Olutkoira: Tšekki, osa 2: Prahan loisto ja Úněticen hiljainen charmi

Tuokiokuva Prahasta ensin. Saavumme Husova-kadulle U zlatého tygra -kapakkaa vastapäätä vain huomataksemme, että sisään on useamman metrin mittainen jono. Tarkoituksemme oli ollut tulla kuuluisaan ”Kultaiseen tiikeriin” vain yhdelle neuvoa-antavalle oluelle miettimään, mitä kaikkea loppupäivän aikana haluaisimme tehdä. Katselemme jonoa jonkin aikaa silmät tapillaan. Jonottajat eivät kuitenkaan näytä turisteilta, eikä ovesta ole vielä kulkenut kukaan sisään tai ulos.

Lähemmäksi astuessa katse osuu sitten pubin ikkunaan, jossa kerrotaan U zlatého tygran aukeavan vasta kello 15. No, kellohan on tietysti vasta minuuttia vaille – se selittää tilanteen. Näin ollen oletamme, että suuri osa porukasta onkin kantiksia, jotka tietävät tulla paikalle ajoissa ennen kuin satunnaiset matkailijat valtaavat pöydät.

Olimme olleet vähällä poistua paikalta ja jättää näin suositut paikat sellaisille, jotka niihin jaksavat jonottaa. Myönnämme erheemme ja menemme nöyrinä jonon perässä sisään. Silti tähän kokemukseen kiteytyy ehkä palanen Prahaa matkailijan näkökulmasta. Turisteja on vanhankaupungin ja Kaarlensillan tuntumassa jopa kuumimman sesongin ulkopuolella niin paljon, että mikä tahansa absurdi tungos tai jono tuntuu lähes luonnolliselta.

Vilinästä on sittenkin mahdollista astua varsin kansanomaisen tuntuiseen ja paikallisten rakastamaan pubiin, jossa baarimikot kiepsauttavat tuopillisen ensimmäiset vaahdot lasin reunoja myöten kuten heidän edeltäjänsä varmasti tekivät jo vuosikymmeniä sitten. Naapuripöydässä tÅ¡ekkimies näyttää, miten olutjuustoa syödään lorauttamalla lautaselle tilkkanen Urquellia ja sekoittamalla juusto haarukalla olueen.

Seinämaalauksesta katselee harvahapsinen kirjailija Bohumil Hrabal, yksi paikan tunnetuimmista kanta-asiakkaista, joka on päässyt myös toisella seinällä roikkuvassa valokuvassa Bill Clintonin ja Václav Havelin seuraan. Kultaisessa tiikerissä aika pysähtyy tai kiertyy ehkä muutaman vuosikymmenen taaksepäin. Ipojen olemassaolo unohtuu… Samoin turistien, vaikka heitä oikeasti täytyy olla joukossa lisäksemme muitakin…

Olutta Prahassa ennen ja nyt

Kuten TÅ¡ekin olutkenttä ylipäätään ja muu maailma siinä samalla, myös Praha näyttää kuitenkin olevan monin tavoin luomassa nahkaansa olutkaupunkina. Se on ollut sitä jo tietysti monia vuosia, mutta muutos näkyy yhä selvemmin. Kaikki olutelämä ei enää pyöri kolmen–neljän ison merkin ympärillä, ja uudet tuulet ovat tuoneet mukanaan sekä perinteille uskollista että uutta luovaa prahalaista ja tÅ¡ekkiläistä olutkulttuuria. Pääkaupunki Praha ylpeili kymmenen vuotta sitten seitsemällä uudehkolla pienpanimolla, nyt niitä on lähemmäs 40.

TÅ¡ekki on kuitenkin iso vanha olutmaa, ja siinä mielessä sen nykytilannekin on rinnastettavissa ainoastaan Britannian, Belgian ja Saksan tilanteeseen. Tämä tarkoittaa, että paikalliset ymmärtävät jatkumon eri tavoin kuin Skandinaviassa tai Amerikassa, jossa on helppoa esimerkiksi yleistää, että vanha lager on huonoa ja uusin käsityöolut parempaa. Ei Prahassa kannata edelleenkään väheksyä Urquellia tai Budvaria, tai sitä, jos uudet pienpanimot ottavat lager-esikuvakseen ”20 vuoden takaisen plzeÅ„iläisen”.

