Märzen – maaliskuun syysolut

Ennen keinotekoisen jäähdytyksen keksimistä kesän lämpiminä kuukausina oli hankala tehdä hyvää olutta ja paikoin oluen valmistaminen kesäisin oli jopa lailla kielletty.

Saksassa tehtiin talveksi tuoreena juotavaa winterbieriä ja kesällä juotiin kylmäkellareissa kypsynyttä sommerbieriä. Erityistapaus oli kuitenkin märzen, jonka nimi viittaa maaliskuuhun. Oluenpanokausi päättyi maalis-huhtikuun taitteessa, joten kauden päättyessä tehtiin vahva “maaliskuun olut”, märzen, joka sai kypsyä kesän yli kellareissa. Elonkorjuujuhlan aikaan syys-lokakuussa tynnyrit sitten avattiin juotavaksi.

grafiikka

Märzenin juuret ovat kaukana, mutta vanha märzen on ollut tummaa ja lienee muistuttanut enemmän vahvaa dunkelia kuin nykyistä puolitummaa olutta. Tyyli nimittäin koki luonteessaan pienen mullistuksen teollistumisen aikana. Nykymallin märzen onkin myös siitä merkittävä olut, että se oli ensimmäisiä vaaleampia lagereita, joita missään tehtiin.

1830-luvulla Müncheniläisen Spaten-panimon nuori perijä Gabriel Sedlmayr ja itävaltalainen Klein-Schwechat-panimon Anton Dreher olivat käyneet oppimatkalla Englannissa tutustumassa moderniin panimotekniikkaan ja toivat uusia menetelmiä Keski-Eurooppaan. Matkan tuloksena ensimmäinen nykytyylin mukainen märzen syntyi Sedlmayrin toimesta 1841 Spaten-panimolla Münchenissä samoihin aikoihin kun Dreher teki hyvin samankaltaisen wieniläistyylin Wienin panimollaan. Jo seuraavana vuonna syntyi Pilsenissä vielä vaaleampi pilsner, joka lopulta valloitti maailman.

Müncheniläisenä elonkorjuuoluena märzen onkin tyylinä voimakkaasti sitoutunut saksalaisista elonkorjuujuhlista suurimpaan: Oktoberfestiin. Usein näkeekin sanottavan, että Oktoberfestissä isoista tuopeista juotava olut olisi märzeniä. Näin olikin joskus ennen, mutta muutos hieman kevyempään ja vaaleampaan “festbieriin” tapahtui jo vuosikymmeniä sitten. Tumman meripihkaista ja festbieriin verrattuna raskaampaa märzeniä näkee laseissa enää harvoin.

Märzen onkin tietynlainen välintäyttäjä. Se ei ole tarpeeksi vahvaa ollakseen bockia, ei tarpeeksi tummaa ollakseen dunkelia, eikä tarpeeksi kevyttä ollakseen hellesiä. Viljainen, hieman makea, keksimäinen ja kevyesti karamellinen, helposti juotava puolitumma olut on kuitenkin erinomainen ruokajuoma. Müncheniläismaltaat ja pitkä lagerointi ovat sen valmistamisessa avainasemassa. Syvän maltaisuuden saa keittomäskäämällä. Humala ei märzenissä erityisemmin loista, mutta makeuden vastapainoksi toki niitä tarvitaan. Käytettävät lajikkeet ovat perinteisiä saksalaisia.

Jouni Koskinen

Teksti: Jouni Koskinen

Grafiikka: Oskari Sarkima

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 1/21.