Klassikkokapakka: Keppana Kellari
Valo vaihtuu vihreäksi ja syysauringon säteissä kylpevä tie on tyhjä. Kyltti kertoo meidän kääntyneen juuri Keppana Gatanille.
Sinänsä lähtöasetelma ei kuulosta mitenkään oudolta, mutta sitä se on: liikennevalot valvovat nimittäin hiekkatietä, joka kulkee yksinäisenä metsän siimeksessä, eikä Keppana Gatania ole virallisesti edes olemassa. Olutseikkailu Keppana Kellariin on valmis alkamaan.
Piha on täynnä autoja, kun kurvaamme Helsinki 73 -kyltin alta vuonna 1992 perustetun, ulkoisesti hieman kummitustaloa muistuttavan rakennuksen pihaan. Osa matkaajista on kaltaisiamme turisteja, osa taas lounastamaan saapuneita duunareita. Meitä kaikkia yhdistää kuitenkin se, että olemme ottaneet asiaksemme lähteä Keppana Kellariin, sillä sitä ei voi sattumalta löytää. Osoite Koivulantie 6, 31350 Liesjärvi, Tammela kun sijoittuu kartalla jonnekin Forssan ja Karkkilan välimaastoon, Liesjärven kansallispuiston kupeeseen. Olemme
siis keskellä ei mitään.
PUBI, LOUNASRAVINTOLA VAI GASTHAUS?
Parkkeeraamme kyltin alle, jossa seisoo: ”Vaikka olemmekin metsässä, emme halua tänne omia eväitään nauttivia, ja pihalle pissiviä metsäläisiä.” Erilaiset ohjekyltit kuuluvat selvästi Keppana Kellarin olemukseen, sillä niitä voi bongailla esimerkiksi wc-tiloista. Tekstien tyyli on humoristinen, mutta jokaisen sanoma on pohjimmiltaan painostavan yksimielinen: Ole ihmisiksi!
Keppana Kellarin sisustus on muutenkin omaperäistä. On olutrekvisiittaa, maatalon työkaluja, kolikko- ja käyntikorttikokoelmia,
figuureja… Peränurkasta löytyy pieni olutmuseo pulloineen sekä laseineen, yläkerrasta taas kirpputori, jonka kalterit avautuvat pyynnöstä – infolappu on toki kirjoitettu lorun muotoon. ”Keskikaljakuppilan, olutpubin, huoltoaseman lounasravintolan sekä keskieurooppalaisen gasthausin ristisiitos”, raapustan muistivihkoon ja seuralaiseni nyökkää vieressä hyväksyvästi. Olemme molemmat hämmentyneitä.
VALIKOIVA VALIKOIMA
Tiskiltä avautuu näkymä kattavaan juomavalikoimaan, joka ravintolan nettisivujen mukaan pitää sisällään 280 erilaista olutta sekä 550 viskiä. Unohtamatta tietysti muita alkoholi- ja virvoitusjuomia. Kaikki nimikkeet löytyvät kylmäkaappirivistöstä, sillä oluthanoja Keppana Kellarissa ei ole. Tiskin vieressä sijaitsee pieni kauppa, josta Keppana Kellarin yhteydessä, viereisen Herttuajärven rannalla, toimivan mökkikylän asiakkaat voivat napata mukaansa kahvimaidot sun muut pakolliset ostokset. Olutvalikoima on, kuten sanottua, laaja. Se on myös omalla tavallaan hämmentävän laaja, sillä selvää punaista lankaa en löydä. Hyllyillä keikkuu iloisesti sekaisin muutamia kotimaisten mikro- ja makropanimoiden oluita, kalliita harvinaisuuksia, klassikoita, täysin vieraita ulkomaan tuonteja sekä viinalagereita.
Tilaan itselleni Thornbridge Hall Bracian. Erinomainen olut, mutta korttikoneen summa on ällikkä, jolla minua nyt lyödään: 30 €! Hinta toki kerrotaan vasta, kun juoma on kaadettu lasiin. Olen kyseistä olutta ostanut useampaan otteeseen reilulla kymmenellä eurolla, joten Keppana Kellarin hintalappu tuntuu liioitellulta. Kalliit harvinaisuudet ovat Tammelassa oikeasti kalliita – samaa tarinaa toistavat myös viskikirjoittajien kokemukset paikasta.
Olutlasin pohjan hiljalleen häämöttäessä viereisiin pöytiin alkaa kerääntyä yhä enemmän lounastajia, nyt keltaliivisten työläisten lisäksi myös perheitä. Keppana Kellarin rehdin kokoiset lihaa ja perunaa -annokset tekevät selvästi kauppansa puolenpäivän aikaan, sillä taidan olla ainoa olutta litkivä asiakas. Myös keittiöstä kantautuva rasvankäry kertoo ruokapuolen vetovoimasta. Me emme ole kuitenkaan jäämässä syömään, vaan huitaisen oluen kurkkuun ja matka voi jatkua yhtä kokemusta rikkaampana. Oliko se kokemus
uhka vai mahdollisuus? Sitä en oikein osaa vieläkään sanoa. Sinun täytyy käydä itse kokemassa tämä Tammelan piilotettu oluthelmi.
Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 4/2019.
Teksti ja kuva: Teemu Lahtinen