Isoista tÅ¡ekkimerkeistä prahalainen on Staropramen (”Vanha lähde”), jonka 1800-luvulla perustettu panimo sijaitsee Smichovissa, aikoinaan tehtaiden ja työväen tyyssijana tunnetulla alueella Vltavan vasemmalla rannalla. En tiedä, mikä on Staropramenin rooli prahalaisten sydämissä nykyisin, mutta matkailijoiden tietoisuuteen tämän merkin prahalaisuutta ei ainakaan yritetä isommin rummuttaa. Tunnetuissa vanhoissa kapakoissa juodaan mieluummin esimerkiksi Urquellia.

Pitkään Prahan olutskeneä seurannut argentiinalaisemigrantti Max Bahnson toteaa, että käsityöoluen buumi on tuonut TÅ¡ekin pääkaupunkiin viime vuosina kansainvälisten esikuvien mukaiset alet – sikäläisittäin ejly – joista parhaat ovat ilman muuta maistamisen arvoisia. Hyviä luonnehdintoja tÅ¡ekkialeista löytyy vaikkapa oman Ari Juntusemme matkakertomuksista.

Bahnsonin mukaan craft beer on tuonut tÅ¡ekkiolueen myös aivan uuden hintakategorian: kun joku 50 korunaa (~2 €) tuntui muutamia vuosia sitten käsittämättömän korkealta tuopin hinnalta, siihen on nyttemmin alkanut jo turtua. TÅ¡ekit ovat kuitenkin tottuneet saamaan hyvää olutta suurin piirtein puolella tuosta hinnasta, ja tietysti monin paikoin yhä saavatkin. ”Craft-lisä” on toistaiseksi pikemminkin poikkeus säännöstä kuin uusi normaali.

Olutkauppa ja panimoravintoloita

Jos suunnilleen kaikista maailman suurkaupungeista löytyy olutkauppa, josta voi ostaa mukaansa sekä paikallista että globaalia käsityöolutta, täytyyhän Prahassakin sellainen olla. On kuin onkin, ja useampiakin kuin yksi. Itse suunnistin eräänä aamupäivänä Nuslen kaupunginosaan, joka on parin kilometrin päässä keskustasta mutta helposti saavutettavissa (raitiovaunu 18 StaromÄ›stskálta tai Kansallisteatterilta).

Zlý ÄŒasy (”Pahat ajat”) on kehuttu olutravintola, joka aukeaa arkisin klo 14 ja viikonloppuisin klo 17. Aamupäivävisiitilläni se ei ollut auki, joten vierailin naapuritalossa heidän olutkaupassaan ostoksilla. Otin sen jälkeen oluen Zlý ÄŒasyn sijaan BaÅ¡ta-panimoravintolassa, joka sijaitsee kätevästi viereisellä kadulla.

Olutkauppa (ÄŒestmirova 7) on auki arkisin 12.30–20.30 ja sen valikoimat ovat ainakin periaattessa selailtavina myös netissä. En mene takuuseen siitä, onko juuri kaikkia niitä oluita aina kaupasta saatavana. Puoti oli joka tapauksessa hyvin varustellun oloinen, ja useimpien maailman craft beer -kauppojen tapaan skandit, hollantilaiset, belgialaiset, amerikkalaiset ja britit olivat erityisen hyvin edustettuina. Eivät kaikki näiden maiden panimot tietenkään; valikoima keskittyi kyllä niihin parinkymmeneen globaalin craft-kansan eniten rakastamaan, mutta paljon muutakin joukossa vilahteli.

Lisäksi kaupassa oli aika paljon tÅ¡ekkiläistä. Ei silti ehkä ihan niin kattavasti kuin olisin toivonut. Isojen ja keskitien panimojen ja kaikkien uusimpien craft-yrittäjien välistä puuttui ehkä jokin segmentti. Voi olla, että tätä ei ole kauppoihin asti saatavana ylipäänsäkään – ehkä kyseiset panimot tarjoilevat oluensa omissa ravintoloissaan ja puodeissaan eri puolilla TÅ¡ekkiä. Ostin kuitenkin muutaman pullon tuoretta käsityötÅ¡ekkiläistä, yrittäen pitäytyä paikallisissa tyyleissä vaikka ipoja ja muita tuontimuoteja olisi ollut myös kaupan.

