Olutkoira: Old ale -oluttyyli ja George Gale Prize Old Ale

Nykyään old alen määritelmä on paperilla kohtuullisen selvä. Tai ainakin riittävän selvä. Esimerkiksi amerikkalaisen Beer Judge Certification Programin tyyliohjeissa todetaan, että vaikka sen erottaminen strong ale– ja barley wine -tyyleistä on varsinkin vahvempien yksilöiden osalta tulkinnanvaraista, old alelle tyypillinen ominaisuus on tynnyrikypsytyksestä tullut viinimäisyys, jopa laktisuus ja pieni happamuus.

Old ale kuuluu brittiläiseen olutperinteeseen. Pitkään tynnyrissä kypsyneen oluen historiallinen nimi on stale (ja sen vastakohtana tuore olut eli mild). Stale-sanan merkitys viittaa nykyään pilaantuneeseen elintarvikkeeseen, mutta pilaantumisesta ei old alen kypsymisessä ole toki ollut kyse. Jos puuastiassa kypsymisestä saattaa seuratakin pientä viinimäistä happamuutta, sen tulee kuitenkin hyvässä old alessa palvella muita makuominaisuuksia – ei peittää niitä.

Vielä muutama vuosikymmen sitten old alen erottaminen muista vahvoista brittioluista ei ollut edes niin helppoa kuin nyt. Ron Pattinsonin mukaan ”old ale oli yksi niistä oluen kutsumanimistä, joita käytettiin mielivaltaisesti”. Vahvoja oluita saatettiin aivan yhtä hyvin nimittää myös barley wineksi ilman mitään erityistä syytä. Värikään ei auttanut määrittämisessä. Jos old ale ehkä useimmiten olikin tumma, se saattoi olla myös vaalea. Toisaalta barley wine oli usein tuohon aikaan tumma.

Pattinsonin 1950-luvun oluita käsittelevässä analyysissä old ale -nimiset tuotteet vaihtelevat keskioluen vahvuisista hyvin voimakkaisiin, ja melko vaaleista aivan tummiin. Hän epäilee, oliko monikaan viisikymmenluvun vanhoista oluista käynyt läpi mitään tynnyrikypsytystä – eli olivatko ne siis sanan varsinaisessa merkityksessä lainkaan ”vanhoja”.

Yksi selkeä poikkeus kuitenkin oli: George Gale & Co -panimon Prize Old Ale. Sen käymisaste oli ainoana Pattinsonin analysoimista oluista yli 90 %, ja oluen lopullinen vahvuus myös ainoana yli 10 % abv. Tästä voi päätellä jopa Brettanomyces-villihiivan päässeen tynnyrikypsytyksen aikana aterioimaan oluen sokereiden pariin. Analysoitu näyte tästä oluesta oli vuodelta 1959.

* * * * *

Prize Old Ale on ollut muutamia vuosia pois tuotannosta. Tämä on ollut sääli, koska kyseessä on yksi pitkäikäisistä ja arvostetuista vahvoista brittioluista. Roger Protzin mukaan olut syntyi Portsmouthin lähellä sijaitsevassa Gale’sin panimossa, kun uusi panimomestari 1920-luvulla toi kyseisen oluttyylin mukanaan kotiseudultaan pohjoisesta.

Olutmerkin lakkauttaminen oli seurausta vuonna 2005 toteutuneesta yrityskaupasta, jossa Gale’s päätyi isomman lontoolaisen kilpailijan Fuller’sin omistukseen. Fuller’s sulki vanhan Gales’in panimon ja ajoi vähitellen alas sen olutmerkit.

Nyt yli vuosikymmen myöhemmin Fuller’s on kuitenkin päätynyt jälleen valmistanut Prize Old Alea, tällä kertaa yhteistyössä manchesteriläisen Marble Breweryn kanssa. Hankkeen yhteydessä antamassaan haastattelussa Fuller’sin entinen panimomestari John Keeling on todennut, että hän ei olisi halunnut aikanaan lakkauttaa Prize Old Alea. Panimon tuolloinen markkinointiosasto kuitenkin tuomitsi sen olueksi, jota on mahdoton myydä.

Ehkäpä ajat ovat muuttuneet kymmenessä vuodessa taas jonkin verran. En usko, että tynnyreissä kypsytetty olut on juuri nyt mitenkään mahdoton myytävä, ainakaan pienehköinä erinä. Tynnyrihommat ovat jälleen suuressa huudossa.

* * * * *

Marblen versio Prize Old Alesta (10,6 %) pohjautuu 1920-luvun reseptiin ja pikanttina yksityiskohtana on, että Marblen talonhiiva on kuulemma alkujaan peräisin Gale’silta. Henkiin herätetystä Prize Old Alesta on pullotettu nyt neljää eri versiota sen mukaan, missä tynnyrissä olut on kypsynyt. Itse maistoin viikonloppuna punaisella etiketillä varustettua Bourbon Barrel -versiota.

Hämmentävän belgialainen tunnelma tässä oluessa minusta oli. Mielikuva yhdistyi saman tien oud bruiniin viinimäisine ja villihiivamaisine tuoksuineen. Tämä kai todistaa vain, etten ole sellaisia britti-old aleja juurikaan juonut, joissa tynnyrikäymisen synnyttämien organismien jälkeä kunnolla tuntuisi. Maku oli myös sitä, mitä ikääntyminen tummalle oluelle antaa, juuri tuota aavistuksen portviinimäistä, brettamaista, hieman hapanta ja (viskitynnyrin) vaniljaista potkua. Sivumaku oli aavistuksen soijamaisen suolainen, tuskin kuitenkaan vielä liian pitkästä ikäännyttämisestä kielivää? Väriltään olut oli vähän kolajuomaa tummempi ja hieman samea.

Tämä Prize Old Ale -versiointi ei ainakaan jätä kysymyksiä old ale -termin merkityksestä; selvästi on vietetty aikaa tynnyreissä ja ehkä villihiivojenkin seurassa. Toivottavasti tämä jää kunniakkaiden panimoiden vakiovalikoimaankin tai ainakin toistuvaksi erikoisuudeksi. Korkeat olivat myös alkoholiprosentit eli 1800-luvun tunnelmissa mennään. Olisi kyllä helppo myös kuvitella, että se englantilainen, joka ensimmäisenä on joskus muinoin päästänyt suustaan sanat ”barley wine”, olisi saanut idean uudissanaan juuri tällaisesta oluesta…