Kahden veljeksen Kanavan Panimo täytti kymmenen vuotta
Vääksyssä sijaitseva Kanavan Panimo täytti tänä vuonna jo kymmenen vuotta. Panimoa juhlittiin torstaina oluiden ja ” birramisu” -kakun kera.
Jan ja Jukka Karlstedt
Vääksyn kanavan vieressä sijaitseva kahden veljeksen perustama Kanavan Panimo on jo kymmenvuotias. Panimon historiaan mahtuu paljon, mutta muutama kohokohta nousee toisen perustajan Jukka Karlstedtin mieleen:
– Kymmenen vuotta on nyt täynnä, hieno matka kaikenkaikkiaan ja paljon muistoja, joku sanoikin, että nykyisten pienpanimoiden kentässä olemme kuulemma sellanen varhaiskeski-ikäinen panim. Isoimpana kohokohtina on ehkä jäänyt mieleen kisavoitot Suomen Paras Olut -kilpailun eri sarjoissa, joiden kautta saatu tuotteita laajaan jakeluun ympäri Suomea. Vuosien varrella ollaan oltu myös lukuisissa eri tapahtumissa mukana ja sitä kautta myös tullut tutustuttua alalla ja sen ympärillä työskenteleviin huikeisiin ihmisiin. Samalla on tullut muutama uusi ja syvempi ystävyyssuhdekin näiden kautta.
Panimo on perustettu vuonna 2015, pienpanimobuumin aikaan, jolloin vajaa kaksikymmentä muutakin pienpanimoa sai alkunsa. Panimon perustaneet veljekset, Jukka ja Jan Karlstedt keskittyivät alussa perinteiseksi koettuihin oluttyyleihin kuten lagereihin, mutta valikoima laajentui nopeasti kattamaan myös erilaisia hapanoluita, muita oluttyylejä ja sahtiakin. Panimo on kokenut erilaisia vuosia, mutta nyt millaiset tunnelmat ovat nyt?
– Panimolla menee nyt kaikenkaikkiaan todella hyvin, kertoo Jukka Karlstedt. – Henkilömäärähän meillä on vähän vaihdellut, mutta sehän ei sinällään haittaa. Meillä on hyvä vakiojengi duunissa ja aina löydetty loistavia kausityöntekijöitä. Liikevaihto on tasaisesti kasvanut ja tänä vuonna tullaan tekemään ennätysliikevaihto ja ihan kohtuullinen tuloskin. Tuotantomäärä nykyisin vajaa sata tuhatta litraa, eikä sen kasvattaminen litrojen takia ole mikään itseisarvo, vaan pyritään edelleen tekemään laadukkaita ja kisoissa voittavia oluita. Maanlaajuisen jakelun lisäksi, keskitytään paikallisen toiminnan kehittämiseen mm. ruokatuotteen ja lähituotemyymälän kautta. Meillähän on alusta asti ollut ajatuksena matkailutoiminnan vahva integroiminen osaksi panimotoimintaa ja sillä tiellä on selkeästi hyvä jatkaa.
Panimon tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu kokonaan uusien tuoteryhmien mukaan ottaminen osaksi tuoteportfoliota, ja Jukka Karlstedtin mukaan toiminnan tasainen ja maltillinen kehittäminen sekä alustavissa suunnitelmissa myös oman viljan käyttö oluen valmistuksessa.
– Vaikka alalla haasteita piisaa mm. talouden ja alkoholipolitiikan osalta, niin silti on hienoa lähteä kohti seuraavaa vuosikymmentä!
Jan Karlstedt ja olutvalikoimaa.
Torstaina Kanavan Panimon tasavuosia juhlittiin kakun ja oluen voimin sekä ennen keittiömestarina työskennelleen Jan Karlstedtin suunnittelemalla juhlatastingilla, missä käytiin läpi panimon kymmenen vuotta, kymmenen olutta ja kymmenen suupalaa. Tänään perjantaina Kanavan Panimolla pidetään baaria auki aina puoleenyöhön, DJ Santun soittaessa musiikkia.
Kuvat: Kanavan Panimo





