Olutkoira: Blogin kolmas vuosi, olutbloggaaminen ja Vintage Ale 2015

Olutkoiran blogi meni eetteriin joulukuussa 2015, ja sen jälkeen kirjoituksia on tullut yhteensä 209, eli noin seitsemänkymmentä vuodessa. Alkuperäinen tarkoitus oli postata kerran viikossa, joten se tahti on rikottu, mutta kovin paljon tiheämpään vauhtiin en ole vuosien mittaan kuitenkaan päässyt. Osa jutuista on ollut artikkelipituisia, osa jotain keveämpää.
Maailmalla on puhuttu taas viime aikoina olutbloggaamisen tulevaisuudesta: ovatko sosiaaliset mediat ja reittausäpit vihdoin syrjäyttäneet puolipitkän olutkirjoittamisen? Vastaus on kaksijakoinen. Jotkut niistä blogeista, jotka alusta alkaen keskittyivät lyhyehköjen olutarvioiden julkaisemiseen, ovat löytäneet luontevammat kanavat muualta digisfääristä. Kun blogin tarkoitus on ollut hakea sosiaalista elämää reittaamalla oluita, osa on huomannut sen onnistuvan myös olutsovelluksilla.
Sen sijaan sellaiset blogit, joiden sisältö on liian pitkää tai analyyttistä Untappdiin tai Facebookiin, jatkavat varmasti blogeina tai vastaavina sivustoina. Lyhyisiin some-viesteihin ei mahdu pitempää pilkontaa olutmaailman tilanteesta tai poikkileikkaavaa olutarviointia, ja sitä paitsi hyvät sellaiset tekstit hukkuisivat joka tapauksessa liian pian sekalaisiin sisältövirtoihin. Kun esimerkiksi kotimaista kenttää katsoo, yksi erikoistapaus on Arde, jonka tekstit ovat usein hyvin lyhyitä mutta viikoittainen arviointivolyymi niin suuri, että siitä muodostuva kokonaisuus pääsee oikeuksiinsa lähinnä blogimuodossa.
Some-kanavia operoivilla yhtiöillä on tarve tuoda päivittäin uutta, vaihtuvaa sisältöä virtaan. Monien vakavampien olutkirjoittajien intressi taas on osittain toisenlainen. He haluavat, että tekstit säilyvät internet-avaruudessa useampiakin vuosia, niihin voidaan viitata ja niistä käytävä keskustelu pysyy myös helposti löydettävissä pitemmänkin ajan päästä. Toivon, että olutbloggaamisen kova ydin säilyy. Sinänsä mitään muutosta ei voi oikein estää, ja kirjoittaminen löytää aina itselleen kanavan ja yleisön tavalla tai toisella.
Kolme vuotta kellarissa
Sunnuntaina kaivoin täällä Kalliossa kellaristani esiin oluen, joka tuli pullossa markkinoille suunnilleen niihin aikoihin, kun tämä blogi aloitti eli joulukuun 2015 alussa. Kyseessä on Fuller’sin Vintage Ale 2015. Väittäisin, että oluen tuoksu on monipuolisempi kuin tänä vuonna pannun Vintage Alen. Oluen olemuksessa on paljon hunajaa sisältävää tummaa leivonnaista.
Kolmevuotias olut on hyvin mukavaa juotavaa, brittiläisen mallasvetoista. Siinä ei ole joidenkin tuoreiden britti-strong alejen alkoholista raakuutta, ainakaan enää. Sinänsä kellari ei ole kovin paljon oluen luonnetta ainakaan tällä aikavälillä muuttanut – ehkä vähän pehmentänyt, jos jotain.
Vuoden 2015 Vintage Alen ja hiljattain myyntiin tulleen vuoden 2018 painoksen välillä Fuller’silla oli kaksi vuotta, jolloin vuosikertaoluihin tuotiin trooppisempaa, Uuden maailman tyyppistä humalaluonnetta. Nekin olivat hyviä, varsinkin 2017. Tässä kolme vuotta vanhassa ei noita eksoottisia piirteitä ole, vaan olut tosiaankin on perienglantilainen.
Loistava olut ja nyt siis nautittu. Ja jos joku tätä blogia seuraava on jo kyllästynyt toistuviin Fuller’s Vintage Ale -hehkutuksiini, niin niiltä kyllä saa todennäköisesti olla noin vuoden verran taas rauhassa.
Vuoden valikoidut kirjoitukset
Minulla on ollut tapana poimia vuoden aikana julkaisemistani postauksista pieni “kohokohtien” lista. Ne eivät ole välttämättä kirjoituksina sen parempia tai huonompia kuin muut, mutta niissä on jotain, minkä takia itse haluan vielä kerran palata niihin. Ehkä osa teksteistä jopa kestää aikaa ja voin lueskella niitä joskus kiikkustuolissa ihmetellen tätä pienpanimo-oluen kulta-aikaa.
Tänä vuonna siis tällainen otsikkolistaus:
Autentico-tico – miksi jotkin oluet ovat aidompia kuin toiset (3.12.2018)
Malta: brittihistoriaa ja uusia oluttuulia (18.11.2018)
Amerikan 1990-luvun pienpanimokuume suomalaisin silmin (9.10.2018)
Session #8 yhteenveto: Baarit, jotka ovat enemmän kuin baareja (27.9.2018)
Kun portteri teki comebackia kieltolain jälkeen (14.9.2018)
Mitä Kallion olutkierroksella voi tulla vastaan? (20.6.2018)
Jopejskie (Jopenbier), tumma historiallinen villihiivaolut (14.5.2018)
PlzeÅ„ – pilsnerin päämaja vai jotain muuta? (25.4.2018)
Voidaanko vihdoin lopettaa oluen kapinallisuudesta puhuminen? (28.2.2018)
Marionberry Braggot – 1990-luvun unelma elää Portlandissa (26.1.2018)
Kuusen alla – Harjun Panimon koti-Burton (19.1.2018)




