Olutkoira: Fuller’s Beer One – olut kuin numero uno?

Jokaisella on varmasti omat erityiset olutherkkunsa. Yksi tykkää NEIPAn ananasmehuisuudesta, toinen siitä, miten jykevässä imperial stoutissa yhdistyvät tummien maltaiden paahteisuus ja lääkeyrttinen humala. Kolmannelle hapan on juuri se oikea olutmaku suussa.

Omassa kaanonissani korkealle nousisivat brittiläiset strong alet. Hiljattain japanilaistuneen lontoolaispanimo Fuller’sin tuotteet ovat tyylilajin parhaasta päästä. Panimon keskivahvoista oluista erityisesti 5,9-prosenttinen ESB on tietenkin herkkua, varsinkin aidossa real ale -muodossaan. Silti pullopuolella olen ollut erityisen vaikuttunut vielä vahvemmista oluista: Imperial Stoutista ja sitten juuri noita sekalaisista strong ale -kategorian tuotteista.

Fuller’silla on nykyään koepanimo, joka mahdollistaa entistä pienempien kertaerien valmistamisen. Ei sillä että Fuller’s olisi ennenkään keskittynyt liiaksi pelkkään vakiovalikoimaansa: on ollut Fuller’s & Friends -yhteistyöoluita, historiallisten oluiden Past Masters -sarjaa ja tynnyrikypsytettyjä Brewer’s Reserve -oluita. Uudessa koepanimossa on kuitenkin tarkoitus tehdä kokeiluja uusilla maltailla, humalilla ja muilla raaka-aineilla.

Suomeen on koepanimon tuotteista ehtinyt Beer One, joka nimensä mukaisesti oli siis lafkan ensimmäinen olut. Kovin paljon tietoja tämän nimekkeen mukana ei ole tullut. Olut “perustuu Golden Priden reseptiin”, siis on jollain tavalla sovellus tuosta vakiovalikoiman vahvasta kultaisesta oluesta. Tämä Beer One on 7,5 %:llaan miedompi kuin 8,5-prosenttinen Golden Pride, siinä siis ainakin yksi selvä ero.

Golden Pride muodostuu crystal- ja pale -maltaista ja Challenger-, Goldings-, Northdown- ja Target-humalista. Siinä on katkeruutta 40 IBU:n verran (Alkon mukaan 35 EBU). Maistelun perusteella ei ole mitään painavaa syytä olettaa, että Beer One olisi tosiaan reseptiikaltaan merkittävästi erilainen. Maahantuoja osaa kertoa, että siinä on mallaspuolella mukana myös chocolatea.

Olut on kuitenkin erilainen. Kun Golden Pridea maistaa testattuaan ensin Beer Onea, vahvempi sukulainen muistuttaa vertailussa jotain belgialaista amberia, kuten vaikka Tsjeeses. Siis hyvin eri tyyppistä olutta, joka pelkkää Golden Pridea juodessa ei välttämättä tulisi assosiaationa mieleen. Ero Beer Onen ja Golden Priden välillä on, että jälkimmäisen tuoksu on hieman viinaisempi ja maku selkeästi makeampi ja jälkiruokamaisempi.

Panimon kuvamateriaalista näkee alkuperäisen ilmeen, jota käytettiin koepanimoa lanseerattaessa, sekä nyt markkinoilla olevan ”craftimman” ulkonäön.

Tsekkasin nyt vielä vähät tuotetiedot, joita Alko kertoo Beer Onesta, ja EBU-lukemien ero on yllättävän suuri. Beer Onessa on laskennallista katkeruutta vain 18 EBU. Mistäköhän on tullut idea lähteä riffailemaan Golden Priden reseptillä mutta tehdä siitä miedommin humaloitu? Tosin Beer One näyttää – ehkä siis miedomman humalointinsa alta – itsestään sellaisia puolia, joita vahvoista oluista ei usein aisti. Nämä ovat joillekin miedommille britti-bittereille ominaisia kukkaisia tai punaisten hedelmien sävyjä, jotka varmaan voivat tulla tietystä humalalajikkeesta tai englantilaisesta hiivasta.

Kokonaisuutena Beer One on enemmän tai vähemmän emopanimonsa luotettavaa laatua – ei nousisi ihan ykköseksi, jos Fuller’s-oluet pitäisi laittaa järjestykseen, mutta en löytänyt äkkiseltään juuri moitittavaakaan. Tosiaan Golden Prideen verratessa tämä tuntuu jopa sessioitavalta, jos niin voi 7,5 % vahvuisesta oluesta sanoa. Brittiläisittäin kyseessä on yhä erittäin vahva olut. Aivan selväksi ei käynyt, miksi juuri tällainen tuote on koepanimosta maailmalle puskettu, mutta ei kai tänä jatkuvien uutuuksien aikana ole tapana olemassaolon oikeutusta oluilta vaatiakaan.

—