Itäsuomalainen kalja
Arkinen kotikaljamme on modernisoitu versio muinaisesta oluesta. Vielä 1930-luvulla kaljaa tehtiin Savossa ja Karjalassa jopa sahtia alkukantaisemmin.
Olutkirjailija Michael Jackson sanoi sahdin olevan oluenteon historian puuttuva rengas Mesopotamian ja nykypäivän välillä, mutta tuo kuvaus sopisi vielä paremmin itäsuomalaiselle perinnekaljalle. Nykypäivän kotikalja on etääntynyt kauaksi itäsuomalaisesta kaljasta, jota tehtiin aikoinaan kerran viikossa uunissa viljaa imellyttämällä. Sokeri on korvannut imellytyksen ja ruismaltaasta on tullut lähinnä mauste. Perinteisten valmistustapojen taitajia en ole löytänyt, mutta onneksi kansatieteilijät ehtivät tallentaa kulttuuria, joka johdattaa
oluenvalmistuksen alkujuurille. Käytän tässä itäsuomalaisista maalaisoluista yleisnimitystä kalja, mutta näillä juomilla oli muitakin nimiä kuten taari, vaassa ja jauhokalja. Kaljojen alkoholipitoisuus oli yleensä alhainen ja käyminen enemmänkin säilömismenetelmä. Itä-Suomessa kaljaa tehtiin sekä arkeen että juhlaan. Toisinaan juhlaversio saattoi olla alkoholipitoisempaa.
KALJA TEHTIIN MÄMMISTÄ TAI LEIVÄSTÄ
Savokarjalaisessa maatalossa ei ollut erillistä panimoa vaan kalja tehtiin tuvassa uunin ääressä kuten suuri osa ruuista. Yleensä kaljan teko aloitettiin mämmi-imelloksen tai kaljaleivän valmistuksella. Raaka-aineina oli usein pelkästään ruis, josta vain osa mallastettiin. Myös kauraa tai ohraa saatettiin käyttää. Mausteita tässä juomassa ei juuri käytetty, korkeintaan pieni määrä katajaa tai humalaa. Imellosta tai leipää kypsytettiin pitkään uunissa, jolloin viljan tärkkelys ilmeltyi mallassokereiksi. Imellos tai leivänpalaset aseteltiin puupyttyyn, vettä kaadettiin päälle ja parin päivän käymisen jälkeen juoma oli valmis. Aikoinaan kalja kävi leipäjuurella tai spontaanisti ilman hiivaa, mutta myöhempinä aikoina myös leivinhiivalla. Usein pytyn pohjalle ladottiin palikoita ja olkia siiviläksi. Tällöin kalja kävi mäskeineen ja juoma siivilöityi vasta laskettaessa kaljaa tapista kannuun. Kun kalja hupeni, pyttyyn lisättiin vettä useampaan otteeseen, kunnes juoma muuttui mauttomaksi tai juomakelvottomaksi.
OLUEN PUUTTUVA RENGAS
Kaljan sukuisiin oluisiin kuuluvat kali Virossa, gira ja keptinis Liettuassa, kvass Itä-Euroopassa sekä boza Balkanilla, Turkissa ja Egyptissä. Kartalla perinnealueet muodostavat yhtenäisen vyöhykkeen, joka ulottuu Lähi-idästä Pohjolaan. Tämän juomatyypin valmistusmenetelmät ja sanasto eroavat selvästi läntisemmistä perinneoluista kuten sahdista. Muinaisoluissa on siis läntisempi ja itäisempi perinne, jotka ovat luultavasti kehittyneet toisistaan erillään. Suomesta löytyvät molempien perinteiden edustajat: sahti lännestä ja kalja idästä. Itäisten kaljan sukuisten juomien valmistustapa muistuttaa selvästi muinaisen Mesopotamian ja Egyptin oluenvalmistusta. Tietämykseen muinaisen Lähi-idän oluista liittyy paljon epävarmuuksia, mutta kalja antaa viitteitä miten sumerilaiset ja egyptiläiset valmistivat aikoinaan olutta.
Teksti: Mika Laitinen
Kuva:Tyyni Vahter, Museoviraston kansatieteen kuvakokoelma.
Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 1/2018.
