Olvi kevät 2026 Desktop
Juomaposti Arctic IPA Olutposti paraatibanneri

Juomapostin kootut vappuvitsit!

Vappu ei ole vakava juhla eikä olut ikävän ihmisen juoma. Juomaposti kokosi vapun kunniaksi muutaman  vitsin, joilla voi hauskuuttaa kavereita!

Piirroshahmoja vappuna olutpullot kädessä

Pentikäinen panimolla

Pentikäinen oli ollut muutaman vuoden panimolla töissä. Eräänä päivänä hän putosi panimohuoneen ylikulkuväylältä sammioon ja kuoli.
Panimomestari ajatteli että on hänen vastuullaan käydä kertomassa leskelle suru-uutinen. Hän kolkutti ovelle ja lesken saapuessa kertoi että Pentikäinen oli menehtynyt pudottuaan isoon olutsammioon.
Nainen alkoi itkemään, mutta sai nyyhkytysten lomasta kysyttyä: ”Miesparkani, ehtikö hän kärsiä ennen hukkumistaan?”
Panimomestari vastasi: ”En usko. Hän nousi sieltä kolme kertaa ylös käydäkseen kusella.”

Kesämökkeilijä

Kesämökkeilijä soittaa kauppaan:
– Turunmaan osuuskauppa.
– Päivää, jos tilaan teiltä korillisen olutta kotiinkuljetuksella nyt, niin milloin se on Kustavissa?
– Pari tuntia juomisen jälkeen.

Alko

Mies soitti Alkon myymäläpäällikölle vappuaattona ja kysyi:- Koska Alko on taas auki? – Vapun jälkeen ensimmäisenä arkipäivänä, myymäläpäällikkö vastasi. Parin tunnin päästä sama mies, tosin hieman hupppelissa, soitti ja kysyi taas saman kysymyksen ja sai myymäläpäälliköltä saman vastauksen:- Myymälä aukeaa vapun jälkeen ensimmäisenä arkipäivänä.

Jälleen kului pari tuntia ja sama mies soitti taas jo selvästi humaltuneena. Kun mies sitten neljännen kerran soitti ja oli jo niin kännissä, että tuskin puheesta sai selvää ja kysyi, koska Alko aukeaa, myymäläpäällikkö hermostui. – Hyvä herra, Alko aukeaa heti ensimmäisenä arkipäivänä vapun jälkeen. – Mutha khun minun phitäisi phäästä täältä ulos!

Risteytys

Mitä tulee jos risteytät ilmapallon ja munkin?
– En tiedä, mutta en ainakaan uskalla puraista sitä!!

Loogikot

Kolme loogikkoa meni baariin. Baarimikko kysyi:
– Laitetaanko kaikille olutta?
Ensimmäinen vastaa:
– En tiedä.
Toinen vastaa:
– En tiedä.
Kolmas vastaa:
– Kyllä!

Uutinen

Olutrekka ojaan Iissä. Alkoholilla ei ollut osuutta turmassa.
-Helsingin Sanomat 4.5.

Etätoimitus

Alko on alkanut toimittaa tuotteitaan etäällekin. Niinpä kustavilaiskalastaja soitti Uudenkaupungin Alkoon ja tilasi korin olutta, kaksi Kossua ja konjakkipullon.
– Milloinkahan nämä sitten on Kustavissa? tiedusteli kalastaja.
– Jaa-a, se riippuu ihan siitä, missä tahdissa niitä juo, arvioi myyjä.

Tuopit

Mies meni baariin ja tilasi kolme tuoppia kerralla. Baarimikko kysyi, että miksi kolme kerrallaan. ”No kun yksi veljeni asuu Amerikassa ja yksi Australiassa, niin tilaan kaljat veljilleni, niin kuin olisimme kaljoilla yhdessä. Hekin tilaavat aina kolme kerrallaan. Tämä on meidän mukava ja ainoa keino olla yhdessä kaljoilla.” Muutaman viikon mies kävi baarissa ja tilasi aina ne kolme tuoppia kerrallaan. Sitten yksi päivä hän tilasikin vain kaksi tuoppia. Baarimikko hiukan hämmentyi ja sanoi, ”Olen pahoillani. Ovatko molemmat veljesi kunnossa? ” Joo, kyllä vain. Mutta minä lopetin juomasta”, mies vastasi.

Kuva: Juho Juntunen

Juomaposti San Miguel 2026