Ostokset tehtyäni kurvasin tosiaan kulman taakse BaÅ¡taan (Táborská 49), joka on oikeastaan alun perin samassa talossa sijaitsevan kortteliravintola U Bansethůn sivupiste, omalla panimolaitteistolla varustettuna vain. BaÅ¡ta oli lounasaikaan erittäin sympaattinen, aidon oloinen omaa oluttaan paneva ravintola. Ruokailijat vaikuttivat olevan lähes pelkästään paikallisia, ja hanassa tarjolla oli kolmea omaa olutta: vaaleaa ja puolitummaa lageria sekä vahvaa vehnäolutta. Lisänä oli pieni valikoima belgialaisia hanaoluita.

BaÅ¡tan polotmavý oli erittäin hyvä lajinsa edustaja, ei kovin makea, mutta tuoksussa ja maussa maltaan keksimäisiä ja toffeemaisia vivahteita sekä sopivan rauhallisesti humalaa. Tämä on ehdottomasti riittävän skarppi raskaammankin tÅ¡ekkityylisen lounaan ruokajuomaksi (vaikka itse en lounasta tässä paikassa syönytkään).

Tätä pientä ekskursiota voin kyllä suositella, jos satut olemaan oluthaukka ja kaipaat pientä huilaustaukoa Prahan turistisimmilta vyöhykkeiltä. Sitten kun taas jaksat katsella turistihyörinää, niin ehkä keskustaan palatessa kannattaa jäädä pois Uuden raatihuoneen (NovomÄ›stská radnice) pysäkillä, jos tulet raitiovaunulla 18, ja kävellä siitä vaikkapa legendaariselle U Fleku -oluttuvalle.

Kuten kaikki Prahassa käyneet olutihmiset tietävät, U Fleku on TÅ¡ekin – ja kenties koko maailman – — vanhin ravintolapanimo, joka on ollut paikoillaan (KÅ™emencova 11) vuodesta 1499 ja tekee yhä edelleen yhtä ainoaa tummaa olutta. Olut oli varmasti viisisataa vuotta sitten pintahiivalla pantua ja nykyään pohjahiivalla. Kuten U zlatého tygrassa ja muissa vanhan liiton olutpaikoissa, riittää että istut aloillesi ja tarjoilija kantaa ennen pitkää sinulle tuopin. Tilata et ehdi.

U Flekun tumma on tietysti edelleen oikein hieno olut, lakritsaisen mehevä mutta hiilen tai kaakaojauheen tyyppisellä hitusen katkeralla pohjavireellä varustettuna. Joidenkin saksalaisten tai tÅ¡ekkiläisten tummien lagerien makeutta tässä ei pahemmin ole, mutta jokseenkin tuhti kokonaisuus suodattamaton mustanpuhuva juoma kuitenkin on. Ruokalistalta löytyy luonnollisesti koko joukko paikallisia baariruokia, joiden huuhtomiseen olut soveltuu oikein hyvin.

Vaikka U Fleku on aika lailla sivussa vanhan- ja uudenkaupungin pahimmilta turistireiteiltä, sana on vuosisatojen varrella kiirinyt laajalle ja tosiaan asiakaskunta täällä taitaa olla pitkälti ulkomaalaista. Shottilaseista hunajalikööriä tyrkyttävää tarjoilijaa tekee mieli hätistellä etäämmälle, samoin vartin välein oviaukkoon pärähtävää hanuristia. Jos näiden lieveilmiöiden kanssa tulee toimeen, niin onhan Fleku ehdottomasti yksi Prahan suurista nähtävyyksistä. Ehkä sen väliin jättäminen olisi sama kuin ravata Pariisissa käymättä koskaan Eiffel-tornissa.

Ilta tv-tornin nurkilla

Kun lomamatkoista kirjoittaa jälkikäteen olutnäkökulmasta, homma kuulostaa helposti siltä, kuin nähtävyyksien katselun ja kaiken muun tekemisen motiivina olisi lopulta vain johonkin lähistöllä olevaan baariin, panimoon tai olutkauppaan pääsy. Ne aina sattuvat olemaan niin kätevästi reitillä. No, niin tietysti ovatkin, ainakin jos reitit suunnittelee oikein.

Oma visiittimme Prahassa oli tällä kertaa hädin tuskin kahden vuorokauden mittainen, ja siihen aikahaarukkaan oli tarkoitus mahduttaa muutakin kuin olutta. Silti Praha osoitti, että olut tulee usein vastaan silloinkin, kun sitä ei erikseen etsi. Kapusimme esimerkiksi majapaikastamme Malá Stranan keskivaiheilta jalkaisin Prahan linnalle, ja suurin piirtein tälle reitille olisi osunut aivan sattumaltakin kaksi tunnettua kapakkaa, U Kocoura ja U Hrocha. Ulkoa katsoen nämä vaikuttivat viihtyisiltä ja varmasti suosituksen arvoisilta, mutta sisään emme tällä reissulla menneet. Melko täyttä näytti olevan ainakin illan hämärryttyä.

Sen sijaan Žižkovin tv-tornille asti emme välttämättä olisi lähteneet, elleivät lähteet olisi kertoneet, että lähistöllä on nimenomaan myös poikkeuksellisen runsaasti baareja ja ruokapaikkoja. Tv-torni, Prahan korkein rakennelma, on monien kommunistiaikana suunniteltujen maamerkkien tavoin jakanut vuosien mittaan voimakkaasti mielipiteitä. Omaa silmääni sen hieman kummalliset muodot oikeastaan ihan miellyttivät, ja huipulta oli hienot näkymät joka suuntaan. Tornista löytyy ravintola (prahalaisittain melko kallis) ja jopa yksi ylellinen hotellihuone. Jos pientä reippailua kaipaa ennen ruokaa, Kafkan hauta on parin kilometrin päässä Židovský hÅ™bitov -hautausmaalla.

Kulman takana tv-tornilta on pyöreä Å kroupovo námÄ›stí -aukio, jonka yhdellä laidalla on toiminut 1920-luvulta asti mainio kapakka U Sadu. Sádek-nimikko-oluita tehdään näköjään Protivinín panimolla. Kyseessä ei ole varsinaisesti mikään craft beer -paratiisi vaan enemmänkin keskivanhan koulukunnan tÅ¡ekkiläinen operaatio, mutta nytkin hanassa on muun muassa MatuÅ¡kan Apollo Galaxy, yksi pidetyimmistä paikallisista jenkkityylisistä oluista. Ansiokkaalta ruokalistalta löytyy jälleen muun muassa hyvä tulkinta nakládaný hermelín -annoksesta eli marinoidusta valkohomejuustosta.

Žižkovista, kuten sanottu, eivät kapakat lopu. Max Bahnsonin suosittelema pubivaellusreitti kulkee U Sadulta seuraavia katuja: Å evčikova–Krásova–Blahníkova–Husitská–U Božích bojovníků. Sille reitille pitäisi osua muutamakin oiva pysähdyspaikka. Itse emme tuohon suuntaan kuitenkaan lähteneet, vaan päätimme tutustua myös viereiseen Vinohradyn kaupunginosaan, ja vaihtelun vuoksi syödä nimenomaan viinibaarissa, joita Vinohradyssa on useampia.

Jos muut juomat kuin oluet kiinnostavat, TÅ¡ekin hyviin puoliin kuuluu, että kotimaisia viinejä on aika monessa paikassa saatavana. Ainakin niissä viinibaareissa, joissa itse kävimme, nämä Määrin viinit (Moravské vína, Moravian wines) olivat oikein hyviä. Le Bouquet (ZáhÅ™ebská 13) löytyi Vinohradyn hieman syrjäiseltä sivukadulta, mutta oli hyvin viihtyisä ja sympaattinen paikka, jossa sekä ruoat että viinit osuivat ihan nappiin. Vanhastakaupungista voi samaan hengenvetoon suositella viininystäville vaikkapa Red Pif -nimistä paikkaa (Betlémská 9), jossa jälleen viineissä ja ruoissa ei ollut mitään valittamista, mutta sommelieria piti vähän hätyytellä, että laseihin sai täydennystä sopivilla hetkillä. Prahan linnalla lisäksi maistelimme muuten maisemia katsellessa viiniä, joka oli kyseisellä kukkulalla kasvaneista rypäleistä tehtyä.

