Lari Junkkarin kolumni: Kiitos ja näkemiin!
Kaikella on aikansa.
Itsestään selvältä tuntuva lause ilmaisee tärkeän tosiasian. Asiat alkavat ja loppuvat. Jotkut tuntuvat jatkuvan pitkään, jotkut ovat lyhyitä hyppäyksiä. Nyt on tullut aika viedä päätökseen näiden kolumnieni sarja. Ideani oli heittää teille, lukijani, joitakin ajatuksia elämästä, oluesta, ihmisenä olemisesta ja asioiden merkityksistä. En tiedä, mitä ne ovat herättäneet, mutta yhä uskon, että tämän kaltaisille kirjoituksille on tilaa olutlehdessä. Nyt: kiitos ja näkemiin
tältä osin!
En kuitenkaan poistu kokonaan Olutpostin sivuilta, en kirjoittajana enkä lukijana. Tämä on mainio lehti! Uuden vuoden koitettua tarkoitukseni on tarjota silloin tällöin hyvä syvähaastattelu (suomalaisen) olutmaailman toimijoista. Kuka on tuo henkilö? Sinällään mahdoton ja arvoituksellinen kysymys kenen tahansa meidän kohdalla. Ihmistä ei pysty kokonaan kuvaamaan, ei edes hän itse. Sehän juuri onkin kiinnostavaa jokaisessa meissä.
Sallinette, että tässä pohdin hieman yhtä inhimillistä piirrettä, joka koskee kaikkia. Se sisältyy kirjoitukseni otsikkoon: kiitos ja näkemiin. Millaiseen tervehtimis-, kiittämis- ja tunnustuksen antamisen kulttuuriin olemme kasvaneet? Heti tähän tärkeä tarkenne: en suostu pohtimaan
mitään yleistyksiä tyyliin suomalaiset tätä mutta ranskalaiset sitä, naiset ovat tällaisia, mutta miehet ovat tuollaisia, nuoret, vanhat, savolaiset, maahanmuuttajat, eliitti, maalaiset…
Ei ole olemassa mitään yhdenmukaista ryhmäkäyttäytymistä, vaan aina ovat kyseessä yksilölliset asiat kuten kunkin omat temperamenttipiirteet, lähiympäristön antaman vaikutteet ja vaikkapa tottuminen työpaikan käytäntöihin. Matkoillaan tietysti jokainen meistä havaitsee eri kulttuuriympäristöissä ns. erilaisuutta, vaikkapa vilkasta puhetta, elehtimistä, kohteliaisuuksien sujuvaa soljuttamista, tervehdysten runsautta, poskisuudelmia, mutta olisi hurjaa yksinkertaistamista väittämällä esimerkiksi suomalaisia juroiksi, sulkeutuneiksi tai huonotapaisiksi. Löydämme ihmisissä mitä vain missä vain.
Alkoholin ja muiden stimulanttien vaikutus on tuttua myös oluen ja siiderin ystäville.
Huvittuneena seuraan itsessäni ja muissa toisen ja kolmannen vaikutusta, puhumattakaan
neljännestä. Puheliaisuus lisääntyy, vitsit huononevat, ujo saattaa heittäytyä kaunopuheiseksi romantikoksi tai kömpelön iskuyrityksen tekijäksi. Vakiovitsini on, että viidennen tai kuudennen jälkeen puhun vaikka tanskaa. Ja toisaalta parhaiten illanistujaisten joukkoon kuuluvat oman olutseurani kokoontumiset: inhimillistä puhetta, hyvää kohtaamista, iloista
rentoutumista.
Jonkin verran tutkittua mutta enemmänkin omakohtaista on vuodenaikojen vaikutus tunteisiimme ja sitä kautta käyttäytymiseemme. On useampikin ihminen joka toteaa: ”Suomalaiset ovat kuin eri kansaa kesällä verrattuna talveen.” Pimeän ja kylmän keskeltä me sulamme, liennymme, isompiin hymyihin. Edessä oleva joulu meitä lämmittäköön!
Kiitos ja näkemiin! Tervehdin teitä. Tervehtikää minua ja toinen toistanne. Pienet ystävän sanat vapaa-aikoina, kollegiaaliset tervehdykset työpaikalla tai naapurin huomioiminen ovat merkittävämpiä kuin luulemmekaan. Toivon totisesti, että taakse jäisivät ne tilanteet, joissa monen yhteisön työhyvinvointi on huono osin siksi, että ei osata kohdata työkaveria edes sen verran että moikataan. Kysymys on aina siitä, miten me näemme toisen ihmisen. Huomaammeko me, arvostammeko me? Harjoitusvälineenä voisi toimia myös se, että perustat paikkakunnallesi uuden olutseuran.
Teksti ja kuva: Lari Junkkari
Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 4/2022.
