Itsenäisyyspäivän olutpakina: Ennen kaikki oli paremmin
Olutpostin toimitus toivottaa kaikille hyvää Suomen itsenäisyyspäivää. Juhlistakaamme sitä kotimaisella oluella.
Olutpakinassa palataan aikaan jolloin kaikki oli paremmin.
Kun on olutharrastuksessa jo pitkällä toisella vuosikymmenellä ja oma ikäkin lähestyy niitä tasoja, ettei siihen ole enää kovin kauan kun lääkärikin kehottaa lähinnä pärjäilemään, niin alkaa onneksi viimein myös kypsymään. Sitä tajuaa, kuinka nykyajan uudet nuoret olutharrastajat olivat aloitellessani lastentarhassa. Näin olen viimein saavuttamassa tilaa, jossa silkka ikäni alkaa tehdä
minustakin jatkuvasti muita paremman ja jo pian voin ääneen aavistella, ettei olutharrastuksen juuri löytänyt ollut vielä syntynytkään kun jo
tissuttelin menemään.
Erityisesti on alkanut tulla selväksi kuinka ennen oli kaikki paremmin. Niin kuin kuka pysyy enää millään herran ilveellä perillä siitä, montako panimoa Suomessa on, saati maailmassa? Kun aloittelin oluen maistelua, kotimaiset panimot pystyi luettelemaan
ulkomuistista ja niistäkin osasta toteamaan “eipä ole siitäkään kuulunut aikoihin mitään”. Nykypäivän holtiton ja suoraan sanoen täysin
vastuuton elämäntahti on ajanut tilanteen siihen pisteeseen, ettei keskiverto kuluttaja pysy kartalla edes niistä, joista ei ole kuulunut mitään.
Kyllä oli ennen helpompaa.
Välillä kadehdin jo 90-luvun alussa harrastaneita, kun tarjolla oli vain kolme panimoa ja yksi kaupallinen sahdintekijä. Ei tarvinnut miettiä onko kesälomamatkalla missä tahansa päin Suomea ihan lähistöllä panimo, josta saisi tuoretta olutta. Ei ollut. Oli matkasuunnitelmat helppoja, kun 300 km säteellä kesämökistä sai vain kolmea olutta. Synkkään ja monimutkaiseen suuntaan on menty.
Entäpä nämä kaikenkirjavat valikoimat sitten? Voi herranjumala sentään. Jos 15 vuotta sitten halusi amerikantyylistä IPA:a niin sitä lähdettiin hakemaan amerikasta, tai itkettiin ja lähdettiin. Alkossa jos sanoi, että saisiko valikoimiin vaikka yhden barley winen, niin nauroivat päin naamaa ja löivät ihan silkkaa ilkeyttään! Sekin oli liian helppoa. Vielä vanhemmat sukupolvet jos olisivat haluneet NEIPAa niin itse olisi pajupuusta linkkuveitsellä pitänyt tehdä.
Neipasta puheenollen, mikä hemmetin neipa? Ei tunnettu ennen semmoisia. Eihän sitä toki ollut olemassakaan, mutta ei tarvinnut ollakaan. Hyvin pysyttiin jännän äärellä ilmankin kun kerran vuodessa kotimainen suurpanimo julkaisi saman lagerin eri etiketillä ja ulkomaisiin
oluisiin sai kosketuksen jos uhkasi Alkon myyjää teräaseella, osti lennot (eikä mitkään halpalennot) Eurooppaan tai sattui asumaan maan noin kolmen olutravintolan lähistöllä. Nyt hilataan lähikauppaan ja erikoisliikkeeseen maailmalta valmiiksi pullamössöharrastajille
500 uutta olutta viikossa ja jos ei nirppanokkain makuun ole tarpeeksi, niin internettiä klikkaamalla pärähtää laatikkosotalla
maailmanoluita kotiovelle siihen malliin, että tullissa tahdistimet käryää. Eivät ymmärrä nykyharrastajat oluesta mitään kun eivät ole sen eteen joutuneet kärsimään. Ei ole niillä mahdollisuutta rationalisoida ja antaa ajan kullata muistoja niin, että paskamaiset hankaluudet olisivat vuosien päästä luonnetta kasvattavia kokemuksia. Kyllä ennen oli paremmin kun oli hankalampaa.
Oluttapahtumia oli enintään kolme vuodessa, mielummin vähemmän niin pysyi kalenteri kurissa. Lisäksi niissä oli kaikissa aina Michael Jackson vieraana. Kysyn vaan, onko ollut näillä viime vuosien uusilla tapahtumilla Michael Jacksonia vieraana? Niin, eipä ole, ei edes sitä laulajaa. Eikä kukaan käyttänyt festareilla älypuhelinta tai mitään appseja! Sellaisia ei nimittäin ollut ja vaikka olisi ollutkin, niin mitään niin kätevää tai hauskaa ei silloin kerta kaikkiaan olisi suvaittu!
Huonompaan on siis menty koko ajan ja huonompaan mennään. Kaikkea on liikaa. Valinnanvaraa, makuja, tapoja harrastaa, tapoja löytää oluesta iloinen mieli ja hyvä olo. Kaikkia on enemmän kuin yksi eli siis liikaa.
Sen sijaan muutosvastarintaista menneeseen jäänyttä ähinää, sitä meillä ei vielä ole kylliksi.
Teksti: Jouni Koskinen