Yksi bonuspaikka vielä ennen kuin siirrytään Prahan ulkopuolelle, tämä saattaa toimia vinkkinä aika moneenkin tilanteeseen. Sekä olutta, viiniä että monenlaista pientä ja vähän isompaa purtavaa nimittäin paikasta löytyy. Tarkoitan Kampan saarella Malá Stranan ja vanhankaupungin välissä sijaitsevaan vanhaan myllyyn rakennettua Mlýnská Kavárna -ravintolaa (VÅ¡ehrdova 14). Nimensä puolesta tämä on kahvila (kavárna), mutta ilta-aikaan paikka tosiaan toimii puoliboheemina baarina, jossa huhujen mukaan viihtyy esimerkiksi kuvanveistäjä David ÄŒerny, jonka töitä on siellä täällä ympäri Prahaa. Kannattaa huomioida, että myllyravintolan osoite on mantereen puolella mutta käsittääkseni ainoa sisäänkäynti on Kampa-saaren puistotieltä ÄŒertovka-kanavan ylittävää siltaa. Lyhyen olutlistan helmenä oli suodattamaton Vinohradská, prahalainen käsityölager.

Únětice, uuden aallon lempilapsi

Arkeologit ympäri maailman tuntevat Prahan pohjoispuolisen ÚnÄ›ticen kylän varhaispronssikautisesta kulttuurista, joka on saanut paikan mukaan nimensä. Paikalliset olutarkeologit puolestaan ovat varmasti riemastuneet, kun alun perin 1500-luvulla toimintansa aloittanut ja vuonna 1949 suljettu kyläpanimo käynnistettiin uudelleen vuonna 2011. Olutihmisille tämä on suositeltava vierailukohde Prahastakin käsin – itse hurautimme paikalle vuokra-autolla, mutta joukkoliikenteelläkin homma onnistunee (bussi 355 Dejvickán metroasemalta).

Nykyinen panimoravintola sijaitsee historiallisen panimon kolmesataa vuotta vanhassa mallastamo-osassa, ja kokonaisuutta isännöi naapurikylästä alun perin kotoisin oleva Tkadlecin perhe. Pääsiäislauantaina lounasaikaan paikka oli lähes täynnä, ja tavanomaisten 10—° ja 12—° vahvuisten laatujen lisäksi tarjolla oli punaruskea pääsiäisolut Jarni Jantar (11,5—°), jota ostin muovipullossa mukaan.

Tämä ÚnÄ›tický pivovar (Rýznerova 19) on todellakin uudemman tÅ¡ekkiläisen olutkentän suuria toivoja. Vaikka únÄ›ticelaiset eivät olekaan lähteneet IPA- ja stout-linjalle, he ovat kuitenkin tÅ¡ekkiläisittäin toimineet aika avoimin mielin ja kokeilleet ainakin kausiluontoisesti muun muassa ruisolutta ja Jameson-tynnyreissä kypsytystä.

Ennen kaikkea ÚnÄ›ticky-oluiden maine on kuitenkin rakennettu perinteisten tÅ¡ekkityylien tulkinnoille, joista itse maistelin lounasannokseni juomana kuuluisaa desítkaa eli 10—°:ä. Tämä oli reissun aikana testaamistani suodattamattomista kevyistä vaaleista lagereista kenties paras; oluen humalapitoiseen raikkauteen yhdistyi ehkä sen ylempänä mainitun ”vanhan Urquellin” hengessä hiivan höystämää umamia, herkullista syvyyttä, jossa monien tÅ¡ekkioluiden vahva elementti mallas ei pääse etualalle.

Niin, panimoravintola? Max Bahnson huomauttaa, että ÚnÄ›tický ei oikeastaan ole sitä, vaan paikallinen pienpanimo, jolla on ravintola tai taproom tuotantotilojensa naapurissa. Tosiaankin – kun Prahan trendikkäämpiä katuja kiertelee, siellä täällä harvakseltaan vilahtelee ÚnÄ›tické Pivon sammaleenvihreä valomainos. En tiedä, mitä tämän laitoksen tuotantomäärät ovat – eivät varmasti valtavan suuria – mutta tätä kehuttua olutta virtaa siis muuallakin kuin kotikylässään noin 400 metrin päässä Prahan kaupungin pohjoisrajasta.