NAPS haluaa yhdistää nykytaiteen ja oluen
Nykytaiteella ja oluella on paljon yhteistä, toteavat oluenystävät ja kuvataiteilijat Päivi Maunu ja Ilari Kähönen. Yhdessä he muodostavat NAPS-työryhmän ja haluaisivat ottaa myös oluenteon osaksi taideprojektia.
Helmikuinen alkuilta Helsingin ydinkeskustassa. Toimistojen valkokaulustyöläiset kiiruhtavat attaseasalkkuineen kohti metro-asemaa. Autojen pakokaasut värjäävät katuverkostoa siniharmaalla katkullaan.
Taiteilijat Päivi Maunu ja Ilari Kähönen istuvat pakkaselta suojassa olutravintolan ikkunapöydässä. Jossain taustalla kääntyvä raitiovaunu rääkäisee kuin epävireinen klarinetti. Olutlasiensa alle Maunu ja Kähönen
ovat levittäneet valkoisen pöytäliinan, johon syntyy katkeamattomana virtana hetken mielikuvia ja piirroksia olutmaistelun siivittämänä.
“Olemme tehneet paljon performanssi- ja ympäristötaideprojekteja. Samalla tapaa lähestymme myös olutta, joka on meille kaikkia aisteja puhutteleva esteettinen elämys”, Päivi Maunu toteaa.
“Oluen juomisessa on jotain performatiivista, etenkin kun sen ajattelee osana kehittyvää juomakulttuuria”, Ilari Kähönen täydentää.
“Parhaimmillaan olut on kuin taideteos, jonka parissa vietetty hetki jättää pysyvän muistijäljen. Taiteen tavoin se voi myös tuottaa oivalluksia jostain lähes tavoittamattomasta, ihmistä suuremmasta.”
Päivi Maunu toteaa, että taide sekä olut avautuvat sitä paremmin mitä syvemmälle niiden maailmaan pääsee sisään. Mestaruus molemmilla kentillä syntyy harjaantumisen myötä, mutta se vaatii omistautumista, kykyä nähdä konventionaalisten kehysten ulkopuolelle ja rohkeutta haastaa oma makunsa.
“Ajattelen oluen moniaistisena nautintona, jolloin maun lisäksi myös tuoksu ja visuaalisuus ovat hirveän tärkeitä elementtejä.” Ilari Kähönen on samoilla linjoilla.
“Tärkeintä on tietenkin tämä neste, se on oluen sydän”, mies toteaa, vaipuu hetkeksi ajatuksiinsa ja kohottaa lasiaan ravintolan katosta tulevaa spottivaloa vasten. Siinä se on, illan tähti loistaa parrasvaloissa yleisön silmien alla. Sitten tulee tarina, joka rakentuu sydämen ympärille.
“Ilman tarinaa sydän on kuin tyhjä kuori”, Kähönen runoilee. Keskustelun edetessä paljastuu koko ajan yhä uusia tekijöitä, jotka yhdistävät kuvataiteita ja oluiden maailmaa. Molemmilla on oma elinkaarensa, ja toisi-
naan sekä oluen että taiteen tekemisessä voidaan käyttää samoja raaka-aineitakin. Esimerkiksi NAPS-työryhmän viime syksynä Rauman taidemuseolle toteuttama sokeripalamosaiikki Lilaristilippumme oli värjätty punajuurella ja mustikalla. Niitä kumpaakin on käytetty myös oluen maustamiseen. Keskeisin yhteys löytyy silti filosofiasta. Sekä nykytaide että olut hakevat jatkuvasti omia rajojaan ja pyrkivät etsimään yhä yllättävämpiä ilmenemismuotoja. Kenttä on laaja ja kilpailu kovaa.
“Tällä hetkellä kuvataiteen äärilaitana voitaneen pitää Elon Muskin Tesla Roadster avoauton ampumista avaruuteen. Se on kuvataiteen tekona semmoinen, jota ei varmasti kukaan pysty ylittämään ihan heti”, Ilari Kähönen pohtii. Puhe kääntyy Helsingin edustalla sijaitsevaan Harakan saareen, jossa Päivi Maunulla on työhuone ja puutarha. Ilari Kähönen ehdottaa, että oman oluen valmistaminen paikallisia raaka-aineita hyväksi käyttäen voisi olla mieluinen poikkitaiteellinen projekti. Idea saa työparin syttymään. Kokemusta juomanvalmistuksestakin on, sillä harakassa on syntynyt jo muun muassa raikkaan punertavaa horsmasimaa kerran kesässä kolmen vuoden ajan. Sen käymisprosessi on tapahtunut Venäjän vallan aikaisessa muurivallissa.
“Horsma toimisi varmasti myös oluen mausteena, siis horsma ja humala yhdessä! Ja
olisihan harakassa mahdollisuus kasvattaa myös humalaa.”
Ajatus saa siivet alleen ja laajenee kohti koeviljelmää, joka olisi samalla ympäristötai-
deteos. Oluen nimeksi tulisi Horsma Harakka.
“Horsma antaisi oluelle upean vaaleanvioletin ruusun värin. Tietysti mukaan pitäisi
saada vielä joku asiasta innostunut pienpanimo tai kotioluen panija. Toivottavasti joku
siitä innostuu”, Päivi Maunu vinkkaa.
Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 01/2018.
Teksti ja kuva: Peter Tammenheimo
