Mead – hunajaista viiniä vai simaa?
Mead on yhä useammin ilmestynyt suomalaistenkin pienpanimoiden valikoimaan. Tämä suomeksi hunajasimaksi tai hunajaviiniksi kääntyvä juoma on vanhaa perua, ikää sillä voi olla jopa 20 000 vuotta, sen ollen luultavimmin maailman vanhin alkoholijuoma.

Kuva pexels.
Meadin perusraaka-aine on hunaja, ja sitä on historian aikana maustettu sekä yrteillä, marjoilla että hedelmillä. Juoma on ollut arvostettua ja esimerkiksi Antiikin Kreikassa sitä on sanottu “jumalten nektariksi”. Meadia on valmistettu useissa kulttuureissa: muun muassa Kiinassa on löydetty 700 eaa. peräisin olevista keramiikka-astioista merkkejä käymisprosessista, jossa käytettiin hunajaa, Euroopassa taas mead on ollut suosittu juoma muun muassa viikinkien keskuudessa, ollen osa jopa uskonnolisia rituaaleja.
Mead saapui Suomeen 1500-luvulla Lyypekin ja Riikan kautta, vahvana hunajaviininä – toki hunajaa Suomessa on käytetty käymiseen jo ennenkin. Hunajaviinin toinen vanha nimi Suomessa on ollut metu, joka on samaa muinaisgermaanista alkuperää kuin englannin mead. Pitkään mead oli ylhäisön herkku ja viinin jälkeen suosituin tuontijuoma. Moderni hunajasima syntyi myöhemmin, 1700-luvulla, kun siitä tehtiin virkistävä kesäjuoma.
Modernin meadin trendi on levinnyt Eurooppaan Yhdysvalloista, missä käsityöläispanimot innostuivat meadista 2010-luvulla.

Puolassa tehdään paljon erilaisia meadeja. Kuva Warsaw Beer Festivalista.
Mead valmistetaan yhä vanhaan tapaan hunajasta, vedestä ja hiivasta käymisteitse.
– Hunaja on maailman helpoimpia käymissokereitä, koska kaikki sen sokerit ovat käymiskelpoisia, kertoo Mallaskosken panimomestari Jyri Ojaluoma. – Sekoittamisen jälkeen sima ajetaan käymistankkeihin käymään, ja käytetään kaikki sokerit loppuun. Käymisen jälkeen arvioidaan aistinvaraisesti, koska se on valmista. Sen jälkeen siihen voidaan sekoittaa mahdolliset makuaineet kuten vaikka marjat. Prosessi muistuttaa enemmän vaikkapa viinin valmistusta ja ajallisesti puhummekin noin kuukaudesta vuoteen kestävästä prosessista, riippuen millaista meadia tehdään.
Mead saattaa nykyään olla joko kuplivan kevyttä tai vahvan viinimäistä ja sitä on maustettu lukemattomin eri tavoin marjoilla, hedelmillä ja muilla mausteilla. – Mallaskoskella teimme ensimmäistä kertaa tänä vuonna meadia, ja meillä ne ovat ovat kevyitä, hiilihapotettuja juomia, kertoo Ojaluoma.
Alkosta löytyy kymmenisen meadia, muutama vahvempi, hunajainenkin vaihtoehto sekä perinteinen, jo monta vuotta valmistettu Plevnan Panimosima, joka on myös hunaja-pohjainen. Meadilla on oluen tavoin omat kilpailunsa ja löytyypä Amerikasta oma järjestö meadin tekijöille sekä kansainvälisestä BJCP -juomatyyliluokittelusta oma mead-tyyliluokittelu. Meadit ovat myös gluteenittomina kiinnostava lisä craft juomamarkkinoille.

Puolassa tehdään paljon erilaisia meadeja. Kuva Warsaw Beer Festivalista.
Kuvat: Anikó Lehtinen
Ilmestynyt 3/25 -Juomaposti lehdessä.




