Olutkoira: Stone Old Guardian Barley Wine 2011 Vintage Aged in Temecula Red Wine Barrels

Stone Brewing oli yksi craft beerin toisen aallon ”pahoista pojista”, jonka rääväsuinen markkinointityyli auttoi tyrkkimään nuorten tulokkaiden pieniä panimoita 1990-luvun lopulla olutmaailman valokeilaan. Nokkamies Greg Kochilla on hieman BrewDogin ukkojen tyyppinen maine särmikkäiden ulostulojen harrastajana. Nykyään Stone on eteläisen Kalifornian suurin panimo ja yksi koko Yhdysvaltain suurimmista. Sillä on haarakonttori myös Saksassa, ja erilaisia oluita on panimon katalogiin kertynyt jo useampia satoja.

Tällä kertaa pöytääni on päätynyt Old Guardian -ohraviinin punaviinitynnyreissä kypsytetty versio. Old Guardian on kuulunut tuotteena panimon vakiovalikoimaan jo vuosituhannen vaihteesta asti, ja sen eri vuosikertoja on sitten ajan mittaan tarjottu kuluttajille myös erilaisissa tynnyreissä ikäännytettyinä versioina. Perus-Old Guardiania en ole juonut, joten tässä ei ole nyt tulossa erikoistynnyriversion vertailua alkuperäiseen. Kyse on vuoden 2011 vuosikerrasta, joka on pullotettu kaksi vuotta myöhemmin.

Olut on saanut kypsyä Temeculan viinialueen punaviinitynnyreissä. Temecula on pari-kolmekymmentä kilometriä Stonen nykyisestä kotikaupungista Escondidosta pohjoiseen, Los Angelesin suuntaan. Siellä muuten paikallisen viinintuotannon uudelleen käynnistämisestä 1960-luvulla vastasi eräs Cilurzon perhe, jonka pojista yksi, Vinnie, kiinnostui myöhemmin oluen panemisesta. Hänen nimensä yhdistyy Russian River -panimoon ja häntä on pidetty double IPA -oluttyylin luojana. Mutta se on toinen tarina.

Tai no, ehkä ei aivan. Amerikkalaisesta barley winestä on sanottu, että se on sekoitus englantilaista barley winea ja amerikkalaista tupla-IPAa. Patrick Dawson kirjoittaa mainiossa Vintage beer -kirjassaan, että monien mielestä amerikkalaisten barleywinejen kellarointi on ajanhukkaa. Dawson itse ei ole aivan tätä mieltä, vaan toteaa, että riittävän maltainen barleywine, jossa on oikeantyyppiset humalat, ikääntyy ihan mukavasti keskimäärin pari–kolme vuotta, jotkut pitempäänkin.

Mutta kuten sanottu, olettaisin viinitynnyreiden tehneen tepposensa nyt lasissa olevalle oluelle, eli en lähde arvailemaan, miten tässä nyt ohraviinin kypsytys on sinänsä onnistunut. Tuoksu on kahvinen, brandymäinen, suutuntuma öljyinen, hiilihappoakin on jäljellä vaikka olut on jo reilut kuusi vuotta vanhaa. Maistaessa tulee vastaa pientä kirpeän lämmintä makua kuin kuumien maiden punaviineissä konsanaan. Värikin on tumma, kuin viinin värjäämä, vaikka alkuperäisen oluen väriä en tiedä. Maussa sitten myös kuivattua luumua, havunoksia, vaniljaa, pähkinää, tummaa hunajaa, worcestershire-kastiketta, suolaa, soijaa, sekä katkeruutta kitalaen takaosassa, joka tuo mieleen punaviinin tanniinit mutta voi ehkä olla humalastakin. Pohjalla on mustaa höytyvää viiden vuoden kellarisäilytyksen jäljiltä.

Amerikkalainen barley wine tässä jotenkin selvästi on taustalla, ja kohtuullisen särmikäs tapaus on kyseessä vielä pitkien kypsyttelyjenkin jälkeen. Tietysti olisi mielenkiintoista verrata tätä vuoden 2011 Old Guardianiin ilman mitään tynnyrivaiheita, mutta sitä mahdollisuutta ei tällä kertaa tarjoutunut. Viinien ja varsinkin väkevämpien alkoholijuomien tynnyrit jättävät aina oluihin aika paksun sormenjälkensä, ja sitä jää sitten arvailemaan, mikä lopputuloksessa on alkuperäisen oluen ikääntymistä ja mikä muita tynnyriin tarttuneita makuja. Mielenkiintoisia mutta omalla tavallaan sekaviakin tapauksia nämä kellarien tuliaiset.