Olutkoira: Illat pimenee jouluun: Fuller’s Vintage Ale 2017 ja 2015
En ole uskonnollinen ihminen, mutta lähestyvään joulunodotukseen kiinteästi liittyvä Fuller’sin panimon vuosikertaolut saa minut yleensä hartaalle mielelle. Olen Lontoon perinteikkäintä panimoa jo varmaan useampaan otteeseen ylistänyt (täällä esimerkiksi), enkä ole ainoa oluthenkilö, joka heitä Suomessakin fanittaa.
Fuller’sin Vintage Alen historia ulottuu parinkymmenen vuoden taakse, ja tarkoituksena on kautta linjan ollut tarjota vuosittain vaihtelevaa mutta painavaa asiaa, jota kukin voi mieltymystensä mukaan kutsua strong aleksi, old aleksi, barley wineksi tai Burton aleksi, ja joka kestää kellarisäilytystä.
Resepteissä on menty aiemmin vahvasti englantilaisilla maltailla ja humalilla. Vuosina 2014 ja 2016 Fuller’s on kuitenkin reagoinut kansainvälisiin muotivirtauksiin ja ottanut Vintage Alejaan maustamaan Uuden maailman humalalajikkeita. Liberty, Cascade ja Nelson Sauvin ovat kaulailleet ryhmäkuvassa Goldingsin ja muiden vanhojen brittilajikkeiden kanssa.
Vuoden 2017 uutuushumala on amerikkalainen Denali. Tuoretta vuosikertaa oli nyt ilmaantunut Alkoon, ja se oli pakko käydä sieltä verekseltään hakemassa. Ostin pari pulloa, joista toisesta kaadoin itselleni saman tien maistelulasillisen.
En ole aivan varma, mitä pidän trooppisten hedelmien tuoksusta ja mausta tässä klassikkotuotteessa. Denali on kuitenkin jälleen yksi uusi humalalajike, joka jättää jälkeensä juuri tällaisia kuumien kääntöpiirien aromeja ja flavoreja. Hieman ylikypsät sitrushedelmät, mangot tai ananakset muistuttavat näitä happaman makeita makuja. Suutuntuma on hetkittäin sen tapainen kuin hedelmien mehuja olisi sekoitettu mineraaliveteen. Tuhti mallaspohja kiirehtii kuitenkin hätiin, ja lopputulos on kauttaaltaan melko tyylikäs.
Arkadian Alkon kylmäkaapeista on saanut tänä vuonna myös vuoden 2015 Vintage Alea, ja olen tehnyt siitäkin syksyn mittaan joskus maistelumerkintöjä. Olut on saanut kahden vuoden varastoinnin aikana konjakkimaisia sävyjä. Kyseisessä vuosikerrassa ei amerikkalaisia humalia ole, joten se mitä pullosta löytyy – säilytyksen vaikutusten lisäksi – on laadukasta brittiläistä peruskamaa. Mukana on uutta olutta korostuneemmin kitkerää appelsiinimarmeladin makua, joka saattaa juontua osittain talon hiivasta.
Tämän syksyn vuosikerran rinnalla toissavuotinen vintage vivahtaa nyt jopa hieman viinaiselta, vaikka molemmissa on alkoholia sama 8,5 %. Sitä en ole merkinnyt muistiin, miltä vuoden 2015 olut tuoreena maistui – luultavasti olen sen silloinkin testannut. Kuten todettu, näiden pitäisi kuitenkin säilyä juomakelpoisina vuosikausia ja jopa parantaa juoksuaan vuosien mittaan. Hetkittäiset viinan sävyt hioutuvat ehkä taas kellarin hyllyillä pois. Jenkkiläisten ja uusseelantilaisten humalien käyttäytymisestä en tiedä. Säilyttämällä kai sekin selviää.
