Olutpakina: Kiittämättömien kestit

Olipa kerran suurkreivin olutkestit antimineen. Sinne kutsuttiin vieraita kautta kyläin, kautta maiden, kautta mannuin. Pötyä oli pöydässä niin, että jalat ja työmoraali notkuivat pöydiltä ja tarjoilijoilta.

Muhkeita savuoluella höystettyjä burgereita, mahtavia mausteisia salaatteja, belgioluessa
höyrytettyjä simpukoita, stoutissa kypsytettyä lammasta ja niin paljon juustoja, ettei hovimestarikaan tiennyt kaikkien nimiä. Ja siinä oli vasta alkupalat. Jälkiruokapöydän jäätelölastin tuonut kuski joutui huhun mukaan
parantamaan horkkaansa saunassa koko illan. Juomaa piisasi vieläkin enemmän, sillä kreivi oli saanut tutulta panimotontulta loputtoman taikakorillisen, josta sai aina täydellisen olutpullon. Sen kun vain otti! Kaikki näytti hyvältä, vieraitakin alkoi saapua. Näistä tulisi kaikkien aikojen pirskeet!

Pian kuitenkin selvisi, että taikakorin oluessa oli pahoja ongelmia. Sieltä nimittäin tuli vain amerikkalaista IPAa. Siitäkös ratkesi parku ja hampaiden kiristely vieraiden kesken. Ensin tuli Äijäpara takamailta, kysyi miksei ole tavallista kaljaa ja makkaraa? Näissä on ulkomaalainen nimikin, kuka näitä juo ja syö? Takana asteli
Trendinenä kuumilta kyliltä, kertoi miten IPAn tulisi olla nykyään sameaa ja sitä paitsi hei, eikö tämä hampurilaishommakin ole vähän nähty juttu jo?
Taitaa olla parempi jättää väliin. Heidän perässään Herra Humalahakuinen käski antamaan jo sitä oikeaa märkää, eihän näin katkeraa voi vetää. Parempi lähteä baariin. Pian saapuivat ammattilaiset. Mahtikokki kehui ruuan, mutta illanviettoon olisi halunnut jotain harmaata. Suursommelier kaipasi viiniä, vaikka
kiirehtikin mainitsemaan, ettei olutkaan pahaa ollut, tietenkään. Mutta ei sentään viiniä kuitenkaan. Panimomestari kertoi haistavansa jostain pahvia, mahtoiko tulla tuopin sisältä. Ruokatoimittaja käveli oluen ohi kokonaan, kun oli niin tottunut tekemään. Lopulta tuli harrastajain lauma. Bloggaaja unohti tapojensa mukaan syödä ja juoda kokonaan kun piti kuvata ja verkostoitua, mutta Vanhan Koulun Jäärä sen sijaan kysyi heti vihaisesti naamaansa vääntäen miksei mistään saa nykyään pilsneriä ja bratwurstia? Ei mistään! Sahtimiehen mielestä olisi pitänyt olla sahtia, sillä kyllähän sahti nyt on aina sahti. Sahti! Hapannaama kaipaili souria. Hän kun pitää kyllä oluesta, muttei oluen mausta. Tikkaaja antoi tipan haihtua kielensä päältä, totesi nauttineensa kaiken tarvittavan ja poistui paikalta.

Eikä se ainoa taikaolut muillekaan vieraille maistunut. Ei ollut tölkkiin pakattu ja valolta suojattu. Pullokin oli ruma ja ruskea. Ei tullut caskista, eikä kegistäkään, eikä missään nimessä ollut tarpeeksi tuorettakaan. Yksi
kerrallaan kasvot pettymyksestä, inhosta tai sisäisestä ylemmyydentunnosta värähtäen vieraat ohittivat taikakorin ja poistuivat juhlista. Viisas kreivi oli vian tultua tämän jo aavistanutkin ja jakeli poistuville
vieraille tunkkeja. Saisivat kuulemma pitää ne.

Sen pituinen se.

Teksti: Jouni Koskinen

Grafiikka: Oskari Sarkima

Olutpakina on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 1/2019.