin, sillä ne tuntuvat myyvän. No, Hangostahan saa sellaista olutta kuin haluaa, kunhan siirtyy Itämerenportista mantereelle. Lähistöltä löytyy ravintoloita, baareja ja Alko. Alkosta tuli täydennettyä varastoja Maku IPAlla. Pakko oli jälleen käydä myös tsekkaamassa Hangon Satamakadun varren ravintoloiden menut. Päädyimme jälleen tänä vuonna pizzaan.

HANGOSTA MATHILDEDALIIN

Hangosta kun suuntaa veneellä kohti pohjoiseen kohti Saloa, päätyy Mathildedaliin. Kesäisin kavereiden Facebookpäivitykset näyttävät keskittyvän juuri tänne. Söpöjä
alpakoita käyskentelee Matildankartanon pelloilla ja koko alue on idyllisyyden perikuva. Kesä on ollut mitä parhain ja lämpötilat ovat olleet koko reissun ajan helteen puolella. Parkkeerasimme veneemme Mathildan Marinan laituriin ja ostimme aisapaikan Venholle peräti viideksi yöksi juhannuksen yli. Mathildan
Marinassa on oiva ravintola, jossa söin elämäni parhaat ahvenfileet, mutta jälleen ihmettelen olutvalikoimaa. Olemme noin kilometrin päässä Mathildedalin Kyläpanimosta, mutta panimon tuotteita ei ole tarjolla. Sen sijaa Kimito Brewing
on jälleen hyvin esillä, sillä voihan sitäkin luonnehtia paikalliseksi panimoksi,
linnuntietä panimolle naapurisaareen on matkaa kymmenisen kilometriä. Väistämättä tulee miettineeksi, onko Mathildan Marinalla ja Mathildedalin Kyläpanimolla keskinäistä kränää, vai miksi kylän olutta ei rannasta saa. Sataman upealta ruukkialueelta löytyy myös Ruukin Krouvi, josta saa konstailematonta ruokaa ravintolan omien oluiden kyytipoikana. Ruukin Krouvin oluet ovat Kimito Brewingin käsialaa. Jäin tuumailemaan, että onko kyse vain uudelleenetiketöidyistä tuotteista, joita saa toisella nimellä muualta, Kimiton oluita kun tällä reissulla on tullut nähtyä
vaikka minkälaisia.

Kivenheiton päässä rannasta sijaitsee Mathildedalin Kyläpanimo, ja täältä sen oluita saa todella tuoreena. Panimon pihapiirin Kyläravintola Terho on tutustumisen
arvoinen paikka. Kotimaisia pienpanimo-oluita ja -siidereitä löytyy kiva kattaus eikä pizzoissakaan ole mitään moitteen sijaa. Halutessaan oluet voi käydä hakemassa veneelle suoraan panimon myymälästä. Juhannus on parin päivän päästä ja viereisille parkkipaikoille ja pelloille nousee pop-up-baareja ja pieniä ruokapaikkoja. Aikaa vierähtää, kun jokaisen paikan juomavalikoima pitää käydä tarkastamassa.
Matildankartano on luku sinänsä: 1852 rakennettu upea kartano, joka kätkee sisäänsä leipomon ja leipomoravintolan. Juomista ja ruuasta voi nauttia hienossa puutarhassa. Myymälästä löytyy yllättävän laaja siiderivalikoima. Kannattaa siis lähteä merta edemmäs kalaan, jos haluaa tutustua isompiin olut- ja siiderivalikoimiin.

MATHILDEDALISTA BROMARVIIN

Juhannuksen jälkeen suuntasimme Venhon takaisin etelää kohti. Bromarviin ei vahingossa eksy, sillä se on sellaisten mutkien takana, että sinne mennään tarkoituksella. Laiturilta pääsee suoraan pieneen rantabistroon, jossa esillä on jälleen Hartwallin hanat, eikä muitakaan tutustumisen arvoisia oluita ollut näköpiirissä. Pienessä Bromarvin kylässä on parinsadan metrin päässä satamasta kyläkauppa M-Skafferi Ett, joka ulospäin henkii aitoa 70- luvun maaseutuidylliä, mutta sisältä löytyy ällistyttävä pienpanimo-olutvalikoima. Tämä todellakin yllätti. Ei muuta kuin oluet kassan kautta kantoon ja grillaamaan. Rannalta löytyi grillauspaikka, jossa makkara ja olut maistui.

BROMARVISTA TAMMISAAREEN

Tammisaari on kai nykyään osa Raaseporia, jos olen oikein käsittänyt, mutta siihen nimeen on ollut vaikea totuttautua. Itse puhun edelleenkin Tammisaaresta ja Tammisaaren satamasta, joka on kesäisin melkoinen menomesta. Heti laitureiden kupeesta löytyy Niska, joka tarjoaa ahvenanmaalaisia peltileipiä, eli käytännössä pizzoja. Juomapuolella on Hartwallin lisäksi nyt myös Stallhagenia ja Mathildedalia. Naapuriin avattiin samana päivänä Bar & Terrace Stallet, joka piti käydä
tyyppaamassa heti kättelyssä. Tarjoilupuoli oli avajaispäivänä vielä vähän hakusessa, joten valikoimista ei osaa vielä sanoa mitään. Mutta lonkeroa ja Jallua ainakin oli.
Lähialueella on monia muitakin ravintoloita ja baareja, joten aivan rantaan ei ole tarvis jäädä oluelle.

Tammisaaren jälkeen oli aika palata kotiin. Venekin kesti vikuroimatta, toisin kuin vuotta aikaisemmin, jolloin moottorista hajosi magneettikytkin jossain Porvoon ja
Kotkan välillä. Halvaksi ei tämäkään reissu tullut, sillä satamien rantabaarien hinnat ovat aivan eri luokkaa kuin sisämaassa olevien. Mutta sen ymmärtää kyllä, kun tuumailee hetken.

Aloin tajuta, miksi veneilijöille ei tarjota laajempaa kattausta erikoisempia oluita, vaan tiskeillä on yleensä se Hartwallin hanasarja ja kaapissa on vain pari paikallista lageria. Suomessa veneilykausi on armottoman lyhyt, toukokuusta syys-lokakuuhun.
Tuona aikana ravintolan- tai satamanpitäjän pitää tienata koko vuoden tulot, sillä talvisin paikat ovat kiinni ja meri jäässä. Kannattaako kapakoitsijan tilata paljoa erikoisuuksia, jos asiakaskunnasta vain pieni osa haluaa todellisia erikois-crafteja? Eikä keskikesällä varmaan monikaan halua aurinkoisella terassilla nauttia yli kymmenenprosenttisia imperiaaleja. Suurimmalle osalle Hartwallin hanat ovat hyvinkin riittävä vaihtoehto, samalla kun baarinpitäjälle jää niistä oletettavasti parhaat katteet. Parempi on siis myydä bulkkia tuhansia litroja kuin pieni määrä pienpanimotuotteita, joista käteen jää vähemmän rahaa. Itse kannan vastakin mielelläni rahani satamien baareihin. Niillä rahoilla taataan se, että satamia ylipäätään on tulevaisuudessa meille veneilijöille.

Sanat ja kuvat Tomi Peurankoski