Olutmatkailijan blogi: Krakovan olutkulttuuri osa 1

Kävin reilaamassa Itä-Euroopassa vuonna 2005. Tuolloin aluetta koettelivat hirmuiset helteet ja Puolassa oli pahimmillan yli 40 astetta lämmintä. Ikäihmiset pyörtyilivät kaduilla ja nukkumisesta ei meinannut hostellin dormissa tulla oikein mitään. Vierailu Auschwitzissä on jäänyt mieleen lähinnä hirvittävästä kuumuudesta. Ruokapuolelta mieleen jäi etenkin aamupalana maistunut paikallinen pretzel-tyylinen suolarinkeli obwarzanki. Juomapuolelta vaaleat lagerit maistuivat tuohon aikaan.

Lämmintä oli tälläkin kertaa, kun kaupunkiin suuntasin kongressimatkalle toukokuun lopussa. Onneksi aikaa oli myös muutaman oluen maisteluun. Olin jopa uhrannut matkustusmukavuuttana ottamalla mukaan käsimatkatavaroiden lisäksi ruumaan menevän laukun, johon sitten ostelin muutaman pullon kotiinviemisiksikin.

Ei sen nyt aina tarvitse ihan niin justiin olla…

Olin etukäteen tsekkaillut yhden pienpanimobaarin läheltä Kazimierzissa sijaitsevaa hotelliani. Craftowniassa valikoimaa riitti, mutta melko yllätyksetöntä tarjonta jälleen kerran oli: NEIPA:a, sessio-IPAa, jne. Jonkun paikallisen NEIPA:n muistaakseni nautiskelin. Ihan ok, mutta ei mitään unohtumatonta.

Ensimmäisenä iltana tuli käytyä vielä toisessakin baarissa. Mielenkiintoisesti nimetty PUB Propanga oli sisustutettu varsin hienosti retrotyylin. Olutvalikoima oli varsin suppea, mutta maistui se paikallinen peruslager edelleenkin hyvältä.

Isommatkin Puolan panimot olivat selvästi lähteneet valmistamaan myös hieman erikoisempia oluttyylejä. Ainakin Zywieciltä löytyi mm. niin APA:a, porteria kuin vehnäoluttakin. Kaksi ensinmainittua olivat itse asiassa jopa erittäin hyviä (vehnäolutta en muistaakseni maistanut). Muiden isojen “erikoisuuksia” en maistanut, mutta pari Okocimin radleria taisin jossain välissä siemaista.

Hotellin lähistöllä olisi ollut yksi 24 h vuorokaudessa auki oleva viinakauppa, mutta sieltä tuli haettua ainoastaan vesipullo yhtenä aamuna. Sen sijaan vierailu Regioalne Alkohole -myymälässä oli varsin positiivinen kokemus. Puolalainen asiakaspalvelu sekä kielitaito vaikuttaa kehittyneen 13 vuodessa melkoisesti.

Myymälässä oli varsin kattava valikoima erilaisia oluita sekä vodkia. Puolalaisethan väittävät keksineensä kyseisen juoman ja varsin hyviä tuotteita heiltä löytyykin: ostin pari kahden desin pulloa myyjän hyväksi suosittelemia eikä maussa ollut valittamista.

Myymälästä löytyi myös pariakin eri laatua grodziskieta. Toista olin tosin jo maistanutkin. Myyjä ei meinannut millään uskoa, että ihan suomalaisesta Citymarketistä sitä olin löytänyt. Hienoa kuitenkin, että tämäkin tyyli on nyt uudelleen henkiin herätetty.

Pyysin myös suosituksia hyvistä porttereista. Ensimmäinen suositeltu oli 10% vahvuinen imperial porter, josta ehkä myöhemmin – oluen korkattuani – lisää. Pyysin jotain hieman miedompaa ja sain eteeni 9% alkoholia sisältäneen Porter Warminskin. Valmistaja ilmeisesti Browar Kormoran. Kyseessä olikin sitten yksi parhaista koskaan maistaneistani porttereista.

Myös pari erikoisuutta tarttui mukaan. Niistä ehkä myös myöhemmin lisää.

Kongressikeskuksen liepeillä sijaitsi varsin viihtyisän oloinen craftia tarjoillut T.E.A Time -niminen pubi. Pitihän minun sielläkin poiketa. Valitsin Podgorskie-nimisen oluen, jota hanalätkä mainosti sanoin “Local Ale”. Mistään paikallisesta erikoisuudesta ei kuitenkaan ollut kyse vaan tyylinä oli English pale ale. Ilmeisesti humalat tulivat jostain läheltä. Ihan kiva real ale, muttei mitään unohtumatonta.

Kuten jo aiemmin mainitsin niin Auschwitz oli tullut jo aiemmin nähtyä ja Wieliczkan suolakaivosvierailuun aika ei oikein riittänyt. Schindlerin museo oli kuitenkin kävelymatkan päässä ja päätin sitä käydä vilkaisemassa. Tarina lienee kaikille Spielbergin Schindlerin lista -elokuvan nähneille tuttu. Jos et tiedä, niin googleta.

Melkonen turistirysä taisi kuitenkin kyseessä olla. Lippuja myydään ilmeisesti vain rajoitettu määrä ja iltapäivällä sisään ei välttämättä pääse lainkaan. Katselin hetken jonoa ja päätin, etten nyt välttämättä jaksakaan mennä sisällä. Varmaan ihan mielenkiintoinen paikka, mutta säästetään vaikkapa seuraavaan kertaan.

Puolalaiseen keittiöön ei viimeksi tullut kovinkaan syvällisesti tutustuttua, mutta tällä kertaa kongressisämpylöiden lisäksi testattavana oli hotellin aamupala, sekä hieman enemmän fine diningia sisältynyt illallinen keskusaukolla sijaitsevassa Rynek Glownyssa.

Aamupala koostui lähinnä leivistä, juustoista, makkaroista sekä erilaisista majoneesi- tai etikkapohjaisista salaateista. Jostain syystä johonkin oli aina päätetty piilottaa silliä. Välillä sitä löytyi italiansalaatista ja välillä vuonankaalin ja marinoitujen herkkusienten alta. Saattoipa kaverina olla myös suolakurkkuja, sipulia ja paprikaa.

Obwarzankikin maistui kuivemmalta kuin olin muistanut, mutta ehkä otokseni oli vain huono. Myös toista kankea – zapiekankaa tuli testattua. Kyseessä on pikaruoka, joka muistuttaa lähinnä halkaistusta patongista tehtyä pizzaa. Täytteistä löytyy valinnanvaraa. Ihan hyvä snäksi sinällään, mutta ei voita pizzaa.

Jo etukäteen oli ilmoitettu, että illallisella tarjolla on vain valkoviiniä. Chardonnay ja lammas olivat melko erikoinen yhdistelmä, mutta voiton veivät alkupalat: ailliähän sieltä jälleen löytyi punajuurien ja näkkileivän välistä. En kyllä käsitä puolalaisten silli-fetissiä, vaikkei minulla sinällään mitään silliä vastaan olekaan.

Jälkiruuasta ei silliä sentään löytynyt, mutta aika erikoinen yhdistelmä päärynä, suklaakastike ja varsin suolainen sinihomejuustokin olivat. Tai sitten en vaan ymmärrä hienommasta ruuasta yhtään mikään (mikä sekin on ihan mahdollinen vaihtoehto). Yleensä olen aika kaikkiruokainen, mutta tämä ateria ei nyt juurikaan säväyttänyt.

Puitteet olivat kuitenkin kunnossa

Päälimmäiset fiilikset Krakovasta voisi tiivistää niin, että ruoka oli aika pahaa, mutta olutta ja vodkaa puolalaiset osaavat kyllä tehdä. Krakova oli kyllä varsin viehättävä kaupunki ja etenkin Kazimierz oli mukavan nuhjuinen ja elämänmakuinen. Kirjoitussarjan jatko-osissa maistellaankin sitten kotiintuomisia